keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 23.12.20

Tällaisena aikana tarvitaan rohkaisevia ja sanoisinko positiivisesti ja kuitenkin järkevästi rakennettuja sanoja. Uskoisin, että tähän sopisi myös Carl Jung, yhtä lailla parjattu kuin rakastettukin sveitsiläinen tiedemies (1875 - 1961). 

Jotenkin tunnen samaistuvani hänen ajatuksiinsa.


Olen hämmästynyt, pettynyt,
ilahtunut itsestäni.
Olen surullinen, masentunut,
innostunut. 
Olen kaikkea sitä,
enkä osaa laskea sen loppusummaa.
En pysty määrittelemään
sen lopullista arvoa
tai arvottomuutta,
en voi arvioida itseäni ja elämääni.
Mistään en ole täysin varma.
Minulla ei ole mitään
ehdotonta vakaumusta -
ei oikeastaan mistään.
Tiedän vain että olen syntynyt
ja olen olemassa
ja minusta tuntuu
kuin minua kannettaisiin.
Olen olemassa jonkin sellaisen
perustalla, jota en tunne.
Kaikesta epävarmuudesta huolimatta
tunnen olemassaolon kiinteyden
ja oman olemisentapani jatkuvuuden.

Carl Jung

Elämän viisauden kirja
koonnut Hannu Tarmio

WSOY 1991


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kommenteista!