Pienissä kaupungeissa valojen herkkyys on erilaista kuin suurissa keskuksissa. Ennen käveltiin katselemassa jouluisia näyteikkunoita, joissa oli paljon jouluista tunnelmaa, tonttu saattoi pyöriä ja enkelit liikkuivat ja oli kaikkea muuta jännää tarjottavan taravan lisäksi. Ei enää.
Raahessa kuljetaan nyt katselemassa toisenlaisia ikkunoita; joulukalenteri-ikkunoita, joissa on saatu aikaan upeita joulutunnelmia enkeleineen, tonttuineen ja valoineen. Yrittäjät ja yksityiset ihmiset omissa kodeissaan ovat luoneet näitä ikkunoita kaiken kansan nähtäville jalkakäytävillä kulkeissa. Ikkunat esitetään valoineen joulukalenteripäiväyksien mukaan aloittaen ykkösestä. Väki kulkee katselemassa niitä iltakävelyillään kalenterikartta mukanaan. Tämä tapa on ollut Raahessa jo monta vuotta, mutta nähtävästi ottanut mallia Kokkolasta.
Kalenteri-ikkuna numero yksi läytyi kirjastosta. Ikkunassa on taustalla jokin kirjastotilaisuus lapsineen.
Nyt sanon hyvän joulun toivotukset ja näkemisiin eräille Amerikan runoilijoille ja intiaaneille. Löysin kauniin nettisivun, jossa oli intiaanien aforismmeja (saakohan tuota i-sanaa sanoa); https://www.tunturisusi.com/aforismit/intiaanit.htm
jolta sivulta kopioin erään ajatelman:
"Luojan ohjeet on kirjoitettu meidän
sydämiimme ja ajatuksiimme,
luonnon pyhiin kirjoituksiin,
jotka jokainen osaa lukea itselleen
- päivittäin pieniin luonnonilmiöihin,
ruohoon ja puihin, kaikkeen kasvavaan,
tuuleen ja ukkoseen ja sateeseen,
meriin, järviin ja jokiin, vuoriin,
kallioihin ja hiekkaan,
auringon valtavaan voimaan,
Isoäiti Kuun lumoukseen,
tähtien salaisuuksiin.
Kaikki nämä henkiset olennot ovat
meidän oppaitamme.
Myös meillä on
sisimmässämme henkisiä olentoja,
ja ne voivat opettaa meille jotain
sydäntemme viisaudesta.
Luoja on antanut meidän sydämiimme
tiedon kauneudesta ja rakkaudesta,
ilosta ja rauhasta, jotta ne opettaisivat meitä
ja johdattaisivat meitä elämän todelliselle polulle."
- Akwesasne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!