sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Runollinen joulukalenteri 22.12.2022

Aika vierii. Ei näy auringon kulkua tuosta aurinkokellostakaan nyt. Eilen oli talvipäivän seisaus, suuri hetki, jolloin aurinko näyttäytyy päivä päivältä enemmän kevättä kohden. Sitä voitaisiin juhlia enemmänkin, sillä sehän on juhlava hetki. Juhlia toisella tavalla kuin miten joulua juhlimme, joka sekin on muuttunut ristiriitaiseksi uskontojen ja ei-uskonnon vuoksi. 21.12 on kosminen juhla, joka rakentuu todellisuuden ajankierrokseen. Eipä silti, en ole koskaan sitä juhlinut, pitäs keksiä jotakin...


Joulukalenterini päätteeksi halusin esittää musiikkia, sekin runoa, ja olen penkonut venäläisiä ja ukrainalaisia lauluja, tosin tämä ei ole sitä. Videon liittäminen ei ole oikein onnistunut tähän. En ymmärrä. Ennen oli niin helppoa poimia musiikkia tähän. 
Nyt poimin sitä vanhalla tavalla, eli tästä painamalla (ja edelleen linkkiä painamalla toisenkin kerran) pääsette kuulemaan miten suosittu Puna-armeijan kuoro esitti maailmalle joulutervehdyksen Moskovan torilta KOLME VUOTTA sitten! Jotenkin sydäntäni painoi nostalgia ja suru. 

Jos katsotte tämän jotenkin liikuttavan videon, kertokaa mitä se teissä herätti.

3 kommenttia:

  1. Maailmalle esitettynä se heijasti iloa, kepeyttä ja onnellisuutta. Lopussa tuli kuitenkin asialle kuittaus, sen voi tulkita monella tavalla (jäädytyskone ja kuljettajan naurahdus)

    VastaaPoista
  2. Maailma ei voinut vielä aavistaakaan, mitä oli tulossa. Eivät itse venäläinen kansakaan.

    VastaaPoista
  3. Ristiriitainen olo tuli näinä tragedian aikoina. Katsoin juuri tätä ennen Ukrainan Zelenskyin puheen USAn kongressissa. Puna-armeijan kuoro esiintyi v. 1993 Helsingin Senaatintorilla Sleepy Sleepersin kanssa. Olin katsomassa heitä. Puna-armeijan kuoroa kohtasi oma tragedia jouluna 2016. Heistä kuoli puolet, 64, lento-onnettomuudessa. Terv. Miri

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!