perjantai 9. joulukuuta 2011

Piha peittyy valkoiseen vaippaan




Olen työstänyt pikkuisen eteenpäin ruusuisen polkuni aitaa, kuten kuvassa näkyy. Halusin tehdä aidan rungon valmiiksi ennen kuin routa tulee.  Olen sahannut aitaan tulevia pajunpätkiä valmiiksi kevättä varten. Sillä tuostahan on helppo jatkaa heti keväällä, kun aurinko jo lämmittää ja voi avokäsin työskennellä. Teen tuon aidan jakaakseni vähän pihaa ja myös tueksi kasvaville ruusupensaille ja muillekin kasveille, joita tuohon aidan viereen istutan. Mutta aluksi siinä välissä kulkee helposti ruohonleikkurilla leikattava nurmipolku.

Linnuille olen antanut kovasti siemeniä ja talia. Melkein jo yksi iso säkki mennyt. Ihastuneen olen seurannut aivan uutta tuttavuutta siellä, nimittäin hymykuoppaposkista pikkuvarpusta.Kuva ennen lunta.


Tässä askareessa jompikumpi pojista yritti luoda punatulkkua. Ja hyvä tuli!

 

9.12. Tarot-joulukalenteri

Sauva yhdeksän, Aurinko ja Kuu Jousimiehessä

Tulienergian tasapainossa pitäminen on joskus vaikeaa. Varsinkin näin joulun alla. Töissä paineita, jotakin pitää saada tehtyä ennen vuoden loppua. Lapset väsyneitä, kireyttä usein perhepiirissä, liekö D-vitamiinin puutos alkaa näkyä. Joulun odotus ja siihen liittyvät vaateet ja velvollisuudetkin. Usein Aurinko myös symbolisoi isää tai maskuliinista voimaa, Kuu äitiä ja feminiinistä voimaa. On helppoa sanoa, että laita ne tasapainoon. Ei yksinkertaista, jos ajattelee kaikkea miten rakkautta, ystävyyttä ja hoivaa mitä pitäisi näyttää, mutta kun on niin väsynyt ja tarttisi enemmän energiaa kaiken valmiiksi saattamiseen arjessa. On karhun talviunen aikaa…unessa jokin osa meistä lepää, järjestelee hiljalleen asioita. Ehkä nyt kannattaisi ottaa ne huomioon, sillä ne voivat muistuttaa meitä tärkeistä seikoista, ehkä siitä missä piilee vahvuus. Tämä siksi että Jousimies, ilman merkkikin, on tässä mukana.

2 kommenttia:

  1. Jos olisin vielä työelämässä, niin käyttäisin noita askarteluideoita koulussa! Ihan erilaisia kuin täällä keskemmällä Suomea.

    VastaaPoista
  2. Voidaan me vieläkin askarrella, noiden pikkuistemme kanssa. Ideat vain kiertoon!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!