Luin Adasta kertovan henkilöhistorian ja kiinnostuin. Huikentelevainen isä ehti tuntea tytärtään vain muutaman viikon, kun vaimo karkasi lapsen kanssa vanhempiensa luokse. Isä Byron taas karkasi velkojiaan milloin mihinkin maahan ja etsi itselleen suojelijoita, joita kumma kyllä komealle ja hyvästi käyttäytyvälle naistensankarille ja keikarille aina löytyi.
Metsätontun ruusutarhassa on kasvamassa noin 120 ruusupensasta V-vyöhykkeellä. Haaveilin ruusutarhasta ja tein sen. Kahvila siinä on ollut jo 11 vuotta. Valitettavasti se on tullut tiensä päähän. En enää keittele kahvia enkä leivo ruusupullia kahvilaani. Ystävät toki ovat tervetulleita viettämään hetkeä ruusutarhassani. Kiitos kaikille heille, jotka ovat tukeneet toimintaani kahvilassa ja vierailleet siellä!
torstai 10. joulukuuta 2020
Jouluinen runokalenteri 10.12.20
Varmasti jossakin yhteydessä jokainen on kuullut englantilaisesta maailmankulkijasta ja runoilijasta Lordi Byronista. Mutta kuinka moni on kuullut hänen tyttärestään Ada Byronista, myöhemmin Lovelace, josta tuli mainetta kylvävä matemaatikko ja tiedenainen Englannissa, ja jonka ajatuksista syntyi pohja digitaaliseen aikaan?
Minua jäi kiinnostamaan, missä oli isän tunteet tytärtään kohtaan. Oli niitä, ainakin runon muodossa, mutta kirjeenvaihdosta huolimatta hän ei koskaan enää tavannut tytärtään, vain sen kaksi viikkoa tyttären syntymän jälkeen. Siitä piti äiti huolen, joka etsi tyttärelleen hyviä opettajia, jottei tyttären villi mielikuvitusmaailma pääsisi pinnalle isänsä tavoin. Äiti onnistui siinä.
Vaikka Ada meni naimisiin ja sai lapsia, hoiti velvollisuutensa vaimona ja äitinä, hänen suurimmaksi intohimokseen tuli matematiikka, tiede ja tekniikka. Ymmärsiköhän isä koskaan tyttärensä saavutuksia? Ehkä ei, sillä Lordi Byron, oikealta nimeltänsä George Gordon Byron (1788-1825) eli lyhyen elämän Hän kuoli keuhkotautiin Messolonghissa, Kreikan vapaussodassa. Häntä surtiin laajasti ja hänestä tuli legendaarinen hahmo.
Suruni tyttären ja isän kohtaamattomuuden vuoksi tuonkin esiin sitä runoutta, jolla isä eli Lord Byron toi esille ajatuksiaan tyttärestään. Hänen kerrotaan huoahtaneen lapsen syntyessä: "Voi! Minkä kidutusvälineen olenkaan sinussa saanut!" Tuon voi kyllä tulkita myös henkiseksi kärsimykseksi, sillä kyllä isä maailmalla ollessaan ajatteli ja suri lastaan. Hän kirjoitti: "Rakastan suuresti Adaa, ja odotan hänestä vanhuuteni tukipilaria, jos koskaan saavutan tuota ikävää ikäkautta, toivoakseni en. " Myöhemmin hän kirjoitti: " En ole kuullut pikku Adasta, Mykenen Elektrasta, mutta tilinteon päivä on tuleva, vaikka en eläisi näkemään sitä."
Childe Harolden kolmannen laulun viimeisiltä riveillä Byron puhuttelee tytärtään:
Vaikka velvollisuudeksesi opetettaisiin vihaa
turta,
Tiedän, että rakastat minua; vaikka nimeni hiisi
Sinulta kiellettäisiin, pelosta, että muka sinut
murtaa
Kuin loitsu onneton - tai yksinäinen, lohduton
piisi;
Jos konsanaan hauta väliimme sulkeutuisi - ei
mikään muuttuisi:
Tiedän, että rakastat minua ja jos joku vielä
pieksää
Sinusta pois vereni, se turhuudeks'
osoittautuisi,
Tavoitteeks' tyhjäks' kerta kaikkiaan - vain se
täsmää,
Että silti minua rakastaisit, vertani enemmän
kuin elämää.
Adan algoritmi
James Essinger
Kuinka lordi Byronin tytär
Ada Lovelace käynnisti digiajan
Vastapaino, Tallinna 2016
Suomentanut Tapani Kilpeläinen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sain sellaisen vaikutelman, että isä aika itsekkäästi odotti tyttäreltä rakkautta ja vanhuudenturvaa, vaikka itse rillusteli maailmalla tytärtään tapaamatta. Ammoisten aikojen tapahtumia on tietenkin vaikea jälkikäteen tulkita tietämättä faktoja.
VastaaPoistaNiin minunkin mielestäni, itsekäs lurjus tai tunsi itsensä täysin epäonnistuneeksi jollakin saralla, ehkä isänä ja ihmisenä joka osaisi rakastaa. Sääli. Äiti ehkä teki viisaasti, mutta vähän julmaa sekin oli. Tiedän itse eroperheen lapsena, kuinka helposti toinen syytti toista.
PoistaErotilanteeseen latautuua valtavasti epäonnistumisen tunteita. Kumpikin osapuoli kokee tulleensa loukatuksi ja silloin ei aina sanoja säästellä. Valitettavasti lapset joutuvat taistelun keskelle ja ihan syyttä.
PoistaVertani enemmän kuin elämää. Perintönä saamme juuret, hyväksytyt tai kiroamamme. Lopulta niitä kuitenkin kaipaamme. Ja myös hyväksymme.
VastaaPoistaOn helpompi elää jos ei nyt ihan hyväksymällä, niin yrittämällä ymmärtää sitä kaikkea. Tai ottaa asioista selvää, mikä on tosin vaikeaa.
Poista