torstai 7. joulukuuta 2017

Runollinen joulukalenteri 8.12.17


Aunimarjut Kari on raahelainen hyvin tuottoisa runoilija ja kirjailija. Häneltä on ilmestynyt lukuisia teoksia. Kari Chydenius ja moni muukin on säveltänyt hänen runojaan lauluiksi.

Tämä kirja, minkä tässä esitän, on vähän toisenlainen kirja. Se sisältää tämän seudun mystisiä tarinoita, muun muassa jätinkirkkokin on saanut oman tarinansa. Tämä kirja sopii luettavaksi lapsillekin; Metsänmörkö ja Valonpiika, 2014 BoD, kuvittanut Milka Peltokangas. Uskon, että näin joulupukkia odotellessa tällaiset tarinat ja runot ovat viihdyttäviä. Tähän tuon esille Aunimarjutin  runon eräästä raahelaisesta surullisesta rakkaustarinasta nimeltä Gunilla. 

Gunillan talo on kuuluisa nuoren naisen haamusta, joka silloin tällöin nähdään ikkunassa merelle katselevan. Leikkisäkin hän on, ottaa tuolin alta vieraan ihmisen siihen istuessa. Kulkee huoneissa ja pelästyttää vieraita. Talon asukkaita se ei kuitenkaan ole pahemmin häirinnyt. Saattaa käydä niinkin, että vieras koira ei tohdi sisälle tulla, vaan jää murisemaan oven taakse. Näin kerrotaan. Gunillan talo sijaitsee Raahen Lapaluodossa vieläkin. Tämä runo sopisi hyvin balladiksi.


Gunilla

Kerronpa nyt tarinan
kohtalosta Gunillan.
Aikaan purjelaivojen 
eli tämä neitonen.
Monin paikoin julmakin 
kertomus on, jättäisin 
pienimpien pilttien
vielä kuulematta sen.

Paljon meille tapahtuu.
Paljon meistä unohtuu.
Kuka saattaa sanoa, 
miten kävi todella.
Pohjanlahden pohjalla,
mahtavalla Ahdilla,
meren kuninkaalla on
kartanonsa suunnaton.

Näkinkengät, simpukat,
seinissänsä miljoonat
hohtavat hopeasta! 
On kimallusta vasta!
Kuka koko komeuden 
näkis, pyörtyis samaten.
Enempää ei sanoja
ole, millä runoilla. 

Se on itse nähtävä, 
unessa tai näkynä.
- Kysymykseen seuraavaan!
Tyttäristä kuninkaan
kertomaan käy! Neidoista 
ken on kaunein katsella,
nuorimmainen arvaten?
Kyllä, ennen ihminen,

kaltaisemme sielultaan, 
silmäterä kuninkaan,
evätön, ei ensinkään
pyrstöä, vaan leikkimään
ehtii, ui kuin lentäen
kala kaksijalkainen.
Ihmettelet? Varrohan,
Lapaluodon Gunillan.

rakkaudesta kertova, 
kuule tapaus kuuluisa, 
kuinka astui aaltoihin
onnettomin askelin.
Isä, kiivas kapteeni,
tytärtänsä rakasti.
Äitiä ei ollutkaan, 
ruusupuu vain kummullaan.

Laivat toi ja laivat vei,
Gunilla vain saanut ei,
niin kuin neidot, liinojaan
huiskutella milloinkaan.
Tyttärelleen riittänyt 
mies ei mikään. Kiittänyt
ketä isä oliskaan?
Miten kukaan sopiskaan

vävykokelaaksi, ha!
Isollakaan rahalla!
Vannoi:
- Saavatpa sällit
persauksilleen ne tällit...
Eikä ollut se pilaa.
Pyssyille oli tilaa
heti jo verannalla
kauriin silmien alla.

Näin siis  varttui Gunilla.
Luultiin, ilman sulhasta.
Mutta ...Salaa isältä
oli yksi ystävä -
Anders, köyhä, taloton,
joka juuri saanut on 
pestin tämän kapteenin
laivaan, kuinkas sattuikin.

Salaisella paikalla,
suojaisella lahdella, 
kuulee kuiskeen kuutamo.
- Odotatko, tahdotko?
Ikuisesti yhdessä,
niin kuin aallot vedessä?
Minä tienaan vuoden ja 
sitten voimme karata?

Vastaa kyynel silmässä
tähän sydänystävä:
- Vaikka ääriin aikojen
odotan, jos kuole en.
Eroavat nuoret näin.
- Kaikki vielä parhain päin
kääntyy! Viime sanoikseen
sanoo Anders rakkaalleen.

Mutta joka sadussa 
on myös käärme katala.
(Kapteenille kerrotaan, 
mitä salaa aiotaan.)
Aika mataa hitaimmin.
Laiva viimein takaisin 
palaa - ei Andersia!
Vain suru-uutisia...

Kerrotaan nyt ikävä:
- Kadonnut on myrskyssä.
Aalto miehen syvyyksiin
vei ja vaikka etsittiin,
minkä meri ottaa, sen,
sen se pitää peitellen
huokauksilla, lauluillaan
ikiuneen rauhaisaan.

Turhaapa on lohtu tuo.
Isälleen ei sanaa suo.
Mielessänsä Gunilla
päättää: - Rakas, odota...
Mitä sitten tapahtui?
Arveltu on, meni, ui,
öisen meren aaltoihin
kääntymättä takaisin.

Etsittiin, vaan mitään ei
löydetty, niin meri vei,
kapteenilta kalleimman, 
tyttärensä ainoan.
Mutta mikä kauheinta,
Anders onkin elossa.
Nuorukaisen kuolema
julmaa oli petosta.

Isän juonta kokonaan
saada rakkaus murtumaan.
- Anders on vain jungmanni.
Löytyy toki parempi!
Tukholmasta kukaties
laivanvarustajamies,
taikka vaikka tuomari,
suunnitteli kapteeni.

(Suunnitteli omin näin.)
Katkerasti jälkeenpäin
katui. Yössä harmaantui.
Annas olla, ilmaantui
Anders viimein: - Ehtoota!
Tyttärenne Gunilla,
onko totta, kuolleena
makaa meren omana?

Kapteeni on lyöty mies.
Nyökkää vain: - Herra ties...
Mitään enää salaa en,
yksin olen syyllinen.
Kertoo juurta jaksaen
koko kylmän petoksen.
Anoo anteeksiantoa.
(Silmä etsii asetta.)

Anders huomaa! Samalla 
sisään astuu  - Gunilla!
(Haamu tuo nyt ihana
kumpaisenkin kohdata.)
Isä: - Anna anteeksi!
Anders: - Oma rakkaani!
(Ah syleilevät heti.)
Kapteeni aseen veti!

Kuultiin laukas. Andersin 
saiko luoti kapteenin?
Kerrotaan, he utuna 
katosivat kauniina. 
Paljon meille tapahtuu.
Paljon meistä unohtuu.
Kuka saattaa sanoa,
miten kävi todella?

Kirjattiinko sittenkin
siirtolaisiin Brooklynin?
Vaiko Ahdin omiksi
ikuisiksi ajoiksi?
Yhtä kaikki, Gunilla 
kerran näillä rannoilla
kulki, kuuli ulapan
ihanasti laulavan.



4 kommenttia:

  1. Hieno runo! Kiva idea tämä joulukalenterisi. Ihanaa viikonloppua! P.s. blogissani on käynnissä mukava arvonta:)

    VastaaPoista
  2. Sujuva, perinteinen tarina. Sopii moneen tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  3. Hienoa tekstiä <3 Mukavaa viikonloppua Sinulle :)

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!