Nyt minä taisin ihastua tosissani. Tapasin kirjojen joukosta (Kuusamon kirjasto) unkarilaisen kansallisrunoilija Sandor Petöfi ja olin myyty. Pitää yrittää löytää hänen runokirjansa jostain antikvaarista. Tuo ihastus ei johtunut pelkästään unkarilaisuudesta (itse Unkarin politiikasta en pidä lainkaan), vaan hänen runoilunsa terävästä huomioinnista ja huumorista.
Muistiini mukavassta Unkarin matkasta on elävästi jääneet joen toisen puolen korkeat kummut. Siellä oli ilma raikasta, toista kuin alhaalla kaupungissa. Siellä linna ja ympärillä lentelevät lepakot. Ja sen kerran olimme päässeet kaksisten matkustamaan, Einoni ja minä! Vaikka opimme sen, ettei enää koskaan ilman poikia. Voi voi kun he olisivat tykänneet siitä ja siitä... tuli ääneen sanottua monta kertaa.
Mutta nyt unkarilaiseen runouteen! Lausukaa runot ääneen, niitä on kaksi, oikeastaan kolme. Ja niissä on rytmi!
Jos
Jos lakki ei jo karvaa loisi,
ei joka suuntaan lurpass' oisi,
niin pulska poika olisin
ja kensti keikariksikin.
Jo ei jo parin vuoden verran
siit' ois, kun liivit ostin kerran,
niin pulska poika olisin
ja kensti keikariksikin.
Jos ei ois sama takki päällä
niin kesällä kuin talven säällä,
niin pulska poika olisin
ja kensti keikariksikin.
Jos lahkeensuut ei partaa saisi,
ei housunpolvet pompottaisi,
niin pulska poika olisin
ja kensti keikariksikin.
Jos saappan korot, pohjat pysyis,
ei suutaria hätään kysyis,
niin pulska poika olisin
ja kensti keikariksikin.
Jos veis jo lempo liukkahasti
nuo jos-jos-jossit loppuun asti,
niin pulska poika olisin
ja kensti keikariksikin.
Ja toinenkin lisää:
Luonnon villikukka
Mitä haukut, mitä näykit,
koiraparvi kehno! Luun
kitahanne lyön, mi teiltä
tukkee nalkuttavan suun.
Kasvihuoneen kitutaimet
taiten leikkaeltakoon:
minä rajattoman luonnon
vapaa villikukka oon.
Opettajan keppi minuun
runoutta piessyt ei,
koulun sääntöjä en kuullut,
kuljin, kunnes vaisto vei.
Vapaana ken vaeltaa ei
tohdi, sääntöön turvatkoon:
minä rajattoman luonnon
vapaa villikukka oon.
Kuki en mä sulle, nirso
joutojoukko, puiki pois!
Arat, heikot herkkuvatsat
kohta mullin-mallin ois.
Tervehtii mua moni, joll' on
terve maku maisteloon:
minä rajattoman luonnon
vapaa villikukka oon.
Kiltisti siis minut rauhaan
ainiaaksi jättäkää;
heittää hernehiä seinään,
mitäpä se hyödyttää!
Vaan, ken kinastella mielii,
tulkoon, kiinni tarratkoon:
piikillinen, pistäväinen
luonnon villikukka oon.
Eihän ihme, sillä kirjan motto on tämä:
VAPAUS, LEMPI!
KUMPI KULTAISEMPI?
LEMMELLE HENKENI
UHRIKSI KANNAN.
VAPAUS JOS VAATIVI,
LEMPENIKIN ANNAN.
Sandor Petofi
Runoja
suomennos Otto Manninen
WSOY 1956
Mutta enemmän hänestä toisella kertaa!
Kepeätä elon kulun maistelua. Hyvän mielen runoja.
VastaaPoista