keskiviikko 24. elokuuta 2016

Mukava yllätys!

Koska olen kiinnostunut villiruusuista, pyrin saamaan niitä lajeja myös puutarhaani. 

Suomen villiruusulajeista eli luonnonvaraisista lajeista minulla uupui enää karjalanruusu. Metsäruusuja on, orjanruusu ja nähtävästi eräs ruusu, joka on todettu nyt koiranruusuksi. Yritin saada karjalanruusua Oulujoen Taimistolta, mutta kertoivat, että kaikki on mennyt Joensuun Veteraanipuistoon, joka on sinne perustettu. Ja onhan Joensuussa arboretum ja kasvitieteellinenkin puutarha.

Nyt kun katselin metsäruusurivistöä, jossa minulla on muistoruusuja eri puolelta tätä seutua, huomasin erään kummallisen ilmiön. Yhdellä pensaista olikin aivan erilaisia kiulukoita. Säntäsin heti tietokoneen ääreen tutkimaan sitä ja vertailemaan muiden kanssa noita kiulukoita.

HEUREKA! Huomasinkin, että sehän on KARJALANRUUSU!  Kesällä vähän ihmettelinkin metsäruusujen eroa, sillä tässä ruusussa oli kempeleenkaunotarta muistuttavat kukat, siis tummemmat kin muilla metsäruusuilla. Karjalanruusun kiulukka on soikea, kun taas metsäruusulla on pyöreämpi.

Karjalanruusu, jota täällä kutsumme Volmarinruusuksi

Karjalanruusun kiulukka

Metsäruusun kiulukka
Olen tosi iloinen tuosta! Siis pihassani on kasvanut pienestä taimesta asti väärin tulkittu ruusulaji. Näin sitä oppii!

Tuleekin mieleen, että olisiko Volmar-niminen mies kotoisin Karjalasta ja tuonut sieltä muistoksi kotiseudustaan tämän ruusun pihallensa. Tästä omalta kylältä Volmarin vanhan mökin vierestä tuo ruusu on minulle tuotu.

Onhan minulla muitakin villiruusuja, mm. nukkeruusu P-Amerikan villiruusulajike. Taidankin ensi kesänä etsiä lisää villiruusuja pihaani, mm. venäläisiä. Enkä ihmettelisi  vaikka sellainenkin jo kasvaisi pihassani, sillä Riitta, blogiystäväni toi minulle erään ruusun, jota arveli jonkin sortin villiruusuksi, vanha kotipihansa laji. Hyvässä lykyssä se voi olla pietarinruusu. Tutkin sitä ensi kesänä, jolloin uskon sen kukkivan. Hyvin se onkin lähtenyt kasvamaan.

Tosin tornionlaaksonruusukin luetaan suomalaiseksi villiruusuksi, sekä iha- ja okaruusu. Nämä kaksi viimeksi mainittua ovat minulle outoja. Iharuusu, Rosa mollis, synt. villosa, onkin enemmän Keski-Euroopan villiruusuja, samoin okaruusu Rosa seraldii, jota kasvaa Ruotsissa, mutta satunnaisesti E-Suomessakin.

Näitä alan metsästää, sillä minulla on tuolla pihan perällä aivan oma alue näitä varten.





maanantai 22. elokuuta 2016

Keltaruusun mystiikkaa

Jotkut ihmiset ovat erityisen kiinnostuneita keltaisista ruusuista. Usein minultakin kysytään, onko minulla keltaisia ruusuja ja miten ne täällä kasvaa sekä mistä niitä saa. Raahelaiset kysyvät viljaminkeltaruusun perään ja pitävät sitä esimerkkinä raahelaisesta ruususta. Vaikka tutkimusten mukaan se kuuluu Williams' Douple Yellow-ruusun perheeseen, se on täällä kasvattanut vähän erityistä pohjolaista luonnetta. 

Minullakin tämä on, mutta loukkaantui siirrosta niin paljon, ettei ole tänä kesänä kukkinut.



Kun olen aika paljon kirjoja ja nettiä selaillut, laitan tähän nyt vähän selvennöstä keltaisista ruusuista.

Keltaiset pensasruusut jaetaan persianruusuihin ja harisoninruusuihin.

Persianruusut (Rosa foetida) ovat kotoisin Iranin ja Afganistanin seuduilta. Ne ovat keltaisen ja oranssin värisiä. En itse ole kasvattanut keltaista persianruusua, mutta toki olen kuullut, että sellainenkin voi menestyä näillä korkeuksilla, jos sillä on lämmin paikka. Toinen tunnettu persianruusu-lajike on kapusiiniruusu, joka on kirkkaan oranssi. En luota senkään menestymiseen näissä maisemissa.

Harisoninruusut ovat taas risteytetty persianruususta ja tarhapimpinellaruusuista, ja täten on saatu pohjoisessakin kestävä lajike. Harison-sana juontaa taas henkilöstä nimeltä George Harison, joka oli asianajaja New Yorkissa 1800-luvulla. Hän oli innokas ruusujen kasvattaja ja risteytti kestävän keltaisen ruusun, josta tuli kuuluisa kultakuumeen aikana Kaliforniassa ja pian ympäri Amerikan. Siitä laulu "Teksasin keltaruusu". Ja vieläkin maailmalla kulkee ruusu nimeltä 'Harison's Yellow'. Se on siis persianruusun ja tarhapimpinellan jälkeläinen.

Tästä on myöhemmin syntynyt sitten erilaisia kantoja eri puolilla maailmaa. Helsingin Kaivopuiston liepeiltä on löytynyt ruusu, joka kantaa Aurora Karamzinin nimeä 'Aurora'. Tämä on nähtävästi Bengt Schalinin jäljiltä. Ruusu muistuttaa hyvin paljon 'Harison's Yellow' ruusua ja uskotaankin, että se on samaa kantaa. Helsingistä edelleen on löytynyt lajike, jonka taas uskotaan olevan Williams' Douple Yellow, joka on britannialaisen John William'n kasvattama lajike vuodelta 1828, https://www.helpmefind.com/rose/pl.php?n=6584.

Nähtävästi merimiehet ovat joskus tuoneet tätä lajiketta Raaheenkin. Usein ruusuilla, joita laivan mukana tuli, kutsuttiin laivaruusuiksi, jos ei oikea nimi ollut tiedossa tai joutui unohduksiin. Tämä keltainen ruusu kuintekin käännettiin suomalaisittain viljaminkeltaruusuksi. Tämä onkin kestävin keltaruusu, joka on selvinnyt Raahessa asti, kuten Pirjo Rautio tuo sen esiin kirjassaan Suomen Ruusut. Särkän taimistolla on myynnissa tämä raahelainen kanta, mutta yleisestikin sitä myydään ympäri Suomen viljaminkeltaruusuna. Kannattaa kuitenkin hankkia juuri raahelaista kantaa tälle seudulle sen kestävyyden vuoksi.

Sittemmin tämä lajike on risteytynyt Suomessakin ja tehnyt omaa mutaationsa kasvupaikan tai siemenen kautta. Eräs sellainen on 'Matti Hesperia' ja 'Maija Hesperia', jotka ovat löytöruusuja Helsingin kaupunginpuutarhuri Bengt Schalinin jäljiltä, siis alkuperä tuntematon. Näistä Maija viihtyy täällä pohjoisemmassakin. Niiden kukat ovat yksinkertaisia ja väriltään pehmeän keltaisia. 

Muita tämän kaltaisia harisoninruusuja on paimionruusu, joka on väriltään valkoinen ja herkän vaaleanpunainen yksinkertainen kukinnaltaan. Kiimingistä on löytynyt ruusu 'Kiiminki', jonka alkuperä on osin harisonii-ryhmän, sekä Oulusta ruusu 'Oulu', jonka väritys on taas ruusunpunainen yksinkertaisine kukkineen. Oulujoen taimisto nimeää myös 'Nils'-ruusun kuuluvan harisonii-ryhmään.

Kiiminginruusu on korkea ja komea kukinnaltaan, kukkii jopa ennen juhannusruusua. 



Paimio on ollut nyt toista kesää ja oli jo hyvin runsas, tosi kaunis kukinnaltaan!



Ja selvisihän se Aurora-ruusukin vaikean viime talven, mutta on vielä pieni, eikä jaksanut kukkia.

Nyt sain myös Särkän Jarilta myös 'Maija Hesperian', mutta en ole sitä vielä istuttanut. Olen antanut sen voimistua ruukussa. Tuohon viljaminkeltaruusun viereen sen istutan, joten minulla on mukava rivi myös keltaisia ruusuja, harisoninruusuja. Olen niistä ylpeä, vaikka pikkuisen olen huolissani vielä Auroran ja Hesperian talvenkestävyydestä.

Ruukkuruusut jaksavat kukkia. Ostin pari sellaista alennusruusua. Vaihdoin ruusun isompaan ruukkuun, annoin kukkia minkä kukkivat, sitten leikkasin ja lannoitin. Ja kyllä ne jaksavat kiittää, loistavat myöhäissyksyyn saakka!

Olen saanut tällaisetkin ruusut kasvamaan, kun laitan ne suojaiseen paikkaan maahan ja peitän esim. sammaleella. Ne ovat jaksaneet kukkia pari kolme kesää, mutta sitten saattavat väsähtää.

Vai olenko se minä, joka väsähdän hoitamisessa?

torstai 18. elokuuta 2016

Kiitokset upeille ja nöyrän vaatimattomille pimpinellaruusuilleni!

Muistan, kun kävin eräässä puutarhassa missä hoitaja ylpeänä esitteli pimpinellaruusujaan sanoen: - Minä olen päättänyt kasvattaa pimpinellaruusuja. Rajaan ne siihen.

Minä vähän ihmettelin, että hän pystyi ruusut rajaamaan näin. Ajattelin myös, onko niitä pimpinelloja sitten niin monta, että niitä voisi kerätä.

En silloin tiennyt paljoakaan ruusuista. Tiesin, että juhannusruusu on pimpinella ja suviruusukin. Enhän muita tuntenutkaan.

Linnanmäen kaunotar

Nyt minäkin olen kerännyt pimpinellaruusuja. Muiden ohella, sillä ruusulajini ovat lähteneet rönsyilemään lajeissaan aivan hurjasti! Ainoa järki siinä, etten ole lähtenyt satsaamaan pientä rahaani ja hoivavoimaani ryhmäruusuihin, sillä ne ovat tällä alueella kyseenalaisia. Sanoinhan jo allapäin hyvästit parin vuoden päästä Nina Weibulille ja Europeanalle. 

Kuinkahan osaisin hillitä nyt itseni? Pimpinellarivistö on täynnä. 18 eri lajia niitä on. Useimmat niistä ovat suomalaisia löytöruusuja, joiden alkuperää ei tunneta. Joukossa on kuitenkin Pirjo Raution kasvattamana Hienohelma ja Posliinikaunotar, sekä kanadalainen Skinnerin Suzanne. 


Silloin kun rakentelin pajusta ja lepänoksista tuota ruusuaitaani, samalla suunnittelin siihen viereen tarhapimpinelloille eli spinosissimalajikkeille oman tilan. Lueskelin kirjoja ja huomasin, että ohhoh!
Sitä lajiahan riitti! Juhannusruusua minulla oli jo ennestään siellä täällä pihaa. Ensimmäinen pensas siinä oli Ruskelan ruusu. Vaikka sen siirsinkin kerran sen loukkaantumatta pahastikaan, nyt se on kasvanut aikuisikään, se viisi vuotta,  ja on komea pyöreähkö pensas, kukkinut kauniisti. En ole sallinut sen tehdä liioin juurivesojakaan, koska kierrän ruohonleikkurin raa'alla terällä sen aina ympäri, kuten muutkin rivistön pimpinellat. Se pyöriminen alkaa vaikeutua nyt pikkuhiljaa pensaitten kasvaessa, joten istutan sinne väliin sopivaa perennakasvillisuutta laittaen maanpeittokankaan juurille ja sepeliä päälle. Näin helpotan pikkuhiljaa myös ruohonleikkuuta. 


Juhannusmorsian 
Suzanne
Olen siis lisännyt tämän lajin ruusupensaita vuosi vuodelta aina muutamalla. Nyt niitä on 18 eri lajia. Juhannusmorsian ja Papula sekä samantapainen Ruuhijärvi ovat kasvaneet rintarinnan, Siinä välissä on noussut korkeutta vuoristoratatukensa kera Linnanmäen kaunotar ja Raahen seminaarin ruusu. Vähän omassa paikassaan Rosa 'Altaica' muistuttaa hyvin paljon näitä. 

Nils ja Rosa 'Rupincola' kilpailevat joka kevät ensi kukintasijastaan kahvila-aitan seinustalla ja Tove Jansson upean hohtavana omassa aitanurkassaan. 

Tänä kesänä istutin Posliinikaunottaren, Suzannen, Marzipan-ruusun, William III:n, ruotsalaisen Huldran ja Hienohelman vanhojen pimpinellaruusujen eteen omaksi rivikseen. Jospa vanhat pensaat näitä suojelisivat. Suviruusun istutin myös Wanhan Kastellin juuritaimesta. Meinasinpas unohtaa Paavola-ruusun, joka löytyy vanhojen ruusujen jonon päästä. Ja vähän harvinaisemman ja ehkä herkemmän englantilaisen Nankin-ruusun istutin lähelle talon eteläistä seinustaa.

Peter Joyn kasvatustyön tulos Tove Jansson, Red Nelly x Poppius (suviruusu)

Joten eiköhän tämä riitä pimpinelloista!

Kiitokset teille kaikille pimpinelloilleni!! Hyvin olette kasvaneet, vaikka en ehkä ole osannut teitä oikein istuttaa enkä kasvattaakaan. En ole jaksanut tehdä kohopenkkiä teille. Ei ole liioin ollut varaa ostaa hakkeita tai muuta hyvää. Ei ole ollut edes hevosenlantaa. Parhaani olen tehnyt. Liiterin pohjaa, kompostia ja tuhkaa olen teille kuitenkin antanut. Vuorollaan olette saanut kahviporoannoksen pannustani. Toki ette ole paljoa vaatineetkaan, tiedän. Kaikkein helpoimpia hoidon puolesta olette olleet! Onneksi ette kaikki kuki yhtä aikaa, joten iloa silmilleni luotte melkeinpä yhden kuukauden ajan; kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin asti, siten miten lämpöä ja aurinkoa piisaa.

Pirteän eloisia ovat lehdykkänne, suoran rotevia vartenne ja kukat valkoisesta sametinpunaiseen, kaikkea siltä väliltä. Kauniita kiulukoita teette myös. Erityisesti nyt kiitän juhannusmorsianta, jonka tumman punaiset kiulukat ovat kuin makoisia pieniä omenoita. Ne tahdon kuivattaa talven ravinnokseni. Ja syysväreissä kilvan koreilette keltaisesta purppuranpunaiseen, jopa violetille hohtavassa väreissä. Olen niin iloinen teistä!

maanantai 15. elokuuta 2016

Onnen pipanoita!

Löysin tässä taannoin tämän sanan paperille kirjoitettuna, kun laitoin kirpparille pikku astioita. Sen oli kirjoittanut 11-vuotias sukulaistyttö minulle muistutukseksi sinne.

Jos on allapäin ja arki painaa mieltä, niin on sopiva hetki katsoa ympärille ja löytää noita onnen pipanoita. Niitähän löytyy ja niistä saa kummasti lohdutusta ja se onnellisuuden puoli kasvaa.

Ps. Muoks! Unohtui tämä paras onnen pipana! Leikimme, hulluttelimme ja nauraa räkätimme toisillemme!


Näitä löysin minä puutarhastani:

Neljä vuotta sitten ostamani maanpeittoruusu Fairy (keijukainen), jonka luulin menettäneeni ja joka yhtäkkiä löytyi tunkiolle heitettynä elossa. Nyt puskee paljon nuppuja.


Tämä ihana karhuperhe, johon kuuluu pikkukarhu, isäkarhu ja äitikarhu lämmittävät tuossa Wasagamingruusua ja se oikein hehkuu karhujen sylissä. Jospa ensi kesänä tuonne sammalsohvalle ilmestyisi itse Kultakutri!


Paljon marjoja, aivan runsauden pula!! Mustikoita löytyi, vadelmia, viinamia ja tyrniä. Niillä selviän ensi talven!



Pikkuinen Pirja-omenapuuni kantaa enemmän hedelmiä kuin vanha punainenkaneli-puu!


Minä usein jahtaan niitä hylättyjä ja pilkkahintaan merkittyjä kukanrääpäleitä. Ja ne kyllä kiittävät!


Ehkä suurin onneni ja samalla ruusujeni onni: HEVOSENLANTAA!!!


Kiitokset tässä muurarilleni, joka taikoi kierrätystavarasta vesipadan savusaunan viereen. Enää ei ole tarvinnut kantaa sisältä kuumaa vettä! Ja se mitä muussa säästän, kait sitten haaskaan kirjoihin. Tässä myös ihana tämän kesän ostos! Tästä löydän suomennetut sanat kukkien latinalaisille nimille. Ihana sadepäivän lohduttaja! Vinkin tuosta sain eräältä blogikaverilta, mutta en enää muista mistä.

 
Hyvää loppukesää kaikille!!

Mikähän olisi tämän kesän hitti? Niin vähän kuuntelen muuta kuin Yle-klassista. Tässäpä ne LÄIKKYVÄT!

perjantai 5. elokuuta 2016

Puutarhan makupaloja

Kaikki ylimääräinen roina on nykyään liitetty myös puutarhaan. Usein se roina korostuu kauniisti ja silmää piristävästi.

Minulla on naapuri, joka on ihastunut kaikkeen ruosteiseen rautaromuun. Eikä sitä voi sanoa enää roinaksi, kun se on hyvällä maulla liitetty isojen kivimuodostelmien ja tuuheitten tuijien lomaan vihreän nurmen välkkyessä välissä. Siellä on vanhoja maataloustuotteita karheista pitäen esillä kuin taidetta. Ja taidettahan ne onkin omassa ylhäisessä jälkikäytössä muistuttamassa aikaa, jolloin vain elävällä oli vetovoimaa. 

Muissakin naapureissa on satsattu vanhan esille tuomiseen kauniisti ja vitsikkäästikin kukkien kera maitolavoineen, vanhoine tuoleine ja rappuineen. 

Se kaikki on ilo silmille.

Sitä minäkin omalla tavallani olen viljellyt ruusujen joukossa. Tämäkin on vanha talo. Kaikenlaista käypää tavaraa löytyy toisenlaiseen käyttöön puutarhassa, vaikka en kaikelle ole oikein paikkaa vielä löytänyt.

Kuitenkin monen kahvila-asiakkaan silmä niihin pysähtyy.

Minusta on mukava joskus käyttää yhdessä voimakkaita värejä, kuten tässä sininen keraaminen lintu ja väriminttu. 


Käteeni kauppojen hyllyltä tarttuukin usein juuri loistavan siniset keraamiset purkit, joihin sopii niin hyvin kirkkaanpunainen pelargonia. Tai ruskea, johon istuu vaaleanpunainen hyvin.

Vanha puinen voiastia sopii kuin nakutettu juuri annansilmän
kanssa.

 

  
Annansilmä tässäkin ukkoni vanhoissa puutarhasaappaissa.


Tuollaisia harmaita keraamisia tai muovisiakin juttuja minulla on puutarhassa siellä täällä ja lapset kiikuttavat niitä aina uusiin yllättäviin paikkoihin. Se on sallittua ja hauskaa. Joskus lapset juoksevat kilpaa etsimässä niitä ja kertovat sitten minulle, mitä he löysivät.

Kaikki tämä on mielestäni juuri sitä, mitä voisi kutsua puutarhan makupaloiksi. Kunhan sitä ei ole liikaa eikä kokonaisuutta särkevänä.

tiistai 2. elokuuta 2016

Metsätonttua hirvittää!

Sain vasta kuulla, ettei poikani osallistu minun kotkotuksiin kesäkahvilassa. Hän toivoo, että äiti olisi normaali. Hah, kadehtii.

Tuolla facebookissa oli hauska kuvaus mummosta, josta ennen sanottiin, että tuolla se mummo tulla tulla tepsuttaa. Nyt sanotaan pelokkaana: Mitähän sillä taas on mielessä! Jeh!!! Tämä osui minuun!

Siis mummot ovat hieman muuttuneet nykypäivinä. He haluavat seikkailla, tehdä jotain ennen kokematonta ja lyödä vaikka päätänsä seinään.  Näin tämäkin mummo lähtee suin päin mukaan, kun joku vain pikkuisen sormella viittoo.



Se mikä nyt mummoa yhtä hyvin kuin metsätonttuakin hirvittää, on nuo avoimet puutarhapäivät.

Viime vuonna ne olivat juhannuksen jälkeen päivänä, jolloin kylmän kevään jälkeen tuskin mitään oli vielä kukassa puutarhassani. Nyt tämän lämpimän kevään tuloksena on ollut kaksi viikkoakin aikaisempi kukinta puutarhoissa. Kun tuo tämän vuoden päivä on 7.8, ihmettelen, onko mitään enää kukassa!!

Siis tekisi mieli perääntyä! Sekin, että ensi viikkoon on luvattu sadetta, niin miten siinä leikkaa nurmea ja kitkee penkkejä? Onkohan muilla bloggareilla sama huoli? 

Sitten ajattelin, että tässähän se jännittävä puutarhaelämä on! Onhan toki vihreetä ja on oma persoonallinen luomus koko tarha!

Aloin tutkimaan, mitä minulla voisi olla enää kukassa, kun tuo valtava sininen ritarinkukkamerikin on jo vetäytymässä tästä maisemasta. Samoin monet ruusut, jotka viime vuonna vasta avautuivat tähän aikaan, kuten Ilo ja Onni. Nyt ne kehittävät kiulukoitaan.

Jotakin on... Terassin edessä mäkimeiramin eli oreganum vulgaren kukinnoissa pörräävät mitä ihmeellisemmät otukset ja moniväriset perhoset. Luontokirja nokkani edessä yritän niitä nimetä. Angervot kukkivat ruusupuskien välissä, onneksi. Malvat, ruusu- ja myskimalva nostavat päätään siellä täällä. Kultaisena suurlyhtynä loistava tarha-alpi alkaa nahistua, mutta kultapiisku nostaa päätänsä. Entä kultapallo. Ehtiikö se kukkaan? Luulin jo keveemmällä, että se oli täysin kuollut. Vuohenkello on sinisenä ryppäinä siellä täällä. Olen antanut sen asettua minne se haluaa. Auringontähti puskee keltaisia tähtiään. Rusopäivänlilja kukkii. Ehkä tähtiputkikin on vielä hennon harmaina kukintoina, mutta vieressä oleva kultahelokki lopahtelee. Onneksi löytyy nauhuksia, poimulehden kukintoja ja kiusallinen kierto ruusuportin vieressä vangiten osaksi noita dorianvillakkoja.

Keltainenkin harmaan kanssa on ihan kiva yhdistelmä.
Siemenestä kasvatetut samettiruusut helottavat siellä täällä hyönteisiä torjuen ja matala auringonkukka on nupulla. Samoin krassi, ruusupapu ja kehäkukka.



Onhan sentään jotakin. Mutta ne joriinit ja sen sellaiset kaunottaret puuttuvat.

Entä ruusut! Rugosaruusut työntävät kyllä paksuja nuppujaan, mutta miten ne käyttäytyvät, kun tulee ukkoskuuroja? Silkkinen Ritausma, herkkä Pappilan neito ja mahtava Moje Hammarberg? Sointu ja Sävel ehkä pärjäävät ja yksinkertainen rugosa. Mutta miten Scneekoppe, Roselina, Karjasillan kulkuri ja Pink Pavement? Nukkeruusukin puskee koko ajan nuppuja, kuten myös Teresanruusu. Mutta ehtiikö kukkaan Scabrosa, Nyveldt, minun keltaiset ruukkuruusuni, Peace, Fairy, Lawinia ja John Davis, jonka luulin jo kuolevan. Jaksaako vielä Belle Pointevine ja Presidentti Kekkonen?

Sointu taitaa olla tämän hetken runsauden kuningatar ruusujen keskellä.

Schneekoppe

Pappilan neito

Presidentti Kekkonen

Voi mitä huolia, kun on noin monta lasta! Ne kun ovat vielä niin pieniä. Kaikki täysikasvuiset aikuiset ruusupensaat ovat voimansa näyttäneet. Haluaisi näyttää niitä, joita on saanut kasvatettua kypsään ikään.

Tämä oli vuodatus! Metsätontun arkuutta? Vai vaivaako puutarhuria jopa stressi?!!

Kuitenkin toivon, että joku kävisi.

Tulethan - Sauli Lehtonen


torstai 28. heinäkuuta 2016

Majakarin haltijakuusien katveessa

Vihdoinkin sain päätökseen vierailuni Majakarin Titan ja Timon luona. Joskus vain menee vuosia. Paperi ruskettuu keittiön seinällä, johon on kirjoitettu ajo-ohjeet. Siitä se kuitenkin löytyi, kun sitä tarvitsin.


Ne ajo-ohjeet olin tulkinnut päin honkia. Tulin paikalle mutkan kautta kyselemällä. Nämä lehmätkin katsoivat minua kummasti. Havaitsin, että paikka oli kuin 'metsän peitossa' minulta. Jopa sinne johtava silta ja maisema tuli kameraani kumman usvaisesti. - Tämä on usean turvapaikka, totesikin Tita ensimmäiseksi, kun oli istuttanut minut pihan suurten haltijakuusten alle kahvihetkeen. 



Tuohon sillalle tulin, vaikka oikea paraatitie olisi tuossa ylhäällä. Sain sittemmin kuulla, että tuo silta oli rakennettu erään Elsi-nimisen tytön tarpeeseen tulla päivittäin kylään. Maailma on pieni. Huomasin, että tuo samainen Elsi on ystäväni, ja että tuon samaisen Elsin mummu oli minun äitini hyvä ystävä. Sattuma sekin, että kun tullessa kävin Särkän Taimistolla vähän katselemassa, minulle esiteltiin vanhaa neilikkakantaa, joka oli nimetty tämän mummun mukaan 'Ellenin neilikaksi'. Toin sen aivan liikuttuneena omaan puutarhaani.

Mutta niin se on, että uudet modernit talot suuntaavat katseensa tulevaan puhtaalta pöydältä. Vanhat talot kantavat mukanaan kokemuksia ja viisautta ja vahvistavat sillä sen asukkaita tulevaan. Ja niitä tarinoita minä rakastan. Tämä paikka oli täynnä tarinoiden mystiikkaa ja elinvoimaa.

Moni paikkakuntalainen on tässä paikassa vieraillut ja ihmetellyt puutarhurimaista intohimoa. Mitä kaikkea se synnyttääkään ja luo! Olin ihan lääpällään kaikesta. En muista kuinka monta sataa perennaa löytyi puutarhasta, enkä kuinka monta puu- ja pensaslajia. Enkä sitäkään kuinka monta ruusulajia jo oli kasvamassa niiden kanadalaisessa koeviljelmässä. Mutta muistan ilmapiirin!

Isännän ja emännän mielipaikka suoraan Haapajokeen ja siellä polskivaan
saukkoon.

Sammakkolampi

Yksi merkillisistä kasveista, mutta nimeä en muista.

Vasta istutetut ja hoidetut kanadalaiset ruusut!

On muillakin kasveilla piikkejä kuin ruusuilla.
Olikohan tämä Pirunkeppi tai jotain sellaista?

Tämän muistan; peruukkipensas, joka ihmeesti nousi maasta, vaikka sen luultiin
jo menehtyvän viime talven kurjuudessa.

Suojelumetsä, aivan selvästi menninkäisten ja tonttujen asuinaluetta, oiva alue lintujen pesiä ja pikkuisten eläimien piiloutua. Hieno ajatus! Ja siellä taustalla jossakin on meri.

Aivan kuin jokin haltiatar tuolla etäällä liikkuisi hämärässä.

Upea idea, että yksityiset alkavat säästää luonnollista luontoa ja antavat sen elää rauhassa. Kaiken ei tarvitse olla tuottavaa ja tehokasta.

Kiitos Tita ja Timo, että vuosia kestänyt kutsu tulla käymään oli vielä voimassa!

Titalla on oma blogi tässä puutarhastaan.

Minä katselin tätä kaikkea vähän pölähtäneenä ulko-puolisena, mutta löysin uutta energiaa pihan valtavien kuusihalti-joiden alta.


Vanha on arvossa. Tässä on remontin alla vanha ulkorakennus. Taustalla näkyvät nuo arvonsa tuntevat kuusivanhukset.


Koska kanadalaiset ruusut herättivät eloon vanhan vieraskutsun, esittelen tässä erään kanadalaisen laulajan Wivova Wilden.