tiistai 24. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 24.12.19

Tulihan sieltä luukulta se, minkä ympärillä joulu kuitenkin pyörii; Beetlehemin yö, seimi ja lapsi, se ihmeellinen yö! Toivon että jokainen löytää jotakin kaunista tänä jouluna, ainakin kauniin toiveen sydämestään!


Beetlehemistä tulen kuitenkin 1940-luvulle Raahen Katinhäntään, sen kirkkomäelle, kapealle kujalle ja pienelle mökille, jossa loistaa joulukynttilät. Risto Sassali (1928 - 1985), tuo maailmanmatkaaja, on tässä runossa muistellut lapsuuttaan raahelaisella murteella. Löysin runon raahelaisen Aki Pulkkasen kirjasta Pohjolan Joulu, perinteitä kekristä nuuttiin, 2018. 

Taas kynttilät Katinhännän
joulupuisa pallaa.
Ne paistaa kavullekki komiasti.
Ei kukkaan tiijä mistä asti isä kuusen
haki joulun alla sallaa.

Jo äiti maistaa vähä livekallaa.
Se on hyvvää ja alakaa laittaa pöytää.
Akkunoihin sattaa lumen höynää.
Isä lähtee ulos. Äitiäki hallaa.

Jo kuuluu kolinoita porstuasta.
Ei jäänyt pukki nykkää tulemasta.
Vaikka isä taitaa justiin lunta luuva.

Tuo pukki kelekka!
Toi se, ku lupas tuuva.
Ku on syöty, minä meenki näkkeen unta
ku Tapanina lähen Kirkkomäkkeen.

Risto Sassali

---

Hyvää Joulua!

maanantai 23. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 23.12.19

Yllätys, yllätys! Joulupukki Oopperatalon edessä! Tuo kuva ei ole varmaankaan 100 vuoden takaa!



Yllätys tulee runojenkin parista! Kun tuo kalenterikuvakin on noin hurja, niin hurjaa tulee lisää! Kurkkaan 900-luvun Islantiin skaldirunojen maailmaan. Innostuin oikein, kun tällaisenkin löysin. Ja onhan ne miehet ennen olleet rautaa! Silloin on arvossa ollut jättiläismäinen keho, suuri ja voimakas! Mutta myös luonteen tasapaino. Puolijättiläisiksi viikinkejä on kutsuttukin.

Skaldirunoilijat olivat hovirunoilijoita ja -laulajia Islannissa ja Norjassa. Enimmäkseen he esittivät ylistysrunoja päälliköiden sotaretkistä ja muista merkittävistä tapahtumista. Skald = hän, jonka välityksellä jumalten tahto ilmoitetaan. Runoissa käytettiin poljentaa jota kutsuttiin "ruhtinaanmitaksi". Skaldirunous oli jo häviämässä 1200-luvulla. Päätellään, että skaldi-runous loi pohjan skandinaaviselle runoille ja sanalle runoilija.

Tämä oli aivan uutta minulle. Näin sitä oppii kun tutkiskelee.

Islannissa tunnetuin skaldirunoilija oli Egil Kalju-Grimrinpoika (910-995) ja hänen Egilin, Kalju-Grimrin pojan, saaga. Se löytyi Antti Tuurin suomentamana kirjastoista.

Kerron vähän Egilistä. Hänen perheensä oli muuttaneet Norjasta Islantiin ja rakentaneet mittavat elinpuitteet siellä. Hän oli nähtävästi alle kymmenen, kun otti hevosen ja karkasi sukulaistaloon ja kirjoitti siellä ensimmäisen runonsa:

Tulin kuitenkin Yngvarrin luo.
Hänet, joka mielellään tuhlaa
kultaa rohkeille miehille
halusin minäkin nähdä.
Sano, kullan tuhlaaja,
löydätkö runoilijan
joka kolmen vanhana
punoo runon minua paremmin.

                  Runosta tykättiin ja Egil kirjoitti lahjasta:

Kolme mykkää simpukkaa
palkaksi runosta sain
nuolten taitavalta sepältä,
meriratsujen herralta.
Hän tiesi
mistä Egil ilahtuu;
tyhjän munankuoren
antoi neljänneksi lahjaksi.

                  Kun Egil täytti 12 vuotta, hän oli niin iso ja vahva, ettei aikuisetkaan miehet hänelle                            pärjänneet leikeissä. Egil kirjoitti runon:

Laivan ja kauniit airot,
lupasi äitini minulle.
Suorana seison peräsimessä
viikinkien retkillä,
ohjaan laivan
hyviin satamiin;
lyön hengiltä yhden ja toisen.

                  Tämä suuri urho eli vanhaksi ja runoili viimeiset säkeensä:

Pääni on kuhmuilla,
koska kaatuilen kaiken aikaa.
Velttona roikkuu elin,
ei kuule enää
naisten kutsuja.

Sokeana saan nyt
itseäni lämmitellä,
pyydellä naiselta
sääliä näkemättömälle,
istuinta saan anella.
Kuitenkin muistan
kuinka minua
kuninkaat kunnioittivat,
antoivat kultaa,
arvossa pitivät sanojani.

Ikävältä tuntuu
yksin nukkua
vanhan ukon,
ei ole kuningasta
minua puolustamassa.
Kaksi on jalkaa ja
kumpaakin kylmää,
vaimoa ei ole;
kaikkia kolmea
tahtoisin lämmittää.

----

Viimeinen luukkukin on yllättävä! Sankari sielläkin runoilee, monen seikkailun ja muukalais-legioonan sankari, kotinurkilta. Pian näette! Valmistaudutaan joulurauhaan ja unohdetaan nuo viikingit! Kun noita runoja lueskelin, huomasin, että nuo viikinkiurhotkin nauttivat välillä kotirauhasta ja lapsistaan.


lauantai 21. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 22.12.19

Schönbrunnin puutarhanäkymää Wienissä ja vossikka! Kuinka kauniita olivatkaan hevoset, vaunut ja usein jopa mieskin! Onkohan vaunut vanhoja?


Aki Salmela on viimeinen nykyaikaisista runoilijoita, jota tässä esittelen.  Hän on syntynyt Vantaalla 1976, on helsinkiläinen runoilija ja suomentaja.  Hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa 2004 ja siitä lukien melkein joka vuosi. Vielä lukuisimmin hän on suomentanut ulkolaisten runoilijoiden teoksia.

Å vieraantuu

Å oli alakuloinen, yksinäinen kuin sellaisen planeetan kuu, jolta on lopullisesti kuoltu pois. Tuskin kukaan oli lausunut sitä vuosikausiin. Silloin tällöin se sanoi itse oman nimensä ääneen, kuullakseen miltä se nykyään kuulosti. Siinä oli jotain kolkkoa, ja se teki surulliseksi.
  Yöt olivat pahimpia. Usein Å makasi valveilla pikkutunneille asti ja tuijotti kuun vaiheita verhottoman ikkunansa lävitse. Å tunsi sukulaisuutta kuun kanssa, se muistutti hänen yksinäistä pistettään, ja kun kuu lepäsi vastapäisen talon harjalla, se oli kuin jokin kosminen malli hänestä itsestään. Tuskin kukaan muu maailmassa ajatteli niin. Suloinen kyynel valui alas Å:n jalkaa.

Sanomattomia lehtiä, 2004

perjantai 20. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 21.12.19

Wieniläiset varmasti rakastavat hevosia. Onkohan niitä koskaan poistettu edes katukuvasta vaunuineen? Tässä jälleen arabialaisen hevosen tanssinäytös.


Suomenruotsalainen runoilija Catharina Gripenberg,  syntynyt Pietarsaaressa 1977, on myös päässyt wikipediaan useiden runopalkintojen myötä. Viimeisin on Ruotsin radion runopalkinto 2016.  Hänen runoissaan on leikkimielisyyttä.

Kirjeystäväni kerron sinulle kaikesta kiinnostavasta.
On posteljoonien aika kun nukumme vain posteljoonit valvovat.
Jos synnyt sattumalta postimerkki kielellä älä päädy naimisiin, 
Kohtaloksesi koituu elämä aamunkoiton posteljoonina, ujona
jota harvoin näkee. Mitään eivät kirjeystävät saa pitää omana tietonaan.
Joko käsität miksi postiljoonit ovat niin säikkyjä?
Työskentelen yövuorossa. Aina vuorollaan on yö
ja yötyökaluja käytellessäni päiviä vuorostaan
tulee joka puolelle ihan liikaa. Iköväitkö sinäkin 
bensiiniasemalla voiko se tuikahtaa tuleen mikä sinua kiinnostaa?

Ödemjuka besses lettres från en till en
(Sinä siellä kaukana näytät tutulta) , 2002

Käännös Kristiina Lähde

---

En halua naimisiin posteljoonin kanssa enkä jaksaisi olla posteljooni.
Voi kun muistaisin postinkantajaa pienellä joululahjalla! Rankka työ heillä!

torstai 19. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 20.12.19

Oliskohan tässä luukussa jokin teatteriesitys? Rakennus on outo. Arvailisin, että jokin museorakennus. Nyt vanhassa kaupungissa oli rauhallinen, ystävällinen ilmapiiri. Nämä sadan vuoden takaiset kuvat kertovat paljon myös yhdessäolosta ja ilosta.


Tuo kirja (Tämä ei ole fiktiota), mistä olen poiminut pohjoismaiden runoilijoita ja heidän runojaan, sisältää myös suomalaista nykyrunoutta. Nyt vuoro heillä. Leevi Lehto esittelee suomalaiset sanoilla "Nuo hilpeät suomalaiset", Ääniä (uudesta ) alakulttuurista. Hän tulkitsee uudet runoilijat ja heidän runonsa elinvoimaiseksi runouden alakulttuuriksi. Mielenkiintoista.

Lehdon kertomana Saila Susiluoto kirjoittaa satuja aikuisista. Hän on syntynyt 1971 Helsingissä. Hän on voittanut useita palkintoja ja saanut kirjallisuuden taiteilijaprofessoriapurahaa. Susiluoto on toiminut mm. Nuorten Voiman hallituksessa sekä Suomen kirjailijaliiton hallituksessa. Meriittiä riittää. Hänen runojaan on käännetty 14 kielelle. (Wikipedia)


Prologi

Nainen sanoi lapsilleen: Olipa kerran maailma, samanlainen kuin tuntemamme, erilainen kuin tämä.
Sinne pääsi unissaan. Sinne pääsi jos oli kipeä. Niityllä lenteli lintuja. Ja suseja, huusivat lapset. Ja susia, lipasi nainen, jokaisen linnun sisällä oli lintu ja hännäkäs, jokaisen hännäkkään sisällä oli lintu ja hännäkäs, näin jatkui loputtomiin. Suurimmat riidat, sanoi nainen, käytiin aina sisäpuolella. Suurin rakkaus oli aina ulospääsy. Missä susi, huusivat lapset, kunnes nukahtivat. Ulkona putoili lumi pimeälle pihalle, kevätaurinko levitti valkeaa valo parvekkeille, ulkona kesä vyöryi vihreinä maininkeina peltojen yli. Nainen sanoi: nyt kerron aikuisten sadun. Kerron sen koksa olen lapsi ja kipeä. Kerron sen itselleni ja sinulle:

Siivekkäät ja hännäkkäät. 2002

----
Oh, pitäisköhän lukea tuo kirja? 



keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 19.12.19

Iloisia lapsia tuossa rakennuksen edessä! Mutta mikä rakennus Wienissä? Hauska käydä uudelleen tällä tavalla Wienin matkaa läpi. Kuvassa nähtävästi Kaarlen kirkko.



Nyt esittelen viimeisen löytämäni tanskalaisen runoilijan. Olisin halunnut tähän jotakin Anderssenin lastenrunoista, mutta vaikka kirjastonhoitajan kanssa etsimme läpi kirjailijan aineistoa, emme löytäneet, joten luovuin. Kaiken kaikkiaan hämmästelimme sitä, kuinka vähän on naapurimaittemme runoista käännetty suomeksi.

Lars Skinnebach löytyi Wikipediassakin, josta poimin joitakin tietoja. Syntymävuosi 1973. Hän on runoilija, muusikko, levyttänyt myös ja toiminut mm. toimittajana ja opettajana kirjailijakoulussa.  Oikein olen päätellyt. Wikipedia poimii kirjallisuuspalkintojen saajat, kuten hänetkin (Montanan kirjallisuuspalkinto). Runo kuvaa häntä varmasti parhaiten.

Toteuttaa luontoaan vanhoissa alusmaissa. Myöhemmin joimme drinkkejä
kannella ja yö oli kuin vieras puudutus. Tuletko mukaan?
Sinun olisi kannattanut olla mukana. Sitten lähdimme kotiin. Ihminen
on paise, joka vasta nyt käsittää 
olevansa sairaus. Ajattele asiaa. Taas? Ei, ajattele nyt.
Kiitos ylimielisestä palvelusta. Miten siihen voi sanoa?
Että olen tänään leikinkipeä. Sen lisäksi, tuhoksemme koituu
luonteensa toteuttaminen, luontaisten taipumustensa seuraaminen
Reivaa purjeet. Yötaivas sokean aistimana
Vauhti oli liian kova. Pitää olla kohtelias lähimmäisilleen
viimeiseen asti, loppuun saakka. Kuinka paljon aikaa sinulla on jäljellä?
En usko yhdenkään ihmisen, mystikon tai valistuneen koiran
kokevan maailmaa suurempana kuin minä. Se täyttää jo kaiken
Nostalgia on tunteen inflaatiota
Jokainen tunteenpurkaus on tunteen inflaatiota
Älä aina tee itseäsi naurunalaiseksi

I morgen findes systemerne igen ( Huomenna järjestelmät ovat jälleen olemassa) 2004
käännös Oskar Rossi



Runollinen joulukalenteri 18.12.

Wieniläinen vahtisotilas. Kaikki kuninkaalliset ovat tarvinneet suuren turvajoukon ympärilleen. Eikö kaikki presidentitkin tänään niitä tarvitse. Talot tarvitsevat vahtikoiran tai turvajärjestelmän. Edustakoon tämä vartija kaikkien pukkien ja tonttujen joulurauhan turvaamista. Kaikkien.


Toinen tanskalainen naisrunoilija, Ursula Andkjär Olsen, esillä nyt. Toivon löytävän häneltä jotakin lohduttavampaa. Tämä runoilijan tyyli avataan lauseella: "Politiikasta on tullut niin keskeistä ja väistämätöntä nuoressa runoudessa, että runoilijat voivat tuntea tarvetta ottaa siihen etäisyyttä." Olsen runoissaan yrittää päästä pakoon yhteiskunnan meteliä. Onnistuuko hän? 

Osa runoelmasta Vihreä VII, käännös Jyrki Kiiskinen
(En toteuta tässä Olsenin harvaa kirjoitustyyliään riveissä, on helpompi lukea tiivistetymmin, anteeksi hänelle!)

Nyt on yhteenvedon aika.
Kaiken minkä olemme jo astuneet.
Ja loputkin.

Ulkoapäin tämä ei näytä paljon miltään,
Mutta täältäpäin.

Mikä upea matto!

Sitä minä tarkoitan vihreällä.

Ennen kuin astumme enempää
kuin on todellakin tarpeen.

Olemme tehneet sen mitä minä tarkoitan ruoholla.

Älä pidä sitä kliseenä.

*
Voisinko minä todella juosta pois.

Tuonne tähden kaukaisimpaan tuikkeeseen.
Kauemmas pois.
Sitä ei käsitä.

Vihreämpää ruohoa.

Vihreätä sammalta.
Sitä ei käsitä.

Siksi lähetin sen sinulle.

Kahdenkymmenen päivän halki maana 
ruohona
pikakahvina.

Eduksi...

Rusottavia kasvilajeja.

Jaa.

Ainoa minkä voin sanoa varmasti.
Perspektiivi oli aivan uusi.

En ole ikinä ennen nähnyt sinua siitä näkökulmasta.

En ole ikinä ennen pitänyt sinua silmällä
tämän etäisyyden päästä.

Ja vähä vähältä purressani.

Kiskoessani ruohoa siinä luulossa että se olit sinä.
Toisin sanoin.

Hiuksesi.

Tuliko siitä valmista. Ruohosta valmista.

Siihen suhteeseen kaikki yhdessä perustui.

Kutittaa. Kutsun sinua kutimeksi.
Saat minut aivastamaan niin.

Nyt kun kiskon hiuksiasi siinä luulossa.

Että se on ruohoa.

....



maanantai 16. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 17.12.

Luukku 17 on hyvin enteellinen, sillä se antoi minulle idean. Taidan ottaa villin hevosen runojen joukosta, kuten tämä luukku voisi edustaa.


Minulla pian loppuu muut pohjoismaiset suomeksi käännetyt runoilijat ja suomalaisiahan en ole tuonut esiin ollenkaan. 

Nyt tuon. Sain juuri postissa ystäväni, runoilijan, taiteilijan, talon remontoijan ja sukkien kutojan Mauri Laakkosen suuren runokirjajärkäleen Sataa kuivaa totta, sisältää 1282 runoa kerättynä yhteen kirjaan vuosilta 2017-2019. Hänellä runoflow on sujuvaa, aina avoinna, kirjoittaa joka päivä. 

Suosittelen hänen runokirjojaan vaikkapa joululahjaksi. Niitä löytyy Adlibriksestä mm.

Tämä runo, jonka otan tähän, ei löydy tuosta kirjasta, vaan ihan nettisivuilta ja sopinee tähän, kun joulukiireet ovat vilkkaimmillaan. Pieni rauhoittumishetki. Tällä runolla ei ole nimeä, mutta on kirjoitettu tänä vuonna:

Arjessani kulkee ylpeys
kovan pinnan alla piilevät surut
menetettyjen suhteiden synkkyys
pauhaa mielessä katkeruuden urut
sanoistani paistaa äksy jyrkkyys
kadonneet ovat onnen murut

Ei

Sisimpäni on vallannut rauha
harmooninen ja sees
askeleistani on kadonnut paino
tilalle tullut riemukas keveys
onnellissuuttako tunnen
lempeää riemua kenties

ei ole tieni ollut suora
se on mutkista tehty
niin on kuitenkin parempi
sain elää onnellisesti vuoteni
lähes perille asti

katsella luonnon kauneutta
riemuita lintujen laulusta
katsella kuuta ja tähtiä
iloita, nauraa ja itkeä
tulla kotiin ja lähteä

Oi onneni hetkiä

Mauri Laakkonen, 2019

Runollinen joulukalenteri 16.12.19


Joulu lähestyy hirmuista vauhtia. En tahdo ehtiä runojen perään. Saatikka luukkua kuvaamaan. Luukku 16 toi esiin itse Sissin eli Elisabethin talvikamppeissaan. Varmaankin lähdössä ulos kävelylle.


Edelleen etsin tanskalaisia runoja ja runoilijoita. Löydän niitä siitä ainoasta kirjasta, missä näitä on suomennettu; Tämä ei ole fiktiota, pohjoismaista nykyrunoutta, toimittaneet Oscar Rossi ja Tiia Stranden.

Vuorossa pari naisrunoilijaa. Tässä Mette Moestrup. Hänet esitellään erilaisten kokeilumuotojen esittäjänä. Kirjailija ja runoilija on syntynyt 1969 Århusissa. Mutta otatko tuosta nyt selvää? Luen häntä esittelevästä osiosta näin: Moestrup käyttää kokeellisia muotoja, erityisesti (ei kirjallisia) passisteja ja (manipuloituja) "readymadeja", joilla hän dramatisoi ja formalisoi yhteiskuntakriittisesti teennäisen keskeisminän ulkopuolella. Keskeisminä? En ymmärrä. Mutta etsin runon, josta jotakin voisin ymmärtää. Tämä on loppuosa pitkästä runosarjasta: Primitiivistä, privaattia, Fragmentteja vapaasti adglernegin pohjalta, 
Joulukuu, 2005

Mette Moestrup

Yksi tai toinen. Hahmo, jota ei voinut yhdistää kasvoihin,
mutta jonka tunnisti tavasta liikkua. Lapsi, jonka nimi on
Carmen Tove, laihduttaa. Rasva on ajatuksetonta.
Aivot. Mitä sinä ajattelet - minä ajattelen kaikkea muuta.
Lapaluu, miten se tulee esiin. Kaikesta huolimatta
turvallinen virtsanhaju yleisessä vessassa.


Käännös Jyrki Kiiskinen

lauantai 14. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 15.12.19

Luukku 15. Nyt olen eksynyt Wienissä. En tunnista tätä rakennusta. Se voi olla jokin vanha hotelli.



Tutkailen nyt tanskalaista runoutta. Tietenkin olisin halunnut aloittaa nämä runot satusetä Andersenin runoilla, mutta tähän hätään ei niitä löytynyt. Jos joku tietää, voisi kertoa. Ehkä satukirjoista löytyisi jokin vanha loru...

Tanskassa kyllästyttiin poliittisiin runoihin niinkin paljon, että ne jopa kiellettiin 1982 tienoilla, kirjoittaa Lars Bukdahl tanskalaisrunoiloiden esittelyssä. Tällainen dogmi rikottiin 2001. Silloin Katrine Marie Guldageni politiikkatabun runosarjalla Ankomst Husumgade. Sitä minulla ei suomeksi ole, mutta löysin muuta.

Martin Glas Serup on kirjailija ja kriitikko, asuu tällä hetkellä Kööpenhaminassa. Wikipediassa ei ollut tietoja hänestä, vain lehtiartikkeleita ja nekin olivat jo hävinneet. 

Martin Glas Serup tuo poliittisia huomioitaan esiin rauhallisemmin, mutta terävästi. Tämä runo on lyhyt, mutta hyvin moniulotteinen ja karmea.

Nuori mies tai poika käveli ja luki kirjaa toisella puolella katua
näimme miten hän jäi auton alle
Todella kamalaa! 
kun kerromme siitä juhlissa yksi tyyppi miettii että se oli kaunista
Ajattele jos osaisi kirjoittaa niin mukaansatempaavasti mutta se oli tyhmää
se näytti tyhmältä naurettavalta se oli koominen ja halpa kuolema
jos hän nyt kuoli
tarkoittiko nainen että oli kaunista kirjoittaa niin mukaansatempaavasti
vai oliko kauneus siinä että antoi ravistella itseään

4. 2005

Runollinen joulukalenteri 14.12.19


Tässä luukussa on itse Mozart. Kalenteri itsesään on niin kaunis ja jouluinen, että olen jättänyt sitä luukkukuvien taustalle.








Nyt vuorossa islantilainen, kansainvälisempi runoilija ja kirjailija
Sölvi Björn Sigurdsson

Sigurdsson esittelee itsensä monen opiskelijaksi ja monen tekijäksi, syntynyt 1978. Hän on tuottoisa kirjailija ja runoilija. Työkseen hän on myynyt kirjoja, ollut kirkon hoitaja, tehnyt ikkunoita sekä luokitellut ja hoitanut arkeologisia löytöjä. Hän on asunut useassa eri maissa, mm. Espanjassa, Englannissa ja Ranskassa.

Hän itse kertoo, että häntä inspiroi mikä tahansa, museoesine, shampoopullo, jopa televisio-ohjelma englantilaisen kainalosta.

Tässä ote hänen eräästä pitkästä runosta, runokokoelma nimeltä



Humalainen näytelmä 2005

Yhä seisovat runoilijat ulkoisessa pimeydessä,
täyden talon edessä, Kaffibaarin ovella
ja jonottavat. Olisivatpa tulleet sinne ennen
kuin pimeys lankesi ja astuneet ovesta sisään,
silloin jo suruja hukutettaisiin, siellä Mösjöö kysyy;
"Onko Klara täällä?" " Hän oli, mutta lähti jo."
Vaikk' särkyikin toive, jää Mösjöö tänne,
lämmittää suruansa lasillisella baarin oltta,
jokainen sortunut unelma antaa ilonpidolle tarmoa,
hän siemaisee unohduksen maljan, toisten rupatellessa
kirjoista, Hallgrimur Helgasonista ja Kiljanista:
"No totta vieköön", sanoo mies, "luulen että hän on -
muistain Nietzshen ja tahdon lain-
mennyt sisään muinaisten vuorten kaikuun"
(Mösjöön on vaikea kuulla miehen puhetta,
sillä paikan musiikki peittää kaiken alleen)
"ja täyttänyt sen uudella soinnilla - kuin Focault
joka alati puuhaili eletyn elämän parissa
ja elävöitti moninaista, jo vanhanaikaiseksi käynyttä -
joten, ystävä hyvä, minusta Hallgriur on
teoksellaan kiivennyt huipuista korkeimmalle."
....

Käännös Tapio Koivusaari

perjantai 13. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 13.12.19

Luukun 13 muotokuvaa minun piti vähän tutkia. Löysin kuvan omistajaksi Maria Theresian, Frans I:n puoliso, keisarinna, joka eli 1700-luvulla. Hauska avata luukkuja, kun kuvat todella yllättävät.



Vuorossa Islantilainen runous, sitä tulkitaan usein kansalliseksi ja eristäytyneeksi. Näin tuumii kirjassa Tämä ei ole fiktiota Eirikur Örn Norddalh islantilaisen runouden avausosiossa " Kauneus on sisustusarkkitehtejä varten" (ote Kristin Eiriksdottirin runosta)

Kristin Eiriksdottir

Hän on edellämainituista runoilijoista nuorin. Hän on syntynyt 1981, kirjoittaa myös romaaneja, näytelmiä ja novelleja. Hänellä on kuvataiteilijan koulutus.
Hänen romaaninsa Elin, ymislegt voitti Islannin kirjoituspalkinnon ja oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston järjestämässä kirjoituskilpailussa. Tämä runo on hauska!

Sanot, että sinun täytyy mennä markettiin, panet pannan kaulaani, silität vaakasuoraa selkääni ja me lähdemme taipaleelle erämaahan. Matkalla tapaamme ihmisiä, jotka ovat kääriytyneet kirjaviin riepuihin, sanot että he ovat spitaalisia matkalla limamaailmaan. Kieleni roikkuu kuumuudessa ja hengitys on kiivas. Kun menet sisälle myymälään, jätät minut liekaan pylvään juurelle, en hillitse itseäni ja alan ulvoa. Paljon myöhemmin palaat jalka farkun lahkeessa; jalassa urheilusukka makkaralla.

Ihonvärin autius, 2006
Suomennos Tapio Koivukari



keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 12.12.19

Stephanin tuomiokirkko noin 100 vuotta sitten. Yhä siinä ympärillä kopsuttelevat hevoset eli vossikat. Me jaksoimme kävellä. 100 vuotta sitten tällä torilla haisi hevosen lanta. Nyt niillä on kassit hännän alla. Ei haissut.



Viimeiseksi norjalaisista runoilijoista tai oikeammin kirjailijoista haluaisin esitellä kirjailijan Knut Hamsun, norjalainen nobelisti hänkin. Hän jopa liittyy Suomeen. Kerron vähän hänestä.

Hän syntyi köyhään perheeseen (1859-1952) eikä saanut käydä kouluakaan kuin 250 päivää. Eräs sukulaismies opetti hänet kirjallisuuden pariin ja teinipoikana hän päätti tulla kirjailijaksi. Varmaan useat ovat lukeneet hänen kirjansa Nälkä, jonka hän kirjoitti pettyneenä Yhdysvalta-matkansa jälkeen. Myöhemmin häntä syytettiin natsikaveruudesta Norjassa. Hänet vietiin mielisairaalaankin, jossa kuitenkin todettiin terveeksi. Hamsun vaikuttui suomalaisista kirjailijoista etupäässä Sillanpäästä, Lehtosesta ja Linnasta. Hän muutti Helsinkiin asumaan noin vuodeksi ja tutustui suomalaisiin taiteilijoihin, kuten Gallen-Kallelaan ja Sibeliukseen. Hän oli tuottelias kirjoittaja ja useita hänen kirjojaan on myös suomeksi.

Hamsun siksi, ettei aina voi edes erottaa runoa ja proosaa, kun on myös runoproosaa ja proosarunoa tai runollista proosaa.

Poimin katkelman Knut Hamsunin teoksesta Viktoria (1928), suomennos Lauri Viljasen 1967:


Kaupungille johtava katu lepäsi kylmänä ja harmaana,
se näytti hiekkavyöltä, ikuiselta tieltä, jota oli vaellettava.
Johannes törmäsi poikaan, joka möi kuihtuneita ruusuja;
hän kutsui tämän luokseen, osti yhden ruusun,
antoi pojalle kultaisen viisikruunusen lahjaksi 
ja kulki eteenpäin.
Vähän sen jälkeen hän näki lapsiparven 
leikkimässä eräällä portilla.
Kymmenvuotias poika istuu hiljaa ja katselee.
Hänellä on vanhat siniset silmät,
jotka seuraavat leikkiä, 
ontot posket, nelikulmainen leuka 
ja päässä palttinalakki. Se on lakin vuori. 
Tuo lapsi käytti peruukkia, 
hiussairaus oli ainaiseksi rumentanut hänen päänsä.
Ehkä hänen sielunsa oli myöskin aivan lakastunut.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 11.12.19


Tämäkin jäi kokematta Wienissä...



Gunnar Wärness, norjalainen runoilija ja kirjailija Trondheimista, syntynyt 1971,  Wikipedian kuvassa otsa kurtussa tarkkailee maailmaa. Hän opiskeli Bergenin kirjallisuusakatemiassa ja toimii tällä hetkellä kirjallisuuslehden Luj päätoimittajana. Hän asuu nykyään Ruotsissa.

Tämä mies yllätti kerran kuulijansa eräässä runonlausuntatilaisuudessa. Yleisö muistaa sen hetken, kun rauhallisesta lausunnasta Wärness yhtäkkiä yltyi laulamaan messuavalla tavalla. Jälkeenpäin hän selitti, ettei tiennyt mistä laulu tuli. Yhtä yllätyksellisiä, liikkuvia ovat hänen runonsakin:

Keskustelu joka ei tiedä keitä olemme

Sinun   hiuksesi   palavat

se   ei  ole  tukkaa  se   on   hattu

ota   hattu   pois

nyt   minä   näen   että  sinä  uneksit

silloin   minä   haluan   että  sinä   herätät  minut

sinä   olet   jo  hereillä

mutta   silloin   olisin   voinut  nähdä   sinut

sinä  katsot   suoraan   kohti

hiljaa   sinä   yrität   saada    vanhempasi   kohtaamaan

ei   minä   en   tee  niin   

joo   sinun   täytyy   siksi   sinun   suusi   laulaa

ei   se   ole   suu   se on kello

ei   myöskään   mikään   laulu   vain   sointi 

jos   vanhempasi   eivät   kohtaa  sinä   et   ikinä   synny

minä   en   synny   minut   tehdäään

sinua   ei   voi   tehdä   vain sinä   olet sinä

kuka   sinä   olet

olen   sinun   äitisi

olen   sinun   isäsi

ettekö   ole  vielä tavanneeet

yritämme   pääsemättä   asiaan

yrität   saada   vanhempasi   kohtaamaan

minä   en   onnistu

sinä   lakkaat   olemasta

minä  en   edes   ikinä  alkanut   vain   nämä   sanat

jäävät  jäljelle

kyllä   sillä   sinähän  osaat  puhua

kyllä   minä   osaan   puhua   niin   pitkään  kuin minulla ei ole ruumista 

mutta   sinullahan   on   tässä

ai

tuossa


Runollinen joulukalenteri 10.12.19

Raitiovaunulla ei ehditty Wienissä ajella, ei liioin maanalaisella, vaikka ostimme kolmen päivän liput. Jätimme ne huotellihuoneen siivoajille. Kolme päivää on lyhyt aika nähdä noin upeaa kaupunkia.


Norjalainen naisrunoilija Torunn Borge (1960-2014) ammatiltaan toimittaja. Hänellä on sivusto Facebookissa. " Hänen runonsa pyörivät yhteiskuntatietoisuuden ja hienostuneen kielellä leikkimisen välillä, ja niissä käytetään usein me-motoa. En voi olla tähän kirjoittamatta eräitä hänen suullaan lausuttuja ajatuksia, jotka voisi miettiä Suomessakin.

"Voi vaikuttaa siltä, että nykypäivän Norjassa vallitsee yleisesti odottava asenne elämään. Perustamme perheen, vaalimme ystävyyssuhteita ja teemme asioita, joita meidän odotetaan tekevän. Ja olemme sitä mieltä, että se riittää. Puuttuu "draivi" saada aikaan kriittistä suhtautumista kulttuuriin, jossa eletään. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että norjalaisten romaanien lähtökohtana on Norja, mutta on silmiinpistävää, ettei kukaan kirjoita maantieteestä, ilmastosta, politiikasta  - niistä muutoksista, jotka huomaamme päivittäin. Näitä rakenteellisia muutoksia ei käsitellä kirjallisuudessa. On huolestuttavaa, että älymystön edustajat nukkuvat tai vain sulkeutuvat seminaarihuoneisiin. Se on varoitussignaali. En halua olla osana kulttuuria, jolla ei ole hereillä olevaa älymystöä. Sellainen pelottaa minua."


Susanne Christensen, Tämä ei ole fiktiota

--- Jäin vain ihmettelemään, että ketkä missäkin maassa luetaan älymystöön. Mitä on älymystö?

Sitten itse runoon!

Istahdin lukemaan joen suistoon, puut peittivät auringon, puut niin valtavia että olisi
ollut merkityksetöntä väittää niiden alkavan jostain tai loppuvan johonkin. Jos lehvästö
ympärilläsi on niin tiheä että tunnet syntyväsi uudelleen vehreässä kohdussa,
tuleeko silloin mieleesi sanoa että puut ovat korkeita tai majesteettisiä tai jotain
vastaavaa?
Torunn Borge
Käännös Oscar Rossi

Detta intervallet (Tämä intervalli, 1997)

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 9.12.19



En voinut olla innostumasta tästä norjalaisesta runoilijasta ja kirjailijasta, on myös sanoittaja. Etsin runoilijoista yleensä jotakin persoonallista ja Sendrudista löysin tanssijan. Hän harrastaa japanilaista Butho-tanssia. Näin kertoo wikipedia. Mitä tuollainen tanssi on ja liittyykö se jotenkin hänen runoihinsa? Se olikin jotakin muuta kuin kuvittelin japanilaisittain siroa ja söpöä.  "Bhuto on outoa liikettä jossain tanssin ja teatterin välissä. Se taistelee sitä harhaluuloa vastaan, että maailma olisi rauhan paikka", sanoo iranilainen bhutotaiteilija Mehdi Farajpour. Bhuto on modernia avantgardista tanssia, kehittynyt Japanissa. Siihen kuuluu usein valkoiseksi maskeerattu alaston vartalo.  

Ehkä jotakin samaa voi kuvastua runoistakin. Bhuto-tanssia voi katsoa youtubesta.


 Sendrud on syntynyt vuonna 1971.

Kjersti Bronken Sendrud

Ikkunapielessä kärpäset heräävät. Jälkiä uppoaa lumeen
uppoaa uniin ja ilma jota hengitän tiivistyy
Lintu jota katsoin silmiin (koko kesän se seurasi
kulkuani) haluaa nyt luokseni vain
unissa - se on käynyt lepäämään raskaan lumen alle,
sen siivet ovat märät ovat raskaat.
Muistot ja pitkät matkat näin linnun silmissä elävistä
kuolleisiin kuolleista eläviin - nyt ne on levitetty
pitkin maata jokeen pihaan taloon

Bo (Jäädä), 2004
suomentanut Oscar Rossi


Runollinen joulukalenteri 8.12.19

Piti kauan katsoa. Näinkö tuollaista Wienissä? Piti kaupungin vanhoja rakennuksia tutkia. Löysin. Kuvassa on Wienin kaupungin raatihuone.



Runoilijoissa etenen nyt norjalaisiin nykyrunoilijoihin. Tottahan vanhanaikaisena ihmisenä olisin halunnut jotakin Ibseniä tai sinne päin. Mutta en löytänyt suomennettuna. Muutenkin vaikeaa. Kirjastonhoitajan avustamana tilasin kirjan nimeltä Tämä ei ole fiktiota, Kustannusosakeyhtiö Teos, toimittaneet Oscar Rossi ja Tiia Strandén. Teoksessa on suomennettu 18 pohjoismaisen nykyrunoilijan runoja. Runot ovat moderneja, joten pääsemme niiden siivin kiinni tämän hetken maailman menoon.

Huomaan, että Wikipedia tuo yleensä esiin sellaiset runoilijat, jotka ovat voittaneet palkintoja. Yksi tällainen on norjalainen Steinar Opstad (s. 1971). Hänen runoissaan on usein viittauksia Raamattuun ja on luja suhde Isään. Häneltä on ilmestynyt runoteoksia melkein vuosittain vuodesta 1996 lähtien.

He sanovat että se joka pitäytyy hiljaisuuteen
saa jonain päivänä enemmän kuin kaiken olevan
Mutta minä uskon liikkeeseen
ja haluan lausua Herran nimen kaikenlaisissa huoneissa

Olen ollut valossa, ruhtinaana
ja pimeässä, oppilaana
Eikä ihminen ole missään turvattomampi
kuin niiden joukossa jotka ylistävät valoa

eikä ikinä nöyryytetympi
kuin orjana pimeässä
Varjot seuraavat ihmistä ja vaatimusta
Kaksinkertaistaa ruumis ja piinata sielua

Samle öksene inn för kvelden (Kokoa härät illaksi), 2005

Steinar Opstad
käännös Jyrki Kiiskinen




perjantai 6. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 7.12.19

Tästä luukusta nousi esiin tuttu patsas, itse Johan Strauss. Näitä taiteilijoiden patsaita oli pystytetty Stadsparkenissa, Wienin vanhassa kaupunginosassa.



Jatkan norjalaisilla runoilla.

En voi olla aloittamatta Edda-runolla. Me kunnioitamme omaa Kalevalaamme, sen tarinarikkautta, riimittelyä ja tahtia. Nostan mielelläni siihen rinnalle Edda-runot, jotka ovat vanhaa norjankieltä, mutta jotka on kirjoitettu talteen Islannissa noin vuonna 1270.  Mikä rikkaus skandinaavisesta mytologiassa sekin! Sitä on myöhemmin pystytty lukemaan riimukirjoituksista.

Päätellään, että suomalainen sana "runo", ehkä alunperin kulkeutuu germaanisesta sanasta "riimu". Onkin mielenkiintoista että Skandinavian kielissä runoilija on poet. Irlannin iirin vanhassa kielessä Poet = Hän joka näkee.

Ja arvatkaa? Mistä on alunperin sana "Edda"? Siitä on monia tulkintoja, mutta eräs niistä, joka on suosituin: Edda = isoäiti! Ymmärretään, että isoäidillä oli tallessa vanha tieto, jota hän antoi eteenpäin. Tähän sydämiä...

Ihmettelenkin, miten taitavia ihmiset ovat olleet muinoin runotaiteessa. Runoja on aina lausuttu, kirjoitettu ja kirjoitetaan. Runo on usein myös ajan kuva. Mutta mitkä niistä säilyvät vuosisatoja aina yhtä kiinnostavina kuten Kalevala ja Edda-runot?

Aale Tynni on suomentanut Eddan sankarirunot ja Eddan jumalrunot.

Tässä muutamia esimerkkejä Edda-runojen kauneudesta ja viisaudesta:



Kuolee karja,
koko suku suuri,
kuolevainen olet itsekin.
Muttei kuole
kiitos koskaan,
jos on hyvä maine hankittuna.

suom. Juha Peura


Mies tuli metsältä,
tarkkasilmä,
Völundr, pitkältä
vaellukseltaan.
Hän käristi ruskean 
emokarhun reittä,
pian kuivassa risuissa
rätisi tuli,
tuulenpuremissa
Völundrin puissa.



Hän karhuntaljalla
sormuksia tutki,
haltiain poika, 
puuttui yksi,
hän uskoi: sen otti
Alvitr nuori, 
hän Hlödvirin tyttären
arveli tulleen.



Hän istui kauan, 
kunnes nukkui,
kun valveutui,
oli voima poissa:
ranteihin pantu 
oli raskaat köydet,
nilkat kytketty
kahleketjuin.

Völundrin laulu
Eddan sankarirunot, suomentanut Aale Tynni, WSOy 1980

torstai 5. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 6.12.19


Oi mikä luukku avautuikaan! Edustaakohan tuo jonkinlaista joulupukkia 100 vuotta sitten? Pyhää Nikolaita? Varmaankin. Suomi sai tänään itsenäisyyden 102 vuotta sitten. Onnea Suomi!

Minä halusin tähän viimeiseen ruotsalaiseen kalenteriluukkuun runon ihan aidolla ruotsinkielellä. Se on vähän ristiriidassa päivän juhlan kanssa, mutta emme voi kieltää sitä,  että maastamme löytyy tämä toinenkin kieli. Minä näen sen rikkautena.

Kuulumme osana Norden-sopimukseen, mikä on monelle antanut mahdollisuuksia sekä taiteessa että työn haussa, aikoinaan minullekin. Norden on ollut monen muun kansakunnan mielestä ihmeellinen paikka maan päällä. Maat ilman rajoja, maat, joissa voi vuoroin käydä vapaasti. Siksi näen hyvänä myös enemmän tutustua näiden maiden kulttuuriin. 

Erik Axel Karlfeldt oli ruotsalainen runoilija, jolle myönnettiin postuumisti Nobelin kirjallisuuspalkinto 1931. Hänen runoutensa on perinteistä ja kuvaa kotiseutua, Taalainmaata. Karlfeldt oli Ruotsin akatemian jäsen. (Tiedot Wikipediasta)

Jotakin perinteistä ja luontoläheistä halusin tähän vielä. Sitten muistin kauniin kirjani Blostervandringar av Harriet Hjort, jonka kirjan toivoisin ihan suomennettuna joskus näkeväni. Niin kaunista luontokuvausta ja tarinaa siinä on. Sieltä löytyi Karlfeldtin runo: (sen verran voin kääntää, että kornknarr = ruisrääkkä ja sänghalm = matara)

Nu när de trötta sova,
kornknarr, sänghalm,
vill jag gå ut och lova
skymningens unge god.
Ned över gula bingar
kornknarr, sänghalm,
sänkar han mjuka vingar,
sakta och utan ljud.

Två äro de som vaka,
kornknarr, sänghalm,
medan hans blanda maka
öppnar sig kärleksvarm -
kornknarr, sänghalm,
sången ur åkerns hjärta,
doften av jordens barm.

Lovsång och vällukt välla,
kornknarr, sänghalm,
Dimman från ängenskälla
smyger sig till hans bröst.
Nejden befriat andas,
kornknarr, sänghalm,
sommar och svalka blandas,
avlande sonen höst.

Bären, min barndoms vänner,
kornknarr, sänghalm,
allt vad av andakt känner
min blågande bondesjäl.
Lyften på sträng och ånga,
kornknarr, sänghalm,
bönen och mina många
brinnande års farväl.

Erik Axel Karlfeldt
’Hösthorn’

Poimittu kirjasta Harriet Hjort Blomstervandringar 1970

Finlandia!



keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 5.12.19


Aukaisen viidennen luukun. Yhä ollaan vanhan Wienin ajassa.


Parlamenttitalo

Onko kaikki eduskuntatalot tuollaisia, mahtipontisia pylväikköineen kuten meilläkin Helsingissäkin?
Vai onko Helsinki ottanut mallia Wienin parlamenttitalosta? Tietenkin tätä asiaa voisi tutkia monelta kantilta, mutta toiseen kertaan.

Nyt runoihin!

Ruotsalainen naisrunoilija  ja kääntäjä Jenny Tunedal, toimii opettajana ja kirjallisuuskriitikkona myös. Hän on syntynyt 1973.  Häneltä on ilmestynyt useita runokokoelmia. Minua ruusuihmisenä kiinnosti kovin hänen kirjansa Rosor skador, josta hän on saanut paljon ylistävää arvostelua. Suomenkielellä sitä ei ole.  Minua kiinnosti Tunedalin tapa kirjoittaa runoa kuin proosaa. Yksi proosaruno tässä:

Omia koteja

Umpikujan erityispiirre: leikimme kesäiltoina kuningasta ja kuningatarta. Peurapolku, Myrskypolku, Huvilatie, Kevätkatu. Isä kutsui niitä kohteiksi. "Onnellinen perhe tekee talosta kodin", siihen tunnuslauseeseen uskon, ja huokaisin raskaasti muistuttaakseni häntä. Näemme auringon avulla mutta emme suoraan kohti. Hän kuljeskelee kasteessa etsien avaimiaan, kun aamu pursuaa kastetta. Aprikoosi, sisältä valaistu. Viileä käsi kuumalla levyllä. Valo tärisee kuin kädet tärisevät kuin maito. Ja niiden läikät muistuttavat seiniä, hänen seiniensä tuolla puolen. Siinä on olennainen ero, kaikkialla kultainen usva. Sinun eheä sydämesi lyö. Hiljaiset simpukankuoret kukkapenkkien ympärillä.

Jenny Tunedal

Käännös Oscar Rossi
Kirjasta Tämä ei ole fiktiota




tiistai 3. joulukuuta 2019

Runollinen joulukalenteri 4.12.19


Wienin espanjalainen ratsastuskoulu olisi ehdottomasti kuulunut niihin esityksiin, johon olisin Wienen vierailussa halunnut tilata lipun, mutta valitettavasti juuri silloin siellä ei ollut esitystä.
Luukun kuva edustaa varmaankin ratsastusnäytöstä.

Yhdessä kirjastonhoitajan kanssa komusimme runohyllyjä löytääksemme enemmänkin ruotsalaisia runoilijoita. Löytyi tällainen kirja: Tämä ei ole fiktiota, 18 pohjoismaista nykyrunoilijaa, toimittaneet Osvar Rossi ja Tiia Strandén. Vuaala!

Sitä ole nyt tutkiskellut. On paljon runoja, jotka menevät yli minun käsityskykyni. Joten kun kalenterini on minun oma, olen ottanut tähän ehkä väärälläkin tavalla mieleisiäni. Kuitenkin niin, että pyrin poimimaan erilaisia runoja.

Fredrik Nyberg on nuoria nykyrunoilijoita, syntynyt 1969. Hän on tunnettu alppihiihtäjä, kilpaili  esim, suurpujottelussa voittaen 7 maailmancupin osakilpailua. Loukkaantumisensa jälkeen 2006 hän lopetti urheilun. Runoihin hän oli innostunut jo aiemmin. Hän on siis fyysisen sekä henkisen alan taitaja.

Runoissa on kaikki mahdollista. Aivan tulee kvanttihypyt mieleen, kun tätä lukee. Virkistävää!


Talvet (1994-1999)

Kohta Ruotsissa pyryttää.
Hedelmä, joka on roikkunut puussa yli puoli vuotta, putoaa
lopulta mykkänä maahan.
Käsien kylmyys leviää käsissä.
Yhdestoista helmikuuta muutun äkkiä vielä paljon vanhemmaksi.

Tuuli on äärimmäisen kylmä.
Bussi, joka ajaa lähiön läpi liian lujaa, joutuu odottamaan itseään
kahden pysäkin välillä.
Sinun otsasi on erittäin määrätietoinen.
On ihmisiä, joita en koskaan unohda.

Ruotsissa pyryttää.
Siirrän joitain kirjoja, jotka ovat hyllyllä kirjoituspöytäni
yläpuolella, ja nostatan pölyä.
Vanhenen. Erik Lindgren kirjoitti poliittiset runonsa kävellen.
Hallantilaiset talot on sekä rakennettu että valaistu sisältäpäin.

Pyryttää.
1500-luvulla - vaikkapas Shakespearella - löi
perspektiivinen tietoisuus läpi.
Kielioppi on kuin historiallisia kehitysvaiheita ranteissa ja nilkoissa,
Matkustat kohta pois, tulet sitten kotiin ja matkustat uudelleen.
Maailma hajoaa koko maailman hajoamisessa.

Blomsterur; Förklaringar och dikter, 2000
käännös Oscar Rossi


Runollinen joulukalenteri 3.12.19



Uusi luukku aukaistaan:
Wienin oopperatalo! Sen edustalla on tori, jossa varmaan aina on soitettu, tanssittu tai esitetty jotakin.

Nyt kun kuljimme siellä, ihailimme tekniikan antia. Oopperatalon loisteikkaasta tilasta, jonne en raskinut lippua ostaa, ehkä oli täynnäkin, näytettiin meneillä oleva esitys ulkona rakennuksen edessä olevalla isolla kankaalla. Siinä oopperaa sitten seurattiin niin kauan kuin seistä jaksoimme kaula vähän takakenossa. Paljon oli sen edessä muitakin kuulijoita. Olisi pitänyt olla tuoli ja eväät kai mukana.  

Teesalongissa iltateet nautimme ja juttelimme tarjoilijan kanssa, jolla oli yhteys Suomeen, tunsi suomalaiset oopperalaulajatkin. Tietenkin.




Löysin kolmannen ruotsalaisen runoilijan. Tomas Tranströmerin Kootut teokset, suomentanut Caj Westerberg, Tammen keltainen kirjasto, paksu kirja Raahen kirjastosta. Tranströmer on Nobelilla palkittu kirjailija ja runoilija (1931-2015). Hänen runojaan on käännetty 60 eri kielelle. Ammattiarvoltaan hän oli psykologi. Tässä hänen runossaan on elämää lapsen silmistä maailman laajuiseen murheeseen.

TALVIYÖ

Myrsky painaa talon huulilleen
       ja puhaltaa synnyttääkseen sävelen.
Minä nukun levottomasti, kääntyilen, luen
       silmät kiinni myrskyn tekstiä.

Mutta lapsen silmät ovat pimeässä suuret,
     ja myrsky pauhaa lapselle.
Kumpikin pitää heiluvista lampuista.
     Kumpikin on puolitiessä kieleen.

Myrskyllä on lapselliset kädet ja siivet.
     Vauhko karavaani rientää kohti Lappia.
Talo aistii naulojensa tähtikuvion,
     seinät koossa pitävän.

Hiljaisena yö lattiamme yllä
     (jolla kaikki kaikumasta lakanneet askeleet
lepäävät kuin lammen pohjaan vaipuneet lehdet)
     mutta ulkona yö on villi.

Kautta maailman käy vakavampi myrsky.
     Se painaa sielumme huulilleen
ja puhaltaa synnyttääkseen sävelen. Me pelkäämme,
     että myrsky puhaltaa meidät tyhjiin.


Ymmärtäisin, että runo on hyvin symbolinen. Miten sen koette?

Halusin tähän tuoda esiin Mozartia, kun on luukussa tuo Wienin oopperatalokin ja hänen oopperansa Figaron häät. Kuvakavalkadi on Helsingin Kansallisoopperasta: