keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Tontun 17.luukku


Tästä näkymästä olen aina tykännyt. Se lintuaihe taisi olla tätä samaa sarjaa.

Olen aina tykännyt ikkunoista. Siitä mikä niiden valossa heijastuu sisätiloista ja sisältä näkymä ulos. Kaksi suuntaa!

Nyt on Raahessakin kopsattu Kokkolan ideaa siitä, että tietyt ikkunat 'pueteen' adventtikalentereiksi. Itse kukin avauspäivänään pitää olla valmis. Niistä on tehty kaupunkikartta numeroineen ja niitä voi kävelleskellä ihailemaan. Minusta se on tosi hieno idea! Kiitos kokkolalaisen keksijän! Vai onko niitä jo muuallakin.

Ennen joulun alla oli tapana kulkea kiertämässä ja ihailemassa kauppojen näyteikkunoita. 

Ehkä vieläkin. Nyt kun maalta käy pari kertaa viikossa kaupungissa, sellaiseen ei ehdi keskittyä samalla tapaa.

Mutta useissa kaupungeissa tai asutuskeskuksissa illalla liikkuessani olen aina ihaillut valoja ikkunassa ja ikkunanäkymiä. Sisätilat ovat näyttäneet niin viihtyisiltä ja onnellisilta. Olen aina mielessäni toivonut talon sisällä oleville onnea ja tajuntaa oivaltaa, kuinka hyvät puitteet heillä on.


Tähän sopisikin aiheeksi tuolta yleiseltä horoskooppikartalta katsoa tuota Vestaa. Tuossa oikealla on sen astrologinen symboli kuvaamassa ikuisen tulen liekkiä.

Jos verrataan Vesta-asteroidin merkitystä tuon ikkuna-symboliikan kautta, niin ikkuna sisäänpäin on kuin Vestan merkitys kotilieden luojana, sisarena ja ihmisen itsensä sisäisenä tulena. Ikkuna ulospäin Vestaan rinnastettuna voisi olla päämäärän suunta, omistautuminen jollekin intohimolle tai kuin tienhaara elämässä. Palaako sinussa Vestan ikuinen tuli, ikuinen mielenkiinto ja uteliaisuus elämää kohtaan?

Minä pahoin pelkään, että minussa palaa. Juuri nyt Vesta on vähän jähmettyneessä tilassa tuon maaläheisen Kauriin merkissä, mutta ei se minun tultani ole sammuttanut. Minulla syntymäkartallani tuo Vesta onkin Leijonassa. Sitä ei hevin sammuteta. Toivon, ettei tässä joulunalun melskeessäkään, pimeässä ja joskus maailman menon epätoivossakaan emme unohtaisi sisäistä liekkiämme. Annetaan sen palaa!

Kannan pientä kynttilää



4 kommenttia:

  1. Ihanan rauhallinen ja niin lämmin näkymä. Joulukalenterit ovat kiva idean. Minustakin on hauska tehdä omaa Siniunikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen käynyt kalenteriasi katsomassa, mukava aihe joulun kasveista! Kiitos siitä.

      Poista
  2. Mie poltan vain kynttilöitä, mutta lauantaina menen taas Nässyn äärelle saunaan tuijottamaan liekkejä.
    Mulla Vesta on Venukseni kyljessä Skorpionissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä näyttää Vestasi. Minulla se on hoitamassa Pluton ja Saturnuksen läheisyyttä, eli siinä välissä yhtyneen kumpaankin.

      Poista