keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tontun 3.luukku


Yhä vielä nostin sellaisen vanhan kortin, joka herätti surullisia muistoja. Jospa ne kortit muuttuisivat sitten iloisemmiksi joulun lähestyessä. Tämä kortti on eräältä 'enkeliltä'. Kouluaikoina sanoimmekin eräästä koulutytöstä, että Hän on kuin enkeli. Valtava luonnonkihara vaalea tukkapehko, kauniit herkät kasvot, aina vienossa hymyssä, ujo tyttö. Juopunut autoilija ajoi hänet kuoliaaksi valtatiellä, kun tämä 'enkeli' oli kävelemässä kotiin. Hänestä tuli todellinen enkeli. Muistan kuinka järkyttyneitä olimme kaikki! Tuo kortti on häneltä.

Monet keräävät kortteja. Useilla heillä on tietty korttien tekijä, jonka kortteja he keräävät. Tai sitten he keräävät jotakin aihepiiriä. Minä jotenkin olen ihastunut noihin Pyhä perhe tai ihan vai Maria ja Jeesus-lapsi aiheisiin. Niitä olen kerännyt. Ja tässä yksi sellainen kaunis!

En voi olla yhdistämästä tähän ylläolevan kuvan tapahtumaan astrologiaa. Itämailla, kuten kerrottiin, seurattiin tarkasti taivaan tähtiä. Ja siellä varmaan tapahtui myös yksi suurimmista astrologista 'ennustuksista': Suuri 'kuningas' on syntynyt. Sitä lähtivät viisaat miehet itämailta etsimään. 

Minä en pidä astrologiaa ennustuslähteenä. Minulle se on tutkimuskohde, jossa voin syventyä tähtitaivaan 'tähtien' tiettyyn sijaintiin. En jaksaisi käsitellä mitään kokonaisvaltaisesti, saati sitten itseäni. Huh sentään! Kuuntelin TV:stä erään tiedemiehen tulkintaa siitä, miksi ihmiset ovat kiinnostuneita astrologiasta. Se voisi johtuu liikkeen aistimisesta. Kun jokin liikkuu, kiinnitämme siihen oitis huomion. Se liike voi olla silmin huomaamaton, mutta tunnemme sen. Samoin ehkä tunnemme planeetoiden, koko tähtitaivaan liikehtimistä ja vaitomaisesti reagoimme siihen. Tästä voisi johtua kosmisen liikkeen havannointi ja mielenkiinto.



Kuu on meidän lähin 'tähti', jos yleensä nimeämme taivaan valot tähdiksi. Tähtitieteellisesti tähti on sellainen objekti, joka tuottaa itse valoa eli käynnissä on valtava atomivoimainen liike. Muut heijastavat vain tuon valoa, kuten meillä on Aurinko jakamassa sitä valoa koko Aurinkokuntaamme, myös Kuuhun. Kuu on hyvin pieni planeetta, mutta hyvin lähellä, joten sillä on suurin vaikutus Maahan ja ihmisiin. Jos joku haluaa tutkia"Wanhan aikaisesti kuuta", niin tässä on sellainen mukava sivusto. perustuen todennäköisyyksiin kuitenkin.

Tänään Kuu on siirtynyt Härkä-merkkiin. Härän tähtikuvion löytää tuolta taivaaltakin sieltä missä näkyy myös tiheä tähtikuvio Plejadit eli Pieni Otava, Myös Seulasiksi niitä kutsutaan tai kalevalaisittain Väinämöisen virsunjälki. Sieltä läheltä pitäisi löytyä nyt kasvamassa oleva Kuukin. Eli kun sanotaan Kuun olevan Härässä, se tarkoittanee sitä, että Kuu kulkee Härkä-tähtikuvion editse. Ymmärtäisin, että Kuu on jonkinlainen energiavälittäjä tuolle valtaisalle Härkä-energialle, joka sieltä sinkoutuu tänne aaltoina, värähtelyinä tai hiukkasina. Tälle energialle tunnusomaista on turvallisuus, rauha ja luonto. Me kaikki koemme tämän värähtelyn vaistomaisesti, Härkä-merkkiset ehkä hyvinkin vahvasti.

Muistammeko sen arvon, että saamme elää turvallisesti rauhaisassa maassa, jossa on kaunis puhdas luonto ympärillämme? Kuulla on muuten juuri nyt neliöasteet toiminnallisen Mars-planeetan kanssa. Se haastaa! Jos et löydä turvallista olotilaa, sinun tulee tarkastella mistä se johtuu ja toimia sen eteen.

4 kommenttia:

  1. Kaikki eivät välitä astrologiasta tai horoskoopeista. Lyhennän tuota otsikkoa, koska haluan esitella kuvian noita kauniita vanhoja kortteja.

    VastaaPoista
  2. Tämä härkä valvoo kun on täysikuu, energiasta en tiedä, mutta mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, härkämäinen täysikuu. Ilmankos ei nukuta. Härkä-energia on vähän hidasta muutenkin ja mukavuuden haluista. Ei oikein maita siivoukset, ei ainkaan minulla. Yöuni on huono, eikä jaksakaan.
      Sain juuri tänän itselleni postissa ihanan kalenterin ensi vuodelle; "Wanhan ajan kuukalenteri", josta on mukava seurata puutarhahommia ensi keväänä.

      Poista
    2. Täytyy lisätä, että tuo silminhavaittava tähtisikermä Härässä, Plejadit, kutsutaan myös 7 kyyhkyseksi tai 7 sisareksi. Mytologiassa he valvovat maan asukkaita liiaksi vaipumasta materiaalisuuteen, jota mm. Härkä edustaa. Jospa nyt vain kerättäisiin voimia tulevaa Joulua varten. Sitten saa levätä.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!