perjantai 16. joulukuuta 2011

Piparkakku vuosituhannen takaa...

Minua on väliin kyllästyttänyt aina ne samat piparit, jota on joka paikassa ennen joulua. Usein ne on tehty kaupan valmispakkauksesta. Olen pyrkinyt löytämään erilaisia pikkuleipäreseptejä, kuten vanhan ajan ässät tai tiikerintassut.


Nyt innostuin Hildegard von Bingenin älypipareista. Olen niitä tehnyt ennenkin ja hyviä ovat olleet. Niitä ei vain sovi syödä ihan roppakaupalla makian nälkään, sillä niissä on muscottipähkinää aika lailla. Luinpa jopa, että jotkut nuoret ovat huomanneet sen huumaavan vaikutuksen, käyttäneet ja oksennelleet seuraavana päivänä. Jopa vaarallista käyttää liikaa. Uskon, että Hildegard suurena yrttiasiantuntijana tiesikin aikoinaan muskottipähkinän vaikutuksen, sillä hän tarkoitti piparit virkistämään aivoja, ei huumaamaan, joten pipari tai kaksi päivässä on terveydellisesti hyvä.

Ostin kerran vaikeana aikana itselleni joululahjaksi ihan summa mutikassa Hildegardin sävellysten pohjalta tehdyn levyn. Voi kun se auttoi ja rentoutti mielen! Niinpä tutkin minkälaisesta säveltäjästä oikein oli kyse. Ihastuin hänen sitkeyteensä päästä opin tielle. Tämä aatelistyttö valitsi luostarin ja sillä keinoin pääsi kirjoitusten ja tieteen pariin 1100-luvulla. Liikuttuneena luin myös siitä, kuinka vaikea oli silloin hyväksyä naista säveltäjäksi tai runoilijaksi saatikka sitten näkyjen näkijäksi. Munkkien avusta ja pyynnöstä paavi sitten viimein antoi hänelle luvan tähän kaikkeen, ja hänen kuoltuaan hänet julistettiinkin pyhimykseksi. Viime vuosikymmeninä hän on paljon ollut esillä myös yrtti- ja kiviasiantuntijana. Hildegard opiskeli aikoinaan teologiaa, kosmologiaa, luonnonhistoriaa ja lääketiedettä. Hänen laaja kirjallisuutensa on säilynyt meidän päiviimme asti ja sitä on käännetty usealle kielelle. Sille ajalle aikamoinen nainen!

Tässä älypipariresepti:

250 g voita
150 g valkaisematonta sokeria
(raaka-,ruoko- tai intiaani)
-        vatkataan vaahdoksi
2 kananmunaa lisätään yksitellen vatkaten joukkoon
Sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan:
400 g spelttijauhoja
200 g jauhettua mantelia
2 tl muskottia
2 tl kanelia
½ tl neilikkaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
mantelilastuja koristeluun
Vettä tai maitoa voi lisätä joukkoon pieni tilkka, jotta saa taikinan tasaiseksi

Pane taikina jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. Tee taikinasta tanko, josta voi leikata veitsellä pikkuleipiä. Voi myös kaulita piparimuotteja varten.

Paista 175 astetta, noin 10 – 15 minuuttia paksuudesta riippuen.

Terveellistä ja hyvää, kohtuudessa nautittuna. Rasvat, proteiinit ja hiilihydraatit tasapainossa keskenään! 

Makian nälässäni tein myös riisimurosuklaata, resepti on riisimurolaatikon kyljessä. Tykkään, kun siinä on aitoa kaakaojauhetta ja kookosrasvaa. Joskus tekisikin mieli kysyä, mikä munkki on paistettu kookosrasvassa, koska sehän lisää herkullisuutta ja terveellisyyttäkin. Mutta mistäs ne myyjät sen tietävät...

Olen aikaisemminkin laittanut Hildegardin musiikkia blogiini. Tässä modernia musiikkia yhdistettynä kuviin ja Hildegardin tekstiin’Naisten viisaus’ 


16.12 Tarot- joulukalenteri

Miekka viisi, Venus Vesimiehessä

Tämä kortti tuli esiin kuin tilauksesta liittyen tuohon naisenkin viisauteen. Venus-planeetta yhdistetään naiseuteen, myös arvomaailmaan ja kauneuteen. Mies rakentaa joulun puitteet, nainen luo joulun tunnelman kauneudella ja rakkaudella. Naisella on kyky muuttaa (numero 5, muutos) maailmaa ja ympäristöä kauniimmaksi. Naisella on kyky venyä kärsivällisyydessä, huomata kokonaisuuksia ja nähdä laajasti monta asiaa yhtä aikaa (Vesimiehen merkin elementtiä). Nainen ennakoi, järkeilee useiden osapuolien kannalta, näkee kauas (Miekka, ilman eli ideain maailma). Tuossa kortissa on taistelua; häviäjiä ja voittajia. Miehelle se usein onkin jompikumpi. Nainen osaa helpommin kohota kriisin yläpuolelle ja ajatella mitä oppi, sillä kokemus on tärkeintä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti