Voi kuinka riemukkaasti luisti potkurini! Nyt on sellainen aika... kunnes tuo lämpö vie lumen. Toivottavasti ei ihan kokonaan. Sillä ilmassa on hyhmää. Jotakin, joka ei ole oikein vettä eikä oikein jäätä. Sohjoa... suomenkieli on sitten kaunista.
Vielä kerran kuljen Perussa ja intiaanien ajatusmaailmassa.
Wanka eli elegia Perusta
Aamun sarastus valaisee maan
ja kunnioittaa kirkkaudellaan ihmisten luojaa.
Kuulas taivas karkottaa pilvet
ja kumartaa maan valtiasta
Tähtien herra, meidän isämme Aurinko¨
levittää hiuksensa jalkojensa juureen.
Tuuli tarttuu puunlatvoihin,
se keinuttaa oksia ja taivutta ne kohti maata.
Kukkivissa puissa laulavat linnut
ylistystään maan luojalle.
Kaikki kukat, ylväät ja ihanat,
levittävät ilmoille värinsä ja tuoksunsa.
Veden peilissä, järven selällä,
on iloisten kalojen onnellinen koti.
Vuolaan puron käheässä laulussa
soi ylistys Viracochalle.
Kalliotkin ovat verhoutuneet vihreään,
ja alhaalla rotkossa metsä uhraa hänelle tuoreita kukkia.
Vuorten asukkaat, käärmeiden kansa,
saapuvat kiemurrellen hänen jalkojensa juureen.
Ylänköarojen vikunja ja kalliorinteiden viscaacha
hakevat turvaa hänen läheisyydestään.
Niin minunkin sydämeni jokaisen auringonnousun aikaan
laulaa ylistystään sinulle, isälleni, luojalleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!