Menin mukaan oman seudun puutarhaklubiin. Talven ajan jo seurailin niiden puuhia, mutta en vielä ehtinyt mukaan. Nyt lähdin ensivisiitille. He olivat järjestäneet kotipuutarhakäynnin Hilkan ja Timon kukkaistarhaan. Sinne menin. Ja tonttua jopa halattiin.
Vaikka änkkänä olin ensin. Niin kaunis oli kevätkukkien tulva! Opin, että kyllä tulppaaneja pitää pikkuisen enemmän olla penkissä kuin pari tai kolme. Tulppaaneilla on hymyilevät kasvot ja sen vaikutus on aikamoinen, kun niitä on paljon.
Itseluottamukseni puutarhanpidossa sai tukea, kun näin sielläkin luonnonkivistä tehdyt mutkaiset polut ja alueet, joissa kaikille kukille oli tilaa. Ei niin, että kun käytät rexonaa, niin löytyy tilaa. Vaan niin, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja tuoksua omallansa. Vähän villisti ja vapaasti. Eikä muutama rikkakasvi haittaa.
Ja kiviä, kiviä. Ja kivistä mielikuvitusta. Kivien näkemistä, niiden muotojen ja luonteen. Sen verran erehdyin, että luulin erästä kiveä vahtikoiraksi. Se olikin leijona!
Pihavierailut ovat mukavia. Saa kulkea ja kokea aivan rauhassa. Tai kysellä ja kuunnella. Oppia. Kiitokset Hilkalle ja Timolle!
Tiedän monta pihaa, missä haluan vierailla, ja on annettu jo jopa lupa tulla.
Seuraavan retken puutarhaklubi tekee Hailuotoon. Sinne en pääse mukaan. Olen silloin etelämmässä osaa Suomea. Mutta jos heinäkuussa pääsisin katsomaan Limingan Arboretumia.
Mikähän se on?
Siis piti käydä täällä pitkästä aikaa ja ihan kuunnella tuota musiikkikappaletta. Samalla kun voi ihailla tulppaaneja!! Ai jai sentään kun se on vetävä rytmi!!!
VastaaPoista