Postimerkki on Valkovenäjän, mutta runo on edelleen venäläisen Vysotskin. En löytänyt Valkovenäläistä runoutta suomeksi käännettynä, vaikka sielläkin on omat runoratsunsa.
Luonani on edelleenkin tuo kaunis kirja valokuvineen "Valkoinen hiljaisuus", en raskinut vielä sitä palauttaa.
Sieltä otan esiin runon, joka symbolisesti kuvaa meidänkin nykyelämän kiirettä. Mihin ihmeessä meillä on kiire?
Vauhkot hevoset
Pitkin jyrkännettä, kuilun partaalla, aivan reunalla
minä piiskaan hevosiani, hoputan niitä...
On jotenkin vaikea hengittää - juon tuulta, nieleksin sumua, -
Turmionomaisessa kiihtymyksessä vaistoan; tuhoudun, tuhoudun!
Hiukan hitaammin hevoset, hiukan hitaammin!
Te ette mitenkään suostu tottelemaan piiskaa!
Minulle jotenkin sattuivat vauhkot hevoset -
En ehtinyt elää loppuun, enkä laulaa.
Minä juotan hevoseni, Minä laulan säkeen loppuun -
Vaikkapa vaan hetken vielä seison jyrkänteellä...
Ja reki vetää minut aamuiseen lumeen,
Siirtykää hitaampaan askellukseen, oi hevoseni,
Vaikka vain hetkeksi, mutta jatkakaa matkaa
viimeiseen suojapaikkaan!
Hiukan hitaammin hevoset, hiukan hitaammin!
Ei teitä kukaan ruoski, eikä piiskaa,
Minulle jotenkin sattuivat vauhkot hevoset -
En ehtinyt elää loppuun, enkä ehtinyt laulaa.
Minä juotan hevoseni, Minä laulan säkeen loppuun -
Vaikkapa vain hetken vielä seison jyrkänteellä...
Me ehdimme; Jumalan luota vieraat eivät myöhästy, -
Miksi tuolla enkelit laulavat niin vihaisella äänellä?!
Onko tuo kello jämähtänyt kolisemaan jatkuvasti,
Vai minäkö huudan hevosiani vetämään hitaammin rekeä?!
Hiukan hitaammin hevoset, hiukan hitaammin!
Rukoilen teitä, laukatkaa, älkää lentäkö!
Minulle jotenkin sattuivat vauhkot hevoset -
En ehtinyt elää loppuun, enkä laulaa.
Minä juotan hevoseni, Minä laulan säkeen loppuun-
Vaikkapa vain hetken vielä seison jyrkänteellä...
Valkoinen hiljaisuus
runot Vladimir Vysotski
Valokuvat ja suomennos Vesa Harinen
Päätön säntäily on nykyajan vitsaus, tosin hevosia on ollut pakko taltuttaa pandemian vuoksi.
VastaaPoista