perjantai 4. helmikuuta 2011

Astro-travel ja ruusuinen seikkailu 2

Otin vaarin Nikin vinkistä, että ’käypäs kurkkaamassa astro-travel-sivua ja katso mitkä sinun matkustusmaasi ovat’. Niinpäs kävin sielläkin. Astro.com-sivustolta löytyy sellainenkin.

Ja mitäs sainkaan nähdä!! Katsotaanpas tätä Euroopan karttaa, mille linjoille mm. tuo ruusujen maa Bulgaria sijoittuukaan. Kylläpäs kulmakarvani kohosivat. Tuo ruusunpunainen viiva oikealla!



Tältä sivustolta löytyy myös tekstiä matkustamiseen viitaten. Yritän tuota englanninkieltä vähän käännellä tähän itsellenikin selvemmäksi Jupiterin ja Ascendentin eli Nousumerkkin kohdalta.. Siis tuo kartta on tehty minun syntymäkarttani pohjalta.

Minun syntymäkartan eräs innoittaja, seikkailuihin ja maailmalle usuttaja on juuri Jupiter, mikä on Jousimiehessä ja 1. huoneessa luomassa minuuden kuvaa. Niin vetinen kuin karttani on (Rapu-Aurinko, Nousu-Skorpioni ja Kuu-Kalat), pidän tätä Jupiteria elämässäni tärkeänä tulen sytyttäjänä ja vauhdin antajana silloinkin kun olen vajoamassa tunteiden syviin vesiin.

Ja tuossa kartalla Jupiterin linja menee läpi Bulgarian, jonne minulle on nyt tarjottu matkaa. Samoin se kulkee läpi Kreikan, jossa olen matkustanut ja viihtynyt hyvin. Aika ihmeellistä!

Jupiter ilmentää siis terveyttä, hyvinvointia ja laajenemista. Se ohjaa rentoon ja itsenäiseen elämäntyyliiin, joka voi joissakin tapauksissa mennä sitten ylikin ja viedä vaikka hornan tuuttiin.Kuitenkin Jupiterin katsotaan olevan onnen tuoja, ja astro-travel-kartalla se edustaa mielihyvää ja helppoa elämää. Se edustaa elämän positiivista puolta. Jupiterin linjat auttavat löytämään menestystä, kunnia ja lohdutusta. Kontaktit ihmisten kanssa tämän linjan seuduilla ovat suotuisia.

Samoin kulkee rinnalla tuo Ascendentin linja. Tämä Asc eli nousumerkki rakentaa syntymisen hetkellä koko syntymäkarttaa, kaikki lähtee siitä. Sillä saavun maailmaan ja uudenlaisen kasvun mahdollisuuteen, ja siitä saan tarvittavat voimavarat. Tässä kehittyy ja muotoutuu minun egoni ja mielikuva itsestäni (myös toisten mielikuva minusta). 

Nousumerkin vaikutuksesta matkalinjoilla sanotaan näin: Tämä linja on suuri itsen kehittämisalue vaikuttaen persoonalliseen kasvuusi yhtä lailla myös terveeseen omanarvontunteeseesi. Se mikä on suljettuna, aktivoituu positiivisesti näissä paikoissa.

Tällaisin eväin minulla on yksi viikko aikaa miettiä tartunko tähän seikkailuun vai en. Eli olenko valmis maksamaan lentolippuni jo.

On ihan pakko laittaa soimaan tämä nuoruuteni yksiä lempikappaleitani, jossa oli tanssille tosi hyvä rytmi. Ja usein lähdin sen tahdissa matkallekin. Vaarallista...

10 kommenttia:

  1. Hauskoja juttuja tuollaiset kartat! Minunhan ei kuuluisi olla Suomessa ollenkaan, heh! Jossakin muualla olisi ehkä ollut paremmat mahdollisuudet, vaikkapa Ruotisssa, jossa olenkin asunut kahteen otteeseen. Olen ollut myös Englannissa, Ranskassa ja Espanjassa. Noh...

    VastaaPoista
  2. Tuon kartan voi ajatella sitenkin, että sen linjat ja osumat kuvaavat niitä "sielun sirpaleita", joita on "jäänyt" sinne tänne ja matkustamalla noihin kohteisiin, niin ikäänkuin kerää niitä sirpaleita ja muodostaa itsestään taas vähän ehjemmän kokonaisuuden tai "kokonaisemman".
    Tuo kartta jotenkin selittää itelle esim. miks mua viehättää jollain lailla suomenruotsalaisuus, ruotsinkielikin.
    Ruotsin halki menee As-Merkurius linja.
    Au-As ja Venus-As linja menee Lapin halki napapiirillä yhtyen Jäämeren rannalla lähellä Mormanskia. Siellä pitäis ilmeisesti käydä joku "kiinteä vesi" -jääkimpale hakemassa:)

    Nuo linjojen risteyskohdat ovat kuulemma merkittäviä. Mietin tuota sinun As-Jup ja Neptunus-MC linjan risteyskohtaa keskellä Joonian merta. Entäs jos kävisit Ruusulaakson jälkeen pienellä :) purjehduksella...

    Tuo sun kappale,
    menolippu.
    Miten monta ajatusta mahtu yhen kappaleen aikana virtaamaan läpi pään....

    VastaaPoista
  3. Heität kauniita huomioita! Tuo Jäämeri...siksikö otin osaa luennolle, jossa kerrottiin Jäämeren öljyvaroista ja siitä miten Suomellakin voi olla osansa siellä?

    Noh, ainahan näitä yhteyksiä löytyy kun lähtee hakemaan.

    Oletko Nikki itse toiminut tällaisen kartan pohjalta tai oletko todennut sen jollakin lailla paikkaansa pitäväksi? Olet paljon matkustellut. Australia?

    VastaaPoista
  4. Katoin tuon Jupiter/Ac linjan ja sehän huitelee Intian yli, läheltä Delhiä ja suoraan Mumbain yli. Että voishan sitä harkita seuraavaa matkaa tuonne, kun taivaan merkitkin on sitä mieltä!

    VastaaPoista
  5. Onkohan tuo Jupiter/ Ac -linja sellanen "matkaan vaan ja me lähdettiin" eli tärkeintä on se lähteminen ja matkalla olo. Reissaminen ylipäätään.
    Ja jos se yhistyy Ac:hen niin onks se kartan hallitsija tai nouseva planeetta?
    Itellä AC-linja menee Auringon kanssa ja Aurinko on nouseva planeetta.
    Tämmönen linja menee Kanarian saarille ja sinne lähdin kyllä katsomatta etukäteen näitä linjoja.
    Vasta myöhemmin arkistin näitä karttoja.
    Ja se oli semmosta lämmöstä nauttimista,
    luonnonlapsena vähissä vaatteissa meren rannalla vaeltelua.

    Australiaan menee montakin linjaa.
    Brisbanessa olin viikon ja muuten tuolla Melbournenessa.
    Brisbanen kohilla, Darling-joen luona, juurikin tuossa tuossa tulva-alueella Toowoombassa on Neptunus / DC ja IC/ Mars -linjojen risteymä.
    Mount Isan kohdalla on Saturnuksen korkein kohta, se sellanen ympyröity.
    Solmulinja kuineen ja Saturnuksineen menee Adeleinen kohilla.
    Joku hengenheimolaisuus siellä sitten on.

    Tuo Ac / Merkurius -linja menee myös Irlannin halki ja kelttien symboli-kieli kiinnostaa.
    Kaikkein eniten linjojen risteymiä on Brasiliassa, Rio de Janeirossa.
    Eurooppaan ei ole linjoja ollenkaan.
    Tytär kävi solmulinjalla Saksassa viime kesänä tapaamassa poikaystäväänsä, joka oli siellä harjoittelussa. Aika osuvaa.

    Kun ois rahaa enämpi niin kyllähän sitä, linjoja seurailis. Mut näissäkin on varmaan aikansa.
    Vaikka transiittien muodossa?
    Johonkin herää kiinnostus.

    VastaaPoista
  6. En tohdi katsoa koko maailman linjoja...

    Kyllä minäkin ymmärrän Jupiterin vähän sellaisena elämän piristäjänä ja sehän voimaannuttaa. Mutta kyllä sellaisista paikoista jotakin jää, kunte Espanjassa Aragona-alue, jossa Mars-MC linjani.
    Siellä vaelsin Santiago-polkua muutaman päivän ja jäi ikävä. Tunsin sen alueen omakseni heti.

    Samoiten tuo sama linja menee Englannissa,jonka Cambrigessä opiskelin yhden kesän ja suorastaan rakastuin. Tein Skotlanti-ympäri reissun myös siellä. Samoin tuo Ranska, vaikka enimmän osan olin tuolla Britangessa, mutta siinä se kulkee.

    Onkohan noita koskaan kukaan testannu, miten ne toimivat?

    VastaaPoista
  7. Oi miten mielenkiintoisia pohdiskeluja täällä!!!
    Innoituin oitis katsomaan reissukarttaani, ja mielenkiintoinen se tosiaankin on. Olen käynyt vähän missään, mutta nekin vähäiset matkakohteet ovat aivan viivojen tuntumassa!
    Korjailkaa, jos olen tulkinnut nuo viivat väärin...

    ASc-Pluton linja ylittää Bulgarian ruusulaakson, jonne joko jäi sirunen sydäntäni tai josta oikeastaan sain mukaani sirpaleen sielustani.

    Viime kesänä kävin hakemassa yhden sirpaleen Pohjois-Norjasta, ja käyntini siellä leikkasi MC-Merkurius -linjaa. Siitä inkarnaatiostani sain paikan päällä useitakin muistojen välähdyksiä ja ne oli laitettava suorastaan paperille ylös!

    Kanarian saarten tuttuus ja lumo lienee ASc - Noususolmun ansiota ja käynti Yhdysvalloissa 'tutun tuntuisissa' paikoissa puolestaan selittynee IC- Marsin -linjalla!

    Ja huvittavaa kyllä: joskus oikein kupeitani pakottaa ajatellessani Kreikkaa ja Italiaa (etenkin Korsikaa tai Sisiliaa) ja niinpähän näistäkin vaan löytyy parit linjat peräti!
    Ehkäpä joskus on mahdollista päästä käymään niissäkin, ja tarkistaa millaiset 'energiataskut' niihin on edellisissä elämissään jättänyt.

    Näissä en ole tässä inkarnaatiossa siis käynyt, mutta aiemmin kyllä ja toki niistä linjaa löytyy:
    Pluto- Asc -linja kulkee Turkin yli ja Ranskan yli aivan Pariisin poikki Aurinko MC!

    Sitten oivallisen jännittävästi linjat risteävät Etelä-Norjassa, Tanskassa ja Puolassa, Unkarissa ja Kreikassa. Mitähän niistä pisteistä mahtaisi löytyä, kun pelkät linjalla käynnit ovat nostaneet voimakkaita tunnemyrskyjä pintaan - tulisikohan niistä mukaan zeniläinen zeezteizyyz vaiko villiintyisinkö ihan mahottomasti!

    - Elektra -

    VastaaPoista
  8. Elektra!

    Tuo Asc-Plutohan vaikuttaa jännittävältä. Kuin Bulgaria olisi saanut jotain muutosta elämääsi?
    Tai sitten tuo sirpale on rakentanut uutta, ehkä jokin puuttuva pala 'elämänpeliin'?

    Hurjalta kuulostaa nuo linjojen yhteneväisyydet!
    Aivan kuin inttäisit, että kyllä niissä perää on.
    Hm....

    VastaaPoista
  9. Miul menee Uranus sekstiili AC ja Merk. trini MC Bulgarian halki.

    Ja Jupiter trini AC menee Itä-Bulgarian eli Varnan halki.
    3 linjaa kaikkiaan tuntuu hyvältä.
    Etenkin kun maa +ilmamerkeissä.
    Odotan jo innolla Bulgarian matkaani...touko2011.

    VastaaPoista
  10. Onpas Bulgaria vahvoilla! Jos et ole ennen siellä käynyt, niin nyt on aika löytää sielunmaisemia!

    Odotan sinulta sitten Bulgariakuulumisia.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!