Taras Sevtsenko on Ukrainan kansallisrunoilija (en osaa käytää venäläistä s:ää) 1800-luvulta. En voi olla tuomatta esiin hänen runojaan, jossa todetaan Ukrainan aina olleen jotenkin Venäjän ikeen alla. Tuon esille hänen kolme runoaan, joissa hän kolmen kuolleen naisen sielun kautta tuo esiin sen aikaisia kärsimyksiä. Nämä eivät siis ole kovin lohduttavia runoja.
Runossa esiintyvä sana "hetmani" tarkoittaa kasakkapäällikköä, tai Venäjää edustavaa virkamiestä.
Suuri hauta
Kolme lumivalkeaa lintua lensi Subotivin halki ja ne laskeutuivat vanhan kirkon raadellulle ristille. "Luoja armahtakoon, me olemme nyt sieluja, emme enää ihmisiä! Ja täältä korkealta näemme selvästi kuinka ihmiset kaivavat hautaa auki. Mitä pikemmin hauta avataan, sitä pikemmin me pääsemme taivaaseen. Sillä niin on herra Pietarille luvannut: " Voit päästää heidät taivaaseen kun moskoviitit ovat kaiken vieneet ja kaivaneet auki suuren haudan."
Ensimmäinen sielu
"Kun olin kuolevainen
oli nimeni Prisea.
Synnyin tässä kylässä
ja vartuin täällä.
Tällä kirkkomaalla minä leikin
tovereitteni kanssa.
Yara oli hetmanin poika,
me leikimme hippaa,
Ja hänen äitinsä tuli
käskemään meidät sisään.
Hän antoi minulle usein
rusinoita, viikunoita ja hedelmiä.
Hän piti minusta.
Ja kun Chyrynistä tuli vieraita
hetmani kutsui usein
minut liittymään heidän seuraansa.
He antoivat minulle
vaatteita ja kenkiä.
Hetmani oli saattajani
ja hän suuteli minua.
Joten täällä Subotivin kylässä
minä vartuin ja kukoistin kuin kukka.
Kaikki ihmiset rakastivat minua,
enkä minä koskaan
puhunut pahaa kenestäkään.
Olin mustasukkainen neito.
Kaunis, uskokaan pois.
Ja pojat riiasivat minua.
Moni tavoitteli kättäni.
Olin valmis siihen,
kapioni kudottuja,
ja pian olisin suostunut,
kun turmio saapui.
Hyvin varhain,
joulun tienoilla,
niin, sunnuntaina,
juoksin hakemaan vettä...
Mutta lähde oli mutainen ja kuiva.
Ja minä jatkoin kiitoa.
Sitten näin hetmanin seurueen.
Ja sain vettä.
Kuljin heidän edessään
täysien saavien kera.
Sillä enhän minä tiennyt,
että hän oli käynyt Perejaslavissa
ja vannonut valan Moskovalle!
Oli vaikea kantaa
sitä vettä kotiin.
Miksi en tajunnut
rikkoa saaveja?
Isän, äidin, itseni ja veljeni
ja koirammekin minä myrkytin
sillä kolmesti kirotulla vedellä!
Siitä minua rangaistaan, siskot,
sen takia en pääse taivaan porteille."
Taras Sevtsenko, Ukraina, Valitut runot
Kustantaja Oppian, Helsinki 2022, suomentanut ja toimittanut Alla Bondarenko
Hieno runo petoksesta.
VastaaPoista