Ei sentään! Tuolla Meksikon kuumissa tunnemaailmoissa tuli koti-ikävä. Ikävä johonkin kotoiseen, yksinkertaiseen ja tuttuun. Laitoin Oktavion kirjan kiinni ja kiiruhdin koti-Suomeen, kotikaupunkini talvisiin, lunta tuprutteleviin maisemiin.
Marketissa käsiini tarttui kaunis joululehti nimeltänsä "Jouluruusuja, kauneimmat joulutarinat". Tiesin heti, mihin Pukki sen veisi, mutta silmäilin ennen paketoimista sen sivuja, ja törmäsin Zacharias Topeliukseen siellä. Hänen sanansa tuntui niin helpottavan tutuilta.
Tutun satusedän ja Maamme- kirjan kirjoittajan muistopäivää vietetään 14. tammikuuta. Joten sinne tässä onnittelut! Alla olevan runon maisemaa ei ole Meksikossa! Eiköhän tässä rikkaudessa yksi syy siihen, että olemme maailman onnellisin kansa!
Vuodenajat
Kun kevät kaunis tuli,
soi Luoja lämpöisen,
maan silmästä jo suli
jääkyynel huurtehen,
taas päivän paistehessa
jo linnut lauloivat,
ja lapset lehtosessa
iloisna juoksivat.
Kun kesä saapui sitten,
ja niitty vihannoi,
maa kaunis kukkasitten
puvusta purppuroi,
me saariin soutelimme,
juoksimme metsihin,
ja marjaan kiiruhdimme,
kyll' lysti olikin.
Syys pimeät toi päivät
ja myrskyt pauhuisat,
pois lintuset ne veivät,
pois kukat tuoksuvat;
kynnettiin maita, soita
ja viljaa puitihin;
me söimme puolukoita
kyll' lysti olikin.
Niin talvi tulee, tiuku
soi silloin helisten,
lystisti sukset liukuu
pääll' lumikinosten
ja tuli takassansa
sulosti leimuaa.
Näin talvellakin kanssa
kyll' lapset lystin saa.
Kun hanki kyynelehtii,
iin ole riemuinen,
taas kevät kaunis ehtii,
iloa tarjoten.
Ain' ylistele Luojaa;
kaikk' ajat hauskat on;
Hän eloamme suojaa
sen viepi valohon.
Zacharias Topelius, Jouluruusuja, toim. Rebecca Englund
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!