perjantai 12. joulukuuta 2014

Tontun 12. luukku


Tämä on minusta jotenkin unenomainen kortti, maa-lauksellinen ja kaunis. Olen aina ihaillut tätä sen yksin-kertaisuudessaan. En tiedä minä vuonna tällaista sarjaa myytiin, niitä minulla on lajissaan vain kolme-neljä enkä ole siitäkään varma.

Naapurin tyttö tämän minulle kävi antamassa. Ja tämä on niitä harvoja kortteja, joihin nimi on tekstattu. Vain nimi ilman titteliä ja ilman jouluvuotta. Ollaan siirtymässä uuteen aikaan varmaankin.

Kortissa lukee kyllä myös 'käteen'. Aika hauskoja nuo osoiteilmaisut. Joissakin lukee  'pulpettiin', joissakin 'posti-laatikkoon', Joskus näkee osoitteena 'tässä' tai jopa 'täällä'.

Kortit annettiinkin yleensä käteen, koulussa jaettiin ennen tunnin alkamista. Tai niitä löytyi pulpetista, joskus repusta. Naapurit veivät kodin postilaatikkoon.

Joskus pikkukouluilla oli tapana laittaa niitä pukin säkkiin pakettien sekaan. Mutta muistan yhdenkin tilaisuuden, jossa tontut väsyivät huutelemaan korttien omistajien nimiä, kun se kesti vähän liian pitkään. Se tapa taidettiin lopettaa aika pian.

------

Nyt laitan tähän tämän päivän kartan. Katson, onko siinä tapahtunut muutoksia. Kuu on ripeänä liikkunut jo Leijonaan. Siitä tulee mieleen kauniit näyteikkunat, jotka taas kilpailevat kauneudellaan ja prameudellaan. Muistan sellaisenkin ajan, että vain isot mainokset koristivat ikkunaa. Nyt on ilo kierrellä kaduilla ja katsella. Joulu alkaa olla komeasti esillä, areenalle vahvasti tulleena. 

Myös Venus-planeetta on vaihtanut merkkiään. Se on siirtynyt vastuuntuntoiseen ja järkevään Kauriin merkkiin.Venus viipyykin Kauriissa jouluun asti. Se ei ole tässä merkissä kovin tunteellinen, mutta huolehtiva se on. Meillä on huoli luonnon tilasta nytkin, jossa näemme ilmaston muutosta. Lunta ei ole mailla halmeilla,  vettä sataa. Kestääkö herkkä luontomme tällaista ilmastoa?

Kestääkö terveytemme? Kestääkö maailman halli-tukset yllä pitää sitäkään rauhaa mikä siellä nyt on? Pystyvätkö sotivat maat tekemään sopimuksia rauhasta?

Etsimme kauneutta, joka piristäisi maailman tilaa. Kauneudentaju on hyvä arvo. Joulu on sitä, että on pikkunättiä, tyylikästä tai viihtyisää ympärillä. Se on lohdullista tässä maailman menon sekamelskassa. Keräämme sukua, ystäviämme yhteen. Haemme turvaa toisistamme.

Kunhan saisimme sitä puhdistavaa, valoa luovaa lunta!

Eero Sinikannel ja Joululumi  Kaunista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kommenteista!