Olen runoratsulla matkalla Meksikoon. Mutta ennen sitä haluan tuoda esiin erään intiaanipäällikön vastauksen Washingtoniin, kun sieltä tehtiin tarjous ostaa heidän maatansa. Moni on lukenut tämän joskus, siitä on tehty monta versiotakin. Muistan myös isäni, jolle intiaanipäällikön vastaus Valkoiselle Päällikölle oli hyvin vaikuttava. Hän säästi arkistossaan tätä paperia. Ja tämän haluan myös minä säilyttää blogini tekstissä. Toivon, että lukijani jaksaisi lukea tämän. Vielä kerran.
 |
|
Vuonna 1854 Washingtonin Suuri Valkoinen Päällikkö teki tarjouksen intiaaneille ostaakseen heidän maansa ja lupasi antaa heille reservaatin sen sijaan. Intiaanipäällikkö Seattlen vastausta tähän tarjoukseen pidetään kauneimpana ja syvällisimpänä luonnon ja omaperäisen kulttuurin puolesta pidettynä puheena, mitä tunnetaan. Ruotsinkielestä kääntänyt Markku Henriksson. Englanninkielestä tarkentanut ja stilisoinut Hilkka Pietilä. Tähän kopioitu kauhtuneesta valokopiosta, joka on todennäköisesti peräisin jostakin 1970-luvun lehdestä:
" Washingonin Suuri Päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa meidän maamme. Suuri Päällikkö lähettää meille myös ystävyyden sanoja ja vakuuttaa hyvää tahtoaan meille. Se on hänelle kunniaksi, sillä me tiedämme, että hän tuskin tarvitsee meidän ystävyyttämme. Mutta me harkitsemme hänen tarjoustaan. Sillä me tiedämme, että valkoinen mies voi tulla aseiden kanssa ja ottaa maamme ellemme myy.
Kuinka kukaan voi ostaa tai myydä taivasta yläpuolellamme tai maan lämpöä? Koko ajatus on meille outo. Ellemme omista ilman raikkautta tai veden kimallusta, kuinka kukaan voi ne ostaa?
Jokainen pala tätä maata on pyhä minun kansalleni. Jokainen kiiltävä männynneulanen, jokainen rannan hiekkajyvä, usva hämärtyvässä metsässä, jokainen aukio ja jokainen pörräävä hyönteinen on pyhä kansan muistoissa ja kokemuksissa. Puissa virtaava mahla kuljettaa mukanaan punaisen miehen muistoja.
Siirtyessään tähtien pariin unohtavat valkoisen miehen kuolleet sen maan, jossa he ensi kerran näkivät päivänvalon. Meidän kuolleemme eivät koskaan unohda tätä ihmeellistä maata, koska se on punaisen miehen äiti. Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä.
Tuoksuvat kukat ovat sisariamme, kauris, hevonen ja mahtava kotka, ne ovat veljiämme. Kallioiset harjanteet, niittyjen rehevyys, ponin ruumiin lämpö ja ihminen – kaikki kuuluvat samaan perheeseen.
Kun siis Washingtonin Suuri Päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa maamme, hän vaatii meiltä todella paljon.
Suuri päällikkö sanoo, että hän varaa meille paikan, jossa voimme elää omissa oloissamme, levossa ja rauhassa. Hän olisi meidän isämme ja me hänen lapsiaan.
Me siis harkitsemme tarjoustasi ostaa meidän maamme. Mutta se ei ole helppoa. Sillä tämä maa on meille pyhä.
Purojen ja jokien kimaltava vesi ei ole vain vettä, vaan se on meidän esi-isiemme verta. Jos myymme tämän maan, täytyy teidän muistaa, että se on pyhä. Teidän täytyy opettaa lapsillenne, että se on pyhä ja että jokainen häilähtävä varjo järvien kirkkaassa vedessä todistaa minun kansani elämän tapahtumista ja muistoista. Veden solina on minun isäni isän ääni.
Virrat ovat veljiämme, ne sammuttavat janomme. Virrat kantavat kanoottejamme ja ruokkivat lapsemme. Jos myymme sinulle maamme, teidän täytyy muistaa ja myös opettaa lapsillenne, että virrat ovat veljiämme ja teidän veljiänne, ja teidän tulee kohdella niitä niin kuin veljiänne.
Punainen mies on aina joutunut väistymään etenevän valkoisen miehen tieltä kuin usva häipyy vuorilta aamuauringon noustessa. Mutta meidän isiemme tuhka on pyhä. Heidän hautansa on pyhä tanner ja niin ovat nämä kunnaat, nämä puut, tämä maan kolkka pyhitetty meille. Me tiedämme, ettei valkoinen mies voi ymmärtää meidän teitämme. Hänelle yksi paikka on yhtä kuin toinenkin, sillä hän on kuin muukalainen, joka tulee yöllä ja ottaa maasta mitä tarvitsee. Maa ei ole hänelle veli vaan vihollinen, ja kun hän on voittanut sen, hän jatkaa matkaansa.
Isiensä haudat hän jättää taaksensa eikä välitä. Hän ryöstää maan lapsiltaan. Siitäkään hän ei välitä. Hänen isiensä haudat ja hänen lastensa perintöoikeudet on unohdettu. Hän kohtelee äitiään maata ja veljeään taivaasta kuin tavaroita, joita voi ostaa, ryöstää ja myydä kuin lampaita tai lasihelmiä. Hänen ahneutensa nielaisee kaiken ja jäljelle jää vain autio maa.
Mitäpä minä tiedän. Meidän tapamme eivät ole teidän tapojanne. Teidän kaupunkienne näkeminen koskee punaisen miehen silmiin. Mutta ehkäpä punainen mies on villi eikä ymmärrä.
Ei ole hiljaista paikkaa valkoisen miehen kaupungeissa. Ei yhtään paikkaa, jossa voi kuulla silmujen puhkeavan keväisin tai hyönteisen siipien rahinan. Mutta ehkä kaikki johtuu siitä, että olen villi enkä ymmärrä. Melu voi loukata korvia. Ja mitä on elämä, ellei voi kuulla kehrääjän yksinäistä huutoa tai sammakoiden kinastelua yöllä lammen ympärillä? Minä olen punainen mies, enkä ymmärrä sitä. Intiaani kaipaa lammen kasvojen yli suhahtavan tuulen pehmeää ääntä ja metsän havujen tuoksua tuulessa sateen jälkeen.
Ilma on kallisarvoista punaiselle miehelle, sillä kaikilla elävillä on osansa jokaisessa hengenvedossa, eläimet, puut, ihmiset – kaikki hengittävät samaa ilmaa. Valkoinen mies ei näytä huomaavan ilmaa, jota hän hengittää. Hän on löyhkälle turta kuin päiviä kuolemaisillaan ollut mies. Mutta jos me myymme sinulle maamme, täytyy teidän muistaa, että ilma on meille kallisarvoista, sillä se jakaa henkensä kaiken sen elämän kanssa, jota se ylläpitää.
Tuuli, joka antoi isoisällemme hänen ensimmäisen hengenvetonsa, ottaa vastaan myös hänen viimeisen huokauksensa. Ja tuulen täytyy antaa myös lapsillemme elämän henki. Ja jos me myymme maamme, täytyy sinun pitää se erillään ja pyhänä, paikkana, jonne valkoinen mieskin voi tulla maistamaan tuulta, jolle niityn kukat ovat antaneen tuoksun.
Niin me harkitsemme tarjoustanne ostaa maamme. Jos me päätämme hyväksyä sen, minä asetan yhden ehdon: valkoisen miehen pitää kohdella kaikkia eläimiä alueella veljinään.
Minä olen villi enkä ymmärrä mitään muuta tapaa. Olen nähnyt tuhansien puhvelien mätänevän preerialla valkoisen miehen jäljiltä, kun hän ampui ne ohikiitävästä junasta. Minä olen vain villi, enkä voi ymmärtää miksi savuava rautahevonen olisi tärkeämpi kuin puhveli, jonka me tapamme vain pysyäksemme hengissä.
Mitä on ihminen ilman eläimiä? Jos kaikki eläimet olisivat poissa, ihminen kuolisi hengen suureen yksinäisyyteen. Sillä mitä tahansa tapahtuu eläimille, tapahtuu ennen pitkää myös ihmiselle. Kaikella on yhteys.
Teidän täytyy opettaa lapsillenne, että maa heidän jalkojensa alla on esi-isiemme tuhkaa. Niin että he kunnioittavat maata, joka on kyllästetty heidän kaltaistensa elämällä. Opettakaa lapsillenne mitä me olemme opettaneet lapsillemme, että maa on meidän äitimme. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille.
Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.
Tämän me tiedämme. Maa ei kuulu ihmiselle, vaan ihminen maalle. Tämän me tiedämme. Kaikki luontokappaleet ovat yhtä kuin veri, joka liittää suvun yhteen. Kaikki luodut ovat yhtä.
Mitä tapahtuu maalle, tapahtuu maan pojille. Ei ihminen kutonut maan kudosta, hän on vain sen säle. Mitä hän kudokselle tekee, sen hän tekee itselleen.
Mutta me harkitsemme tarjoustasi muuttaa reservaattiin, jonka olet varannut minun kansalleni. Elämme syrjässä ja rauhassa. Ei se paljon merkitse, missä asumme päiviemme loppuun. Lapsemme ovat nähneet isiemme nöyryyttävän tappion. Soturimme ovat häpeästä tappion jälkeen vajonneet joutilaisuuteen ja saastuttaneet itsensä makeilla ruoilla ja kovilla juomilla.
Merkitsee kovin vähän, missä me vietämme loput päivämme. Niitä ei ole monta. Vain joitakin tunteja, joitakin talvia vielä, eikä yhtään lasta niistä suurista heimoista, jotka kerran elivät ja asuivat tällä maalla tai jotka nyt vaeltavat pieninä ryhminä metsissä, ole jäljellä suremassa sen kansan hautojen äärellä, joka kerran oli yhtä mahtava ja toiveikas kuin sinun kansasi nyt. Mutta miksi murehtisin kansani menoa. Heimot koostuvat vain ihmisistä, ei muusta. Ja ihmiset tulevat ja menevät kuin meren aallot.
Ei myöskään valkoinen mies, jonka Jumala puhuu hänelle kuin ystävä ystävälle, ole mikään poikkeus yhteisestä kohtalostamme. Ehkä meistä lopulta tulee veljiä, kuka tietää. Yhden asian me tiedämme, asian jonka valkoinen mies voi joskus tajuta – meillä on yhteinen Jumala.
Te voitte luulla, että omistatte Hänet niin kuin tahdotte omistaa maamme. Mutta sitä ette voi. Hän on kaikkien ihmisten Jumala ja hän tuntee samaa sääliä niin valkoista kuin punaistakin kohtaan. Tämä maa on Hänelle kallis ja joka vahingoittaa maata halveksii sen Luojaa. Myös valkoiset katoavat, ehkä ennemmin kuin kaikki muut heimot. Joka jatkuvasti likaa oman sijansa, tukehtuu jonain yönä omaan saastaansa.
Mutta hukkuessanne te loistatte kirkkaasti sen Jumalan voiman sytyttäminä, joka toi teidät tähän maahan ja jossakin erityisessä tarkoituksessa antoi teille vallan tämän maan yli ja punaisen miehen yli. Se tarkoitus on meille mysteeri, sillä me emme ymmärrä, kun puhvelit tapetaan, villihevoset kesytetään, metsien salatut lokerot täyttyvät ihmisjoukkojen hajusta ja kypsien kukkuloiden näkymät pilataan puhuvilla rautalangoilla.
Missä on tiheikkö? Poissa. Missä on kotka? Poissa. Hyvästit ketterälle hevoselle ja ajolle? Se on elämän loppu ja lopun alku.
Niin me harkitsemme ehdotustasi ostaa meidän maamme. Jos me suostumme teemme sen varmistaaksemme itsellemme reservaatin, jonka olet meille luvannut. Ehkä me siellä voimme elää loput päivämme niin kuin haluamme.
Kun viimeinen punainen mies on kadonnut tältä maalta ja hänen muistonsa on vain pilven varjo, joka lipuu preerian yli, viipyvät kansani henget näillä rannoilla ja näissä metsissä. Sillä ne rakastavat tätä maata kuin vastasyntynyt rakastaa äitinsä sydämenlyöntejä.
Jos me myymme sinulle maamme, rakastakaa sitä niin kuin me olemme sitä rakastaneet. Huolehtikaa siitä, niin kuin me olemme siitä huolehtineet. Pitäkää mielessänne sen kuva sellaisena kuin se on nyt kun te otatte sen meiltä vastaan.
Ja kaikella voimallanne, kaikella mielellänne, kaikella sydämellänne säilyttäkää se lapsillenne ja rakastakaa sitä, niin kuin Jumala rakastaa meitä kaikkia.
Erään asian me tiedämme. Meidän Jumalamme on sama Jumala. Tämä maa on hänelle kallis. Valkoinenkaan mies ei voi välttää yhteistä kohtaloamme.
Voi olla, että meistä lopulta tulee veljiä. Sen me näemme."
