Olen usein kuullut puhuttavan Rainer Maria Rilkestä, Prahassa syntyneestä runoilijasta (1875-1926) ja törmännyt hänen runoihinsa kirjoissa. Ne kertovat yksinäisyydestä, köyhyydestä ja kuolemasta. Tuskin tohdin kirjaa avata! En halua vajota hänen synkkyyteensä. Mutta kuitenkin se on suuri osa ympäristömme todellisuutta ja jotakin osaa itsessämmekin.
Tämä runo kosketti minua.
Rakastan pimentoja sisälläni,
hetkiä, joina aistin syvemmin;
kuin kellastuneet kirjeet löytäisin
ja niistä nykyhetken, elämäni
kuin legendan, jo taakse jättämäni.
hetkiä, joina aistin syvemmin;
kuin kellastuneet kirjeet löytäisin
ja niistä nykyhetken, elämäni
kuin legendan, jo taakse jättämäni.
Saan tiedon, että tila valmistuu
jo toiseen elämääni, ajattoman laveaan.
Ja usein tunnen olevani puu,
kohoan oman latvukseni kohinaan
eräällä haudalla ja täytyn unelmasta,
jonka se poika, jota juurillani lämmitän,
kadotti lauluihin ja huoliin elämän.
Raine Maria Rilke
Henkien kirja
Runoja vuosilta 1899-1908
Wsoy 1992
Toimittanut ja saksankielestä kääntänyt
Anna-Maija Raittila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!