Jouluinen runokalenteri 13.12.20

Kaikkien korvissa on varmaankin singahtanut joskus runoilija Garcia Lorcan nimi, minunkin, vaikka en koskaan ole lähemmin tutustunut hänen tuotantoonsa. Hän eli Espanjassa 1898-1936,

runoilija, näyttämötaiteilija, taidemaalari, pianisti, säveltäjä, siis taiteilija läpikotaisin. Hän oli yksi tuhansista teloitetuista kansallismielisten partioiden uhreista Espanjan sisällissodan aikana. 

Mitä hän olisikaan vielä ehtinyt luoda, jos olisi saanut elää!?

En voi olla huomioimatta esille ottamista runoilijoista tuota sotien aikaa. Sitähän he runoissaan paljon purkavat. Tämän ajan runous johtuu varmasti siitä, että sen ajan runoilijoiden tuotantoa on käännetty suomeksikin, kun taas uudempi runous on vielä kääntämättä. Mutta ovat taiteilijat eläneet muutakin kuin sotaa ja sodan jälkeistä aikaa.

Minä löysin yhden Lorcan runoteoksista Pattijoen kirjastosta; Mustalaisromansseja, josta otan esille runon Uskoton vaimo. Nyt voisi maistua erotiikkakin!

Uskoton vaimo

Niin vein hänet joen rantaan

kun uskoin tytöksi vasta,

vaikka hän olikin nainut.

Juhannusiltana tuona 

olin melkein velvoitettu.

   Kun lyhtyjen valo sammui

sirkkojen sirinä syttyi.

Viimeisen talon luona

kosketin rintojen terää.

Kuin hyasintin kukka

heti rinnan nuppu herää,.

Ja tärkätty alushame

kahisi kuin silkki

jota kymmenen pientä veistä 

repi viilloksille, rikki.

Ei ollut hopeaa puissa,

ne nousivat valoa vailla,

ja taivaanrannan koira

haukkui kaukaisuuden mailla.

                *

   Ohi karhunvatukoiden, 

taa orapihlajien:

hiussykerölle kuoppa

oli ensimmäinen työni.

Minä riisuin solmioni.

Hän riisui leninkinsä.

Minä revolverivyöni.

Hän liivejänsä neljä.

Ei etanan, ei liljan

niin ole iho heljä,

ei kristalli kuutamossa

niin ihanasti loista.

Väistivät minua reidet

kuin kalat säikkyväiset,

puoliksi tulen kuumat,

puoliksi kylmän jäiset.

Sinä yönä ratsastelin

parasta tietä täällä,

suitsitta, kannuksitta

helmiäistammen päällä.

En miehenä voi kertoa

mitä minulle hän haasti.

Nämä asiat viisas mies

sivuuttaa vaiteliaasti.

Hänet peitti suukot ja hiekka

kun vein hänet joelta pois,

kun yöllistä tuulta vastaan

taisteli liljan miekka.

Toimin kuin mies mikä olen,

kunnian mustalainen:

Lahjoitin ompelulippaan,

silkillä vuoratun, suuren. 

Ja varoin rakastumasta.

Sillä hän oli nainut nainen,

vaikka uskoin tytöksi vasta

kun vein hänet joen rantaa.

Federico Garcia Lorga

Mustalaisromansseja 

WSOY 1999

suomentanut Kirsi Kunnas