Jouluinen runokalenteri 11.12.20

Olin iloinen, kun löysin Nuori Voima-sivuilta suomennoksen hollantilaisen runoilijan Anneke Brassingan runo-ja novellikirjasta.

Anneke on syntynyt samana vuonna kuin minäkin eli 1948 ja uskon, että luovissa voimissaan yhä. 

Ymmärsin, että tämä teos on suomennettu lähiaikoina.

Vaihteeksi verevää maanläheistä rakkausrunoa!

Rakkausruno
 
 
Minä vedän sinut lähelleni jättimäisen elämänehtooni tulipesäkkeeseen
vai oliko se elämänhenkeni? Kiihkeän tuhon joka tapauksessa
 
taivas muuttuu korkeammaksi ja laajemmaksi kuin uuden valon koittaessa,
josta sinä vielä puutut; se kurkottaa kohti sinua liian virkeästi,
itsepintaisesti, luulihattomilla, epäkohteliailla haparoivilla raajoillaan
 
joita et voi pitää loitolla koska sinä et ole olemassa, olet
tämä vanha päivä ja myös tuleva nykyhetki, sinä olet
minun laajuuteni, minun venynyt eloonjäämiseni
 
sisäelinten pitkillä juoksuhaudoilla.
 
Eläimellinen kukka, sydänlihani sydänsiro
avautuu ja sulkeutuu täydellä voimalla, niin, että aika verissään
kaatuu pitkin pikaista lakaisemista tarvitsevaa pimeää suonta.
 
Ihminen on veitsi. Leikkaavilla silmillään, veitsenterävillä kynsillään
kuten aavikkokasvin lehtireunat, ihminen on pesusieni,
iltahämärässä juovan siilin pehmeä vatsa
 
lähteensuulla tai lähdesammaleella
 
”järjen säilyminen on etuoikeus, joka voidaan ottaa pois”.
 

    Olet minun laajuuteni, minun eloonjäämiseni

    Anneka Brassinga

Suomentanut Lieven Ameel ja Maria Matinmikko