Runollinen joulukalenteri 12.12.2022

 

Robert Roždestvenski (1932-1994), venäläinen runoilija, jolle suuri Venäjä (myöhemmin Neuvostoliitto) tuli tutuksi aika laajasti.

Rozdestvenski eli lapsuutensa Altain vuoriston maisemissa. Äiti oli venäläinen ja isä puolalainen. Roždestvenski opiskeli Petroskoin yliopistossa historiaa ja filologiaa, kunnes pääsi Moskovassa Gorkin kirjallisuusinstituuttiin (monen runoilijan opintojen koti). Tuona aikana hänen runonsa tuli tunnetuksi ja hän pääsi Neuvostoliiton kirjailijoitten liiton jäseneksi. Hänen runonsa ovat pateettisia ja julistavia. Runoelman Rekviem hän on omistanut sodassa kaatuneille neuvostoliittolaisille.

Kerran hänet kutsuttiin lausumaan runojaan Hrustsovin tilaisuuteen. Runoilija lausui runon "Hei pojat", joka ei ollutkaan valtaa pitäjien mieliin. Hän sai rangaistuksen. Myös kaverit häipyivät hänen ympäriltään. Rozdestvenski katsoi parhaaksi häipyä Moskovasta Kirgisiaan, jossa hän elätti itseään kääntämällä sikäläisten runoilijoiden runoja venäjäksi.

Pian hänen onnensa kääntyi. Hän sai runoillaan monia palkintoja ja lopulta hän liittyi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäseniksi. Hän sai myös Neuvostoliiton valtion palkinnon.

Poimin lyhyesti tämän runoilijan elämänkertaa, jolla todistelen sitä, että tietyllä tavalla eläen elämä voi olla värikästä ja hyvääkin. Rozdestvenskille tuli tutuksi myös Euroopan kaupungit Cannesista pitäen ja runoilijoista mm.Vladimir Vysotski. Vanhempana hänellä todettiin aivokasvain, joka onnistuneesti leikattiin Pariisissa. Hän kuoli  sydänkohtaukseen 62-vuotiaana.

Halusin ottaa esille runon, joka kuvaa luonnon voimallisuutta, oikeastaan samalla tavalla ympäri maailmaa.

Joet laskevat valtamereen

Siperian joet

alkavat puroina kuten kaikki joet,

ne alkavat iloisesti

ja särkevät liukkaita kiviä

kuin pähkinöitä, 

ne ovat mielettömiä 

ja peittyvät harmaaseen vaahtoon

ja puhuvat

 

Mutta sitten virtaa sininen voima

aaltojen jänteviin lihaksiin,

joet ovat vasta syntymässä

mutta taiga jo kaunistuu niiden kiukkua,

ne kasvavat silmin nähden

levittäen herteillaan rantoja

ne kasvavat uomistaan kuin lapset

vanhoista pienistä paidoistaan

 

Hiekkaan valumatta

vuorille menehtymättä

ne kantavat pilvien peilikuvaa

 

Katsokaa:

ne eivät välitä syvyydestä!

Ne etsivät pituutta

nyt ne jo pyörittävät turbiinaja

vetävät mukanaan tukkilauttoja

möyryävät

ja ihailevat kuparista auringonlaskua

ja vaipuvat öisin horrokseen

 

Ne tulevat vanhemmiksi ja viisaammiksi

joka metrillä minkä ne kulkevat

mutta vielä ne saattavat äkkiä räjähtää

ja synkistyä ja nuortua:

Silloin ne paisuvat kuin raskaat verisuonet

                     köysien puristuksessa!

Mutta vain hetkeksi enää

 

Ja kun ne ovat vapautuneet näkymättömistä

                                  kahleista

ne jähmettyvät ja tyyntyvät 

jatkavat matkaansa

läpi pitkien tasankojen 

metsien

tasaantuneet ja arvokkaat  joet

jotka ovat legendoja

jotka ovat tarinoita

kaunottaret ja ruokkijat:

joet

 

Ja aurinko nousee ja sumu hälvenee

 

Ja tehtyään tehtävänsä

vaienneina,

sanottuaan kaiken välttämättömän

joet laskevat valtamereen

kuin kyynelet silmiin.

 

Te voitte tehdä miten haluatte

mutta minä menen hakemaan satua

satua: siellä juodaan raivoisaa aurinkoa

kuin lääkettä.

Tästä lähtien minä elän sadussa.

Ja odotan Neringaa.

Pian palan takaisin kotiin

minun jättiläiseni, minun jättiläisnaiseni.

Pian hän valaisee maailman

salatulla katseella.

Dyynit vaikenevat.

Ruohot kuiskaavat uneliaasti.

Vasemman käden

minä panin lahden päälle.

Oikealla silitän Itämerta. 

 

Robert Roždestvenski, Idän ja lännen runot

toimittaneet Markku Lahatela ja Anselm Hollo

WSOY 1962