Roosa-mummun traaginen puutarha

Tulipa mieleen eräs Roosa jälleen, puutarhuri hänkin.

Roosa-mummu asui samassa kylässä kuin minäkin. Hänen mökkinsä oli aivan pienen kylätien varressa suuren valtatien risteyksessä. Kuljin usein Roosa-mummun mökin ohi hakiessani maitoa eräästä talosta, jossa oli lehmiä. Silloin maidot haettiin päälärillä naapureista (tinkimaito), ei kaupasta. Kotonani ei ollut muita eläimiä kuin kissa.

Roosa-mummun talon päässä oli jotakin, mitä usein kiipesin aidan yli nuuskimaan. Minttua! Kyykistyin ja vedin sitä ihmeellistä tuoksua sieraimiini. Roosa-mummun pihassa varmaankin on aikoinaan kasvanut paljon kaikenlaista, sillä vieläkin oli jäljellä ruusupensaita ja pensaita, joita en tuntenut, kaikki jo rikkaruohojen seassa. Itse Roosa-mummusta en muuta muista kuin sen, että hän oli vanha, pieni ja kumara. Ja antelias hän oli! Muistan aina rusinat, joita hän antoi, jos pysähdyimme lasten kanssa juttelemaan. Ne olivat isoja ja makeita, maailman parhaita!

 

Renoir

Roosa-mummun pihassa, aivan lähellä risteystä, kasvoi upea tuomi, joka oli joka kevät täynnänsä valkeita kukkasia ja levitti tuoksuaan ohikulkijoiden neniin. Mummu kertoi, että hän oli istuttanut sen silloin kun tuli nuorena vaimona taloon. Se oli hänelle hyvin rakas puu.

Rakas, mutta vaarallinen.

Olin 7-vuotias, kun ajoin tuota tietä pyörällä alas. Olin vasta oppinut ajamaan. Valtatiellä kulki traktori, joka kääntyi ja hiljennin vauhtia. Sitten en nähnyt muuta. Rekka-auto tuli aika kovaa kyytiä ja nähtävästi ajoi reunasta traktorin vuoksi. Puoli sekuntia, niin olisin ajanut auton eteen ja en olisi tässä. Pyöräni sattuikin auton rengassuojaan. Lensin upeasti ilmaan ja maahan. Pian kompuroin siitä silmät suurina ylös. Vain ruhjevamma polvessa ja huulessa pieni haava. Selvisin siis säikähdyksellä. En ollut nähnyt rekkaa tuon upean kukkivan tuomen vuoksi.

Vanhalle merimies-papalle tien perukalta kävi huonommin. Hän ajoi pyörällään suoraan auton eteen ja kuoli. Joku toinenkin pyöräilijä kuoli ja moni sai vammoja. Roosa-mummu itki ja vaikeroi, kun naapurit sanoivat, että se tuomi pitää kaataa, koska se peittää näkyvyyttä. Kuitenkaan sitä ei raskittu kaataa. Kai omaiset ajattelivat, ettei mummu elä enää kauaa.

Sitten Roosa-mummun vanha mies pyöräili samassa risteyksessä auton alle ja kuoli. Silloin kaadettiin vanha upea tuomi. Ja pian kuoli Roosa-mummukin. Risteys, jota jo kutsuttiin kuolemanristeykseksi, muuttui turvallisemmaksi. Nykyään siinä on alikulkutunneli. Roosa-mummun talo purettiin pois sen rakentamisen aikaan.

Ihmisen elämä on osana luontoa, sekä fyysisesti että tunteiden kautta. 

Sekä ruusut että Rooosa-nimi on levinnyt yli koko Maan, katselehan ja  kuuntele.