sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Miksi Metsätonttu?

Kellepä ei kertyisi elämän varrella noita lempinimiä. Minua on kutsuttu aina omalla etunimellä Leila, eikä se kumma kyllä ole kääntynyt koskaan miksikään Lelleksi tai Leelaksi. Ei varmaan äiti tiennyt, mitä se nimi tarkoittaa suomeksi, olikin aika enteellinen. Varsinkin, kun lapsena äiti yritti meitä valvottaa illalla, että nukkuisimme myöhään. Se sen vuoksi, että kun isä tuli yöllisiltä soittokeikoiltaan (elantomme) kotiin, niin hän tarvitsi nukkua pitkään aamulla. Jos mekin nukuimme siskon kanssa. Leilahan tarkoittaa heprean kielessä 'yö', Niin minusta kasvoi 'yökyöpeli'.

Metsäkauriin nimen sain pitkistä laihoista jaloistani ja suurista silmistä. Omin sen muutenkin eläinhahmokseni.

Metsätonttu-nimen sain eräältä ystävältäni, koska jos tekemisestä oli puute, ehdotin aina että 'mennään metsään'. Ulkomaalaiselle ystävälleni opetin metsän rikkauksia, joihin hänkin sitten ihastui. Se on parhainta, mitä vierailleni voin tarjota tässä metsämökissä asuessani. Metsätonttu-nimeä olen sitten käyttänyt useissakin profiileissani. Ja jollakin lailla onnistun myös aina vähän 'tonttuilemaan', kuten jotkut ovat huomanneet. 

Yksi nimi, jota myös tietyllä 'kunnioituksella' minuun on liitetty, on 'noita'. Tietenkin voisin itse asennoitua tuohon nimeen kielteiselläkin tavalla, kuten usein ajatellaan; inhottavan ilkeä näppynenäinen olento. Mutta kun olen itseäni arvostava ja kunnioittava, liitän tuohon nimeen alkuaikojen merkityksiä, kuten 'viisas nainen, yrttimummo, näkijä'. Enimmiltään olen yrttimummo. Olen harrastanut yrttejä varmaankin jo 40 vuotta. Viisas en ole muuten kuin kokemuspohjaltani, mutta hyvin vaistonvarainen. Intuitiivinen. 

Mutta ruusutarhaan sopinee parhaiten Metsätonttu ja tonttuilukin. En ole mikään oppinut puutarhuri, jääräpäisesti en aina seuraa edes ohjeita. Ja metsissä olen kuin kotonani.

Ja tässä vielä ikivanhoja tonttujani, nyt laulamassa.  Mitähän he ovat laulamassa?

4.12. Tarot-joulukalenteri

Miekka kolmonen

Kolmonen on synteesin, yhteistyön symboli. Tässä kortissa kolme miekkaa on isketty läpi sydämen. Se on oikeastaan surun kortti. Enkä ihmettelekään, jos tämä pimeä aika tuokin esille jopa niitä torjuttuja tunteita, mielipahoja, kun on aikaa istuskella ja mietiskellä. Miekka kortissa symboloi ajatusta, ideaa, oivallusta. Siis vaikka tämä pimeä aika nostaa ylös kaikenlaista, on sillä oma tarkoituksensa. Punnita eri vaihtoehtoja. Käsitteleekö asioita järjellä, tunteilla vai kuunteleeko syvintä sisimpää, intuitiota? Sieltä voi löytyä vastaus, joka vapauttaa.

10 kommenttia:

  1. Leila, hepreaa joo.
    Lilithän se siinä.
    "Alunperin kuun synnyttäjä. Viisas pöllön kaltainen tietäjä."
    Eli se noitakin :)

    Tämmöstä olin kirjoittanut foorumilla Lilithistä viis vuotta sitten..

    lilith tulee hebreankielisestä sanasta layah,joka merkitsee yötä.tämä sopii hyvin kuun kierrolle,ja se viittaa myös ihmisen siihen puoleen,joka on pimennossa,ja mihin halut ja vaistot liittyvät.lilith oli aatamin kaksoissisar,jonka väitettiin vietelleen aatamin ja olleen myöhemmin tämän puoliso.hän ei kuitenkaan halunnut kantaa aatamin lasta,vaan teki kolme lasta langenneen enkelin samaelin kanssa.lilith yhdistetään pikkulasten kuolemaan,lasten hyväksikäyttöön,laittomiin abortteihin ja yksin nukkuvien miesten viettelijöihin.lilithiä pidetään myös toisena naisena tai prostituoituna.lilithiin yhdistetään myös kissamaiset naiset. astrologisesti lilithiä kuvaa asteroidi lilith.sitä kuvaa myös musta kuu,joka on maan ellipsiradan tyhjä polttopiste,radan toisessa polttopisteessä on aurinko. näin kirjoitti annika sipilä otsikolla naisarkkityyppejä astro logos juhlanumerossa 2001 eli saman otsikon alta löytyvät muutkin naiselliset asteroidit,ceres ,hera eli juno,pallas,vesta jne ulla palomäki on myös kirjoittanut lilithistä jo ammoin 1989-11 ultralehdessä hyvän artikkelin mm näin,tähän mytologian naiskuvaan liittyy vahvasti paha,pelko ja eroottisuus.siis eroottisuuden pelko.naisessa ei hyväksytty eroottisen halun olemassaoloa.hyveellinen eeva pelasti aatamin kohtalokkaan lilithin pauloista...miten sen sitten kiteyttäisi,rohkea,vapaa,itsenäinen,eroottinen välttämätön paha ja pyh.lilith on mysteerio.se ilmaisee syvimpiä naisen luonteen ominaisuuksia ja niihin liittyviä alitajuisia pelkoja.lilith,luonto,on myös miehen anima,feminiinen puoli,feminiinisen prinsiipin erottaminen ja sen paholaiseksi leimaaminen on tuonut mukanaan vakavan epätasapainon näissä kulttuureissa,joiden jälkeläisiä mekin olemme.että näin viisaasti palomäki

    VastaaPoista
  2. No voihan Nikki!!

    Lilitkö oli sama kuin Leila, Layah, Leyla? Enpäs muistanut.
    Vaikka tuo Musta Kuu on minun 2.huoneessa, ei sen sisältö sovi oikein elämääni. Mutta se on yhtymässä Kuuhun, vähän kuin kasvot vastakkain, keskustelemassa. Sillä jos on uskominen jälleensyntymiin, niin olenhan sieluna varmaan läpikäynyt kaikki Lilithin ominaisuudet. Ne eivät ole minulle outoja (varsinkin kun Lilith on Kaloissa, kuten Kuukin) ja siksi ehkä minulle ei ole outoa keskustella noista asioista. Halussa ymmmärtää, sekin noitamaista hoivaa.

    Mutta jos haluan keskustella jonkin eläimen kanssa, niin se on PÖLLÖ. Meditaatiotilaisuuksissa usein se tulee eteeni.
    Minervan (Pallas Athene) pöllö, siihen olen sen yhdistänyt, ja vaikka sillä on siivet kohoamaan ilmaan, niin uskon, että pöllö vie minut aina maan pinnalle. Ilmankos Pallas onkin minulla 5.huoneessa Härässä. Samalla se muistuttaa minua luovuuden lahjoista.

    Mitenköhän Lilith liittyy sitten Pallas Atheneen?

    VastaaPoista
  3. Muuten, kiitos Nikille, että hän tuo mukaan tuota symboliikkaa ja arkkityyppistä syvyyttä. Mitä ruusukin itsesään paljon kantaa.

    Tulipa mieleen, että yhtenä opiskeluaikana sain nimilapun rintaan, jossa oli heidän antama nimi. Se oli 'Tanssiva Kissa'. Heh!

    VastaaPoista
  4. Innostuin vielä tuosta symboliikasta. Kopioin tämän tiedon Wikipediasta. Jotenkin sopinee tähän alueeseen:

    G. W. F. Hegel kirjoitti filosofiaan viitaten teoksessaan Oikeusfilosofian pääpiirteet (1821) Minervan pöllöstä: ”Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa” ja tarkoitti sillä, että filosofia ymmärtää elämää vasta, kun se kulkee ohi, todellisuutta vasta, kun asiat ovat jo tapahtuneet, ja aikakauden tarkoituksen ja olemuksen vasta sen lähetessä loppuaan. Filosofia ei voi olla ennalta määräävää eli määrätä millainen todellisuuden tulisi olla, koska se ymmärtää asioita vasta jälkiviisaasti.

    VastaaPoista
  5. Nimi on ollut siis enne. =)

    Yöllä kukkuminen on tuttua miullekin. Mutta illasta olen uninen. Nytkin jo tekisi mieleni mennä untenmaille, mutta en vielä raaski kun armasta ei nukuta.

    Noita miekin haluaisin olla. Sellainen hyvää tekevä. Ei paha ollenkaan.

    VastaaPoista
  6. Oli mukavaa kuulla tarinaa nimimerkkisi takaa :)
    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  7. Una, kyllähän meitä kaikkia suomalaisia pidetään vähän noitina.

    VastaaPoista
  8. Hauskaa luettavaa, pohdintoja nimestä, yrttimummo, noita, viisas nainen oli ihastuttavia vaihtoehtoja...

    Ja pitääpä varoa laittamasta lapselle nimeksi Leila, meillä jo muutenkin on noita yökyöpeleitä...=)

    VastaaPoista
  9. Turhaan pelkäät Karoliina Leilaa, voihan se olla Lailakin, mutta sitten mennään jo saamelaisiin nimiin. Leila-nimeä ei tosin nykyään näe pikkutytöillä, Karoliinaan useinkin! :)

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!