Olen jo sivulla 3.12. tuonut esiin Marina Tsvetajevan, jolla oli lyhyt ja ankea elämä. Sain ystävältäni kolme kirjaa Neuvosto-lyriikasta, joka kummasti rasitti mieltäni sisällöllään vallankumouksista ja sodista.
Luin sieltä kuitenkin lisää Tsvetajevasta ja löysin hänestä sisukkaan ja uhmakkaankin runoilijan. Tästä kerrottiin eräs esimerkki: Hänet oli kutsuttu lausumaan omia runojaan erääseen tilaisuuteen. Häneltä pyydettiin erityisesti rakkausrunoja, nainen kun oli. Ehei! Hän lausui uhkarohkeasti vain poliittisia runoja, joissa hän ylisti valkoarmeijaa ja tsaaria.
Nyt minä puolestani vastustan noita poliittisia runoja ja tuon esille erään hänen kauniin rakkausrunonsa, joka on kuitenkin surullinen. Ominaista hänen runoilleen oli ytimekkyys, sillä runoissa verbit olivat hyvin vähäisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!