tiistai 25. tammikuuta 2011

Hopeinen ruusu

Olenhan minäkin saanut ruusuja, monenlaisia, eläviä ja elottomia. Elottomat ikuisina muistoina, kuihtumattomina.

Eräs sellainen on hopearuusu. Eihän se hopeaa ole, mutta katselin kerran kaupassa, ja olihan silläkin hintaa. Hopeanvärinen metalliruusu, jossa varressa on sydän. Sydämeen on kirjoitettu 'Opettajalle 2001, Matti'. Se on kaunis lahja ja on aina lähettyvilläni jossakin seinällä.


Tiedän miksi sain Matilta juuri ruusun. Hän oli nimittäin masentunut, väsynyt, haluton tekemään koulutöitä, pää usein kipeänä. Sitten yksi päivä löysin oven hänen luovuuden kanavaansa. Se oli rytmi. Olenko koskaan löytänyt keneltäkään pikkupojalta niin tarkkaa rytmitajua kuin häneltä. Sain isommat pojat antamaan hänelle rumpuopetusta. Ja hän tarttui innolla siihen. Väsymys ja päänsärky loppuivat. Silmät loistaen hän kertoi minullekin kuinka iloinen hän oli, että hänellä oli nyt harrastus.

Se poika paukutteli tahilleen rumpuja isojen orkesterissa koulun juhlissa posket punaisena.

Sain ruusun, kun hän lähti koulusta toiseen. Ja tuo ruusu muistuttaa minua aina, että jokaisella ihmisellä on jokin kanava, jokin ovi sinne, mikä pitää vain osata löytää, koputtaa siihen. Lapsi ei aina tiedosta sitä itsekään. Mutta kun sen kanavan saa auki, virtaa luovuus, energia ja auringonvalo! Olen vain surullinen siitä, että sitten se voi jossakin vaiheessa taas sulkeutua. Miksikähän?

Mutta nupullaan olevaa ruusuakin pitää hoitaa hyvin, että se puhkeaa kukkaan!
Katsopa tätä kuvaa, jossa ruusunnuppu avautuu hiljaa...kuinka kaunista!

Ruusuista on sävelletty varmaan satoja lauluja. Tässä yksi: Hopearuusu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti