perjantai 12. joulukuuta 2014

Tontun 13.luukku


Kaikki vanhemman sukupolven edustajat muistavat varmaankin vanhat paperiset joulutaulut, joita joulun alla laitettiin seinille. Olen huomannut, että nuo vanhaa aikaa kuvaavat kortit ovat otettu uudelleen painettavaksi ja ihastuttavat jälleen. Miten tuossa vanhan aikaisessa pirtissä on jotenkin aivan oma tunnelmansa!? Jotenkin tonttu sopii siihen paremmin kuin nykyaikaiseen usein valkeaan kotiin.

----

Kuu on siirtynyt Neitsyeen ja pian Vaakaan. Vaaka-merkki on toiveikkaan diplomaattinen. Voi kun sitä diplomatiaa löytyisi maailman jännittyneisiin tilanteisiinkin! Vaaka sopeuttaa. Sen merkin heikkona puolena voi olla myös sosiaalisten tapojen ja muotojen ylläpitäminen. Jouluun liittyy paljon sellaista, mistä haluamme pitää kiinni vain tavan vuoksi. Entä jos vähän luopuisimme jostakin ja joustaisimme, ainakin niin, että se palvelisi paremmin itseä ja toisia. Olisi aidompaa.

Kuu symboloi kotia, äitiä, turvaa ja suojaa. Kuu liikuttaa Maan vesiä, myös ihmisen nesteitä ja tunteita. Kuu on tartuttanut meihin lapsuuden muistot. Siksi joulu on niin herkkää aikaa.

Janne Tulkki ja Lapsuuden joulu

3 kommenttia:

  1. Mä en tiedä oikeastaan horoskooppi asioista mitään mutta olen joskus ollut kiinnostunut luonne horoskoopeista. Tuli mielee että siihen peilaten Vaaka on just tollanen ja "tyypillinen" vaaka ihminen on veljeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina viestistä! Minä teen tuossa vähän yleisempiä 'horoskooppeja', niitä planeettasijainteja, jotka koskettaa koko yhteisöä ja sieltä kautta yksityistä. En nyt tee niinkään merkkikohtaisia juttuja, mutta samat merkit (tähtikuviot) tuolla taivaalla heijastavat kaikille omaa energiaansa.

      Ehkä vähän vaikeaa ja monelle mitäänsanomatonta juttua...

      Poista

Olen iloinen kommenteista!