torstai 30. kesäkuuta 2011

Heinäkuun kuva-arvoitus

Huh hellettä, sanotaan. Tätähän sitä on odotettu koko pitkä talvi. Mikä riemu!

Olen hipsinyt nuuskimaan ruusulta ruusulle ja seurannut niiden kasvua. Jo 13 eri lajia on pihalleni kertynyt ruukkuruusujen lisäksi. Nekin säilyivät hyvin talven yli ja puskevat kilvan paksuja nuppujaan. Esittelen heidät sitten kun ovat kukassa.

Samoten olen kantanut vettä ja samalla luonut rukoilevan katseen taivaalle. Jos vaikka yöllä joku suihku tulis.

Nyt ei jaksa muuta kuin leikkiä. Laitan pienen kuva-arvoituksen blogiini. Toivon sitten niitä arvausvastauksia.
Olen jo pitkään katsonut vesi kielellä tuota yhtä kuvaani. Mutta arvatkaa mistä on kyse. Ihana kesäleivos? Jäätelöannos? Mitä ainetta? Vai mikä on kyseessä?

Lisään tuonne ylös alkuperäisen kuvan, mistä tein suurennoksen. Hassua, että tähän alas se ei suostu tulemaan. Siis Tove Jansson-ruusuhan siinä!

2 kommenttia:

  1. Näyttää jäätelöltä,mutta kyseessä taitaa sittenkin olla jokin kukka...?

    VastaaPoista
  2. Ahkera Hietzu täällä vain viitsi ottaa osaa.
    Kesä vie kaikkia omilla poluillaan.

    Minustakin tuo näyttää jäätelöltä, mutta kyllähän se kukka on. Taisin vähän huonosti muotoilla kysymystäni.

    Tuo on Tove Jansson-ruusun emi, eli kohtuosa. Niin ihanan pullollaan! Ylpeänä kuin viimeisillään oleva äiti! Hersyvän hedelmällinen.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!