Maailma on ollut tämän viikon niiiin kaunis, että henkäilen autollakin ajaessa, kun katselen pumpulimaista metsämaisemaa kotikylälläni. Ja muuallakin.
Miksi keskuudessamme, kaiken kauneudessa, jyllää tuo kauhea koronavirus? Tulee mieleen, että eikö ihmiskunta oppinut mitään ensimmäisestä vuodesta. Montako vuotta vielä, jotta opimme jotain tärkeää (tässä yksi näkökulma)?
 |
| Kotipihaltani |
Tähän päivään tarvitsemme jotakin lohdullisempaa, tunteisiin vetoavampaa runoutta, jossa hetkeksi voimme unohtaa ristiriitaisen maailman ympäriltämme.
Robert Frost (kuinka kuvaava sukunimi tähän aikaan hänellä) syntyi San Franciskossa 1874, kuoli 1963 Bostonissa ja ehti asua ja toimia Uudessa Englannissa opiskellen latinan ja kreikan kieltä. Hän aloitti perheensä kanssa maanviljelijänä. Myöhemmin Englantiin muuttaessaan hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa. Hän muutti kuitenkin takaisin Amerikan Bostoniin ja toimi opettajana useissa eri korkeakouluissa. Tässä lyhyesti hänen elämäänsä.
Alla oleva runo iskee varmasti suomalaiseen sielunelämään. Tuo luontokokemus!
Robert Frost
Ken nämä metsät omistaa
ei kylällänsä tietää saa,
jos katson hänen metsässään
kun lumen valtaan joutuu maa.
Hevonen oudoksuu, sen nään,
kun väliin metsän, järven jään
kauaksi luota talojen
pysähdyn iltaan pimeimpään.
Se päätään puistaa kysyen,
uppoaa ääni kulkusten
vain lumen lauhan huokunaan
ja kohuun tuulen pehmoisen.
On metsä kaunis, syvä, vaan
on vastattava sanoistaan,
saa uni jäädä vartomaan,
saa uni jäädä vartomaan.
Maisemat ei tästä paljoa parane, paitsi kesällä.
VastaaPoistaHyvää joulun odotusta 😊