Tartun kirjaan, jonka nimi on Idän ja Lännen runot. Se lähetettiin minulle Kuusamon kirjastosta. Viime joulukalenterini täyttyi amerikkalaisista runoista, joten en niihin tuossa kirjassa tartu, vaan vain venäläisiin.
Tutkiessani runoilija Andrej Voznesenskin (1933-2010) elämää, huomaan, että kuljen kuin rastilta toiseen samassa piirissä venäläisten runoilijoiden kanssa. Tunsivatko he kaikki toisensa, ihmettelen?
Voznesenski ihaili, kas kuinka sattuikaan, Boris Pasternakia (Tohtori Zivago) ja kritisoi kovin useita venäläisiä runoilijoita. Kiinnostuin kovasti tästä miehestä. Voznesenskia kutsuttiin Neuvostoliiton "eläväksi runoilijaksi", joka tuli mm. Nikita Hrustsovin suosimaksi, vaikka tämä kerran uhkasikin rohkean runoilijan karkottamista Neuvostoliitosta. Voznesenski oli hyvin monipuolinen taiteilija (maalausta, arkkitehtuuria, kirjallisuutta) Hänet tunnetaan myös lausujana. Hän esitti runoja loppuunmyydyille stadioneille ympäri maailmaa ja häntä ihailtiin kovasti.
Ennen hänen kuolemaansa hänet julistettiin kansan keskuudessa "eläväksi klassikoksi" ja "neuvostoliiton intellektuellien ikoniksi". Hän kuoli kotonaan rauhanomaisella tavalla, mutta kuolinsyy jäi selvittämättä (Wikipedia). Silloisen pääministerin (nimen arvannette) sähkeessä luki: "todella ollut hallitseva vaikutusvaltainen henkilö".
Maailma on tunnetusti tällä hetkellä jakautunut hyvin moneen suuntaan. Kynsin hampain pidetään kiinni omasta kulttuurista ja vieraita pelätään. Seuraavassa runossa ilmentyy voimakkaasti toisen kulttuurin ihmettely ja helveksuntakin. Näin sen näki venäläinen runoilija New Yorkissa.
Mutta tarvitaanko omaa kulttuuria puolustaa verellä ja valheilla? Kun sen voisi tehdä toisinkin.
STRIP - TEASE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!