lauantai 3. joulukuuta 2011

Pökkyä pessään!

Täällä päin 'pökkyä pessään' tarkoittaa että laitetaan tulet pesään. En tiedä mistä tuo sanonta.

Mieheni omisti vähän metsiä ja ehti vielä ennen 'parempaan kotiin' lähtöä tehdä puukauppoja ja asiat hoitumaan niin, että sain kovasti puita rantteelle. Sekä vanha navetta, että liiteri täyttyi puista, kun naapurin Kari kävi ne koneellaan pienimässä, ja minä osin talkoovoiminkin katon alle kantamaan.

Vaikka talon pannun saa myös sähkölle (mikä on hirveän kallista minun eläkerahoilleni) niin yritän polttaa puita niin paljon kuin mahdollista. Talossa on myös säilynyt kahden kamarin kakluunit ja tuvan hella sekä uuni. Lisäksi hankimme pari vuotta sitten turvaksi ja lämmön tasaajaksi lämpöpumpun, joka on toiminut vallan mainiosti. Kuitenkin, kun huoneita on myös vintillä möntisineen, niin puita kuluu kovasti. Ja mikäs siinä, eläkkeellä ollessa on mukava raasutella. Saahan siinä liikuntaakin.

Esittelen tässä näitä lämpölähteitäni. Nuorempi poika taiteili pannuhuoneeseen mainion puukehikon, mikä auttaa siellä saamaan vähän järjestystä. Sillä pannuhuoneen läpi mennään kylpyhuoneeseen ja saunaan. Vähän hankala tila.





Tärkeää kakluuniin ääressä on pesänsytyspalli, on hyvä pitää tulta silmällä ja siinä on mukava istua hyvän kirjan parissa. Tuvan hella on siitä mainio, että tuosta päällepantavasta luukusta saa mahtumaan jos minkäkin kokoista puuta ja siihen saa vedettyä uunista hiilet. Huomionarvoista on tuo uusi pannu, jonka löysin ihan hyväkuntoisena eräältä Ruotsin kirppikseltä. 

Ja nyt tarot-joulukalenteriin ja tonttuiluun!

3.12.

Kuoleman kortti Skorpionissa

Kuolemaa on hyvin monenlaista, ei aina sitä mitä me pelkäämme. Kuolema on usein vapauttava ja sen pitäisi antaa tapahtua, nk. pikkukuolemia, joita tapahtuu huomaamattakin usein. Näin ainakin niille asioille, jotka pyörivät ja vaivaavat päätämme ja haittaavat vapaan energian kulkua. Esim. katkerat ja vihaannuttavat asiat, päähän pinttymät ja kaunat. Nyt olisi syytä selvittää ne ennen joulua, joko keskustelemalla tai anteeksi pyytämällä ja antamalla. Jotkut asiat eivät selviä sitenkään, vaan ne täytyy vain julmasti polkea jalkoihin, 'antaa kuolla' ja unohtaa. Joten antaa 'kuoleman ritarin' käydä ja talloa pois kaikki tarpeettomat ja painavat asiat. Katse vapaana ja huojentuneena eteenpäin! Näinhän tallaa talvikin jalkoihinsa syksyn.

Rajaton, Pakkanen ja joulumyyjäistunnelmaa

3 kommenttia:

  1. Syksy on kesälle pienisuuri kuolema.

    Anteeksiantaminen on muuten hurjan vaikea asia. Joskus suorastaan mahdoton...


    Meilläpäin sanotaan, jotta pökköä pesään... =)

    VastaaPoista
  2. PS: Tykätäänkö teilläkin panukahvista? Kaunis, vanhanaikainen pannu onkin! =)

    Meillä mies pitää pannukahvista. Miun vatsalleni se on kuitenkin liian vahvaa. Mutta siitä tulee ihana tuoksu tupaan. =)

    VastaaPoista
  3. Olemme aina pitäneet kiinni pannukahvista. Vaikka sitten kolestroolia tuleekin! Mutta ku suodatinkahvista saan vatsan kipeäksi. Pannukahvista häipyy jotkut kaasut tai mitä lienee. On joskus tutkittu, että se olisi kahveista kuitenkin paras. Jos siis kiehauttaa kahvia.

    Voihan pannukahvia 'laihattaa'.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!