Kerron hieman lisää Jevgeni Jevtusenkosta, joka koki suuria muutoksia ajattelussaan. Neuvostoliiton julkinen sana tuomitsi hänen asenteensa. Hänen mielestään venäjän kansan ulkoinen ja sisäinen elämä eivät enää olleet yhtä. Hän matkusti paljon eri maissa ja hänen silmänsä avautuivat. Hänen ennen jumaloiva Stalin menetti arvonsa. Hän matkusti Siperiaan kotipaikkakunnalleen pohtimaan maansa tapahtumia. Hän kirjoitti aiheista, jonka vuoksi hänet erotettiin kirjallisuusintituutiosta ja kommunistisesta nuorisojärjestöstä. Arvostelijat nimittivät häntä makuuhuonelyyrikoksi, henkisten lättähattujen aatteelliseksi johtajaksi, porvarilliseksi ja dekadentisti, likaisten lakanoitten laulajaksi, elämän pimeitten puolten nauttijaksi ja valevallankumoukselliseksi. Tämä kertonee aika paljon hänen elämäntilanteestaan ja sen miksi hän asettui loppuelämäkseen Yhdysvaltoihin, jossa hän kuoli.
En tiedä onko tämä runo syntynyt noilta ajoilta, mutta kertoo hyvyydestä tai ainakin uskosta hyvyyteen.
VASJA-SETÄ
Maa viheriöi
lehdet ruostuvat
lumipyry
yhtä kaikki: Vasja-setä kirjoittaa hakemuksia
pyyntöjä
anomuksia,
Ei rahasta:
hän kirjoittaa niitä ilmaiseksi
ei itselleen:
hän kirjoittaa niitä jonkun toisen puolesta.
Tämä on hänen ikuinen huolensa,
hänen ikuinen laupeudentyönsä.
Vasja-setä ei usko ikoneihin
ei rukouksiin
hän,
Vasja-setä
uskoo valtioon:
hän anoo että kaikille annettaisiin asunnot
että kaikki invalidit saisivat vaununsa,
hän haluaa etteivät ihmiset kärsisi
hän haluaa etteivät ihmiset olisi sairaita.
Vasja-setä on seitsemänkymmenen neljän
ja hänen olisi pitänyt tottua
että maailmassa on niin paljon
mikä ei ole valmista
mutta hän ei tottunut
niin kauan hän ei ole vielä elänyt.
Hän on yksinäinen
ainoana toverinaan oksa
joka on pantu olutpulloon;
talvella hän käärii sen juuret pumpuliin
ujona ja onnellisena.
Ja Vasja-sedästä tuntuu hyvin kummalliselta
että minä sekoitan ja sotken elämässä kaiken
minun ensimmäisen rakastettuni kuvan hän otti
väkisin ja ripusti sen huoneensa seinälle
Vasja-sedän sydäntä puristaa: hän muistaa
kuinka me rakastimme toisiamme
hän puhuu öisin valokuvan kanssa
ja pyytää että me taas olisimme yhdessä.
Hän kulkee suorana
laihana
huolestuneena
aina hän on valmis taistelemaan
ihmisten puolesta,
hän kulkee raihnaisessa rautatieläisen manttelissa,
hänellä on terävä parta kuin Kalininilla.
Mutta hänhän on jo sentään vanha
ja vanhuuteen ei ole mitään lääkettä?
Mutta minä en usko että joskus häntä ei olisi
minusta tuntuu että Vasja-setä on ikuinen
hän yhtä ikuinen kuin ihmisten kärsimys
ja kuinka paljon sääliä hänessä on!
Junailijana hän vei koko Venäjää kovassa
karjavaunussaan:
ensimmäinen maailmansota
kansalaissota
toinen maailmansota
invalidit lauloivat avaten näkemättömät silmät
kylät paloivat vaunuikkunan takana
lavantaudista ja verestä Venäjä kasvoi
ja kuoli vaunun lattialle
ja vaunun lattialle uudestaan syntyi.
Venäjän tie oli pitkä
ja Vasja-setä oli tällä tiellä lääkärinä, kätilönä
propakandistina ja elävänä sanomalehtenä,
hän ruokki kaikkia, hän lohdutti
hänen työnsä oli hyvyyttä
ja hyvyydestä tuli työ.
Kun minä illalla palaan kotiin myöhään
hänen ikkunastaan ei valo ole sammunut.
Jotakin vastaan Vasja-setä kiistelee
jotakin Vasja-setä puolustaa.
Joku toinen voi olla jatkuvassa jännityksessä
omasta tilastaan tässä maailmassa.
Vasja-setä kirjoittaa
mutta Vasja-setä kirjoittaa:
hakemuksia
pyyntöjä
anomuksia.
Olen vaiti ja huudan, Jevgeni Jevtusenko
suomennokset ja esittely Markku Lahtela
Kirjayhtymä 1963
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!