Nuorena kirjoittelin paljon kirjeitä, mm. serkkuni Ulla-Maijan kanssa. Eräässä kirjeessä hän kertoi runoilijasta, jonka nimen olin unohtanut, mutta tämä runo jäi mieleeni.
Varmasti monella muullakin!
auringonpaisteen lävistämänä:
ja äkkiä on ilta.
Nyt sen löysin!!
Salvatore Quoasimodo!!!
Runokirja löytyi aivan läheltä, Raahen kirjastosta!
Nyt haluan tutustua häneen vähän lähemmin ja poimin häneltä toisenkin runon.
Nobelkirjailija, tottakai, syntynyt Sisiliassa 1901 ja kuoli Napolissa 1968. Nobelpalkinnon hän sai 1959 ollen Italian tunnetuimpia kirjailijoita.
Hän haaveili tekniikan urasta, kunnes Milanossa eksyi kirjallisuuspiirien yhteyteen ja innostui runoista.
Quasimodon tuotannon jakaa sota; ennen sotaa ja sodan jälkeen. Hän on kirjoittanut: " Filosofit - runoilijoiden luonnolliset viholliset - ja ne jotka alati luetteloivat kriitillistä ajattelua, väittävät ettei runous (eikä mikään taide) läpikäy muutoksia sodan aikana tai sen jälkeen. Tämä on illuusio, koska sota muuttaa kansan henkisen elämän. Kun mies palaa sodasta, hän ei enää löydä varmuuden mittoja sisäisestä elämänmuodosta, jonka hän on unohtanut tai johon suhtautunut ironisesti, kun kuolema häntä koetteli."
Tuo yllä oleva runo on hänen alkutuotantoaan. Entä sitten sodan jälkeen?
Harakka, nauraa, musta, appelsiinipuissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!