torstai 18. joulukuuta 2014

Tontun 19. luukku


.

Tontuilla alkaa olla jo aika kiirus näihin aikoihin. 

 Siinä lukeekin iloisesti: "Hei, hei, niin sitä käy!" Kiirusta on pukillakin. Ei ole tonttu ehtinyt kaikkea edes paketoimaan.

Tässä kortissa on jopa jonkinlainen signeeraus. Mitähän tuo tar-koittanee?

Vain kirjaimet: XvX

Hassua, sillä tuota merkkiä käyttävat he, jotka kieltäytyvät kaikesta eläintuotteiden syömisestä. Tämän löysin kun googletin. Ollaanhan toki tuosta merkintäajasta jo yli 50 vuotta tultu eteenpäin. Symbolit vaihtuvat.

En löytänyt muuta. Ehkä tekijä on ulkomaalainen.

Mutta löysin ihanan sivuston vähän vanhemmistakin joulukorttien teki-jöistä tässä. 

Joka on kiinnostunut vanhoista korteista, kannattaa kurkistaa tuonne sivustolle.

----

Tähän hetkeen otan esille tuolta kartasta Chironin eli Kheironin, jonka merkkinä on K-kirjain ja jalassa ympyrä. Se on haavoittuneen parantajan asteroidi, jota noteerataan hyvinkin korkealle nykyissä astrologisissa tulkinnoissa. Varsinkin nyt, kun se sijaitsee tällä hetkellä Kalojen tähtirykelmässä 13 astetta ja viipyneekin siinä pitkään. Kalat-energia on hyvin myötätuntoista ja hoitavaa energiaa. Yleensä Kalat-merkkiset ihmiset ovat aina valmiita pyyteettömästi auttamaan. 

Chiron on avain korkeampaan tietoisuuteen. Mitä se sitten on? Sitä voi jokainen kohdallansa miettiä.
Jos mietitte kuitenkin sitä, millä alueella olette joutuneet eniten kärsimään, niin siellä on ollut usein elämän suurin 'oppikoulu'. Siellä on tuo korkeampi tietoisuus kasvanut. Uskon, että silloin jokainen, joka on käynyt läpi kärsimystä joko henkisesti tai fyysisesti, haluaa auttaa niitä jotka vielä kamppailevat sellaisen kärsimyksen kanssa.

Siitä tämä Chiron meitä muistuttaa, auttamaan heikompaa lähimmäistä. Se mitä se auttaminen ja apu parhaimmillaan sitten on, onkin jo toinen kysymys. Siinä on vaarana myös tehdä toiselle karhunpalvelusta tai pönkittää omaa itsetuntoa, varsinkin jos on hallitsevalla puolella.

Jos joku viitsii lukea näitä minun kirjoituksiani asioista, joita minä en ole itse keksinyt, vaan se on yleisesti hyväksyttyä astrologista psykologista tietoa, niin näin näytän toteen myös tätä puolta astrologiasta. Astrologit ulkomailla kuten Suomessakin ovat usein hyvin pitkälle opiskelleet korkeakouluopintoja; tohtoreita, maistereita ym. Heillä on vahva tietous mm. sosiologiassa, yhteiskuntatieteissä ja sosiologiassa. Joten heidän tietonsa ja taitonsa tekstien kirjoittamisessa voi olla hyvin terapeuttista.

Mennään ihaniin joululauluihin...Juulian 'Lumienkeleitä'


2 kommenttia: