keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ruusuinen seikkailu 1

Rosa-asteroidi on ruusutarhaidean syntymävaiheilla ollut oppositiossa minun MC-akseliini ja yhtymässä IC-akseliini. Lukisin sitä mielelläni niin, että Rosa haastaa minua toimiin, on osoittanut ideaa, mutta pysyttelen näissä kotinurkissa ihan kiltisti. Niin kuin on tarkoituskin.

Mutta nyt on tapahtunut jotakin, että en tahdo nahoissani pysyä! Ruusu on potkimassa minua aivan mahdottomiin seikkailuihin ja pois kotinurkista!

Oikeastaan kaikki alkoi siten, että olin kirjastossa poistettujen kirjojen hyllyllä ja ajattelin tehdä itselleni pienen yllätyksen eli laitoin silmät kiinni ja laitoin sormeni jollekin kirjalle. Edessäni oli bulgarialaisen kirjailijan Jordan Raditskovin kirjoittama romaani Vuoret tulivat lähelle. En ole pitkään aikaan lukenut romaania, joten joululomalla tartuin siihen. Luin sieltä mm. näin (lehden käänsin korvaksi siinä): "Kun ihmisestä kerrotaan, hänet tällöin ikuistetaan ja hänen elämnsä pitenee. Sen vuoksi on oltava tarkkana kenelle suo kuolemattomuuden ja kenelle ei, mitä omasta elämästäni on jäänyt kerta kaikkiaan taaksen ja mitä siitä on säilynyt."

No, en minä tuon vuoksi alkanut Ruusublogia pitämään, tuossa nyt vain tuokin kolahti. Seuraavaksi tuli sitten tähän blogiini innostus ja ennenkaikkea ruusuun, joka on päähenkilö kirjoitelmissani. Vai onko?

Seuraavaksi blogiini tuli eräs kommentti ruusun hajuvedestä, jonka asianomainen oli saanut lahjaksi Bulgarian Ruusulaaksosta. No, onhan Bulgaria ollut mielessäni vuosia sitten, mutta myös unohtunut.

Sitten olin kirjakaupassa, hakemassa ihan tiettyä kirjaa, jota ei löytynyt, mutta ale-kirjoja tarttui mukaani, kas kummaa. Joukossa myös matkaesitekirja Sofiasta, Bulgarian pääkaupungista. Kotonakin vielä ihmettelin, mitä ihmettä sillä teen.

Facebookissa eräs ystävä mainitsi matkavaihtoehtoja. Mukana oli Bulgaria, johon kommentoin ajattelemattani: -Bulgaria, ruusujen maa! Heti perään tuli aivan outo, ystävän ystävä kommentoimaan: Teemme Bulgarian Ruusulaaksoon matkoja kevään aikana. Vielä mahtuu mukaan!



Voihan ihme!! Miten se täräytti!! Sitten käytiin tiivis keskustelu sähköpostissa. Ja...pari puhelua. Ja ...minä raukka ilmoitin itseni Ruusulaakson matkaan joskus toukokuulla. Raukka sen vuoksi, että innostus valtaa minut enkä kuuntele järjen ääntä. Ja raukka sen vuoksi, ettei ehkä rahkeet riitä, kun kotoa on pikkuisen vaikea juuri nyt lähteä mihinkään. Mutta onnekaskin tunnen olevani!

On tosi, että ruusu on ilahduttanut, puskenut vereni kiertämään tiuhempaan. Viime vuosi oli tosi raskas ja siksi kai kärsin neljän viikon flunssan saadakseni lepoa. Saurautta ja vaikeuksia on ympärilläni, ja joskus se puristaa minut kokoon. Onko siis tarkoituskin ottaa tilaisuuksista vaarin? Ainakin näin sanoo Chironin kuvio tuolla taivaalle suhteessa omaan tähtikarttaani:

Chiron kolmio Merkurius  (Chiron on parantajan planeetta, Merkurius opin ja vuorovaikutuksen)
*****   Nämä kuviot tarkoittavat transiitin voimakkuutta, viisi tähteä!
Tarkka: 18.2.2011
Alkaa: 18.1.2011 Päättyy: 4.3.2011
Merkuriuksen ja Chironin transiitti symboloi vasemman ja oikean aivopuoliskon keskinäistä toimintaa. Olet sisimmässäsi ollut aina tietoinen Chironin viisaista ja parantavista energioista. Tämän transiitin aikana tulet jollain tavalla toimimaan parantavien luonnonvoimien välittäjänä sanallisesti, kirjallisesti tai muilla kommunikaation keinoilla.

Chironin ja Merkuriuksen kolmion myötä sinulla on tällä hetkellä selkeä tietoisuus omien sanojesi parantavasta vaikutuksesta. Kykysi pohjautuu edellisten elämiesi aikana hankkimaasi laajaan näkemykseen ja syvään ymmärrykseen ihmisten ongelmista ja niiden pohjimmaisista syistä, joka tämän transiitin aikana aktivoituu tietoiseen käyttöön. Kohtaat henkisesti korkealle kehittyneitä opettajia, joiden viisaus sinun on helppo sisäistää uudeksi henkiseksi ymmärrykseksi.  IHANAA!

Luota sisäiseen ääneesi ja uskalla hakeutua sinua sellaisille kursseille tai sellaisiin tapahtumiin jotka sinua eniten kutsuvat. Niistä tulee olemaan sinulle valtavasti iloa ja hyötyä tulevassa elämässäsi. Opit sanojen ja kirjoitusten terapeuttisen merkityksen päivittäin tapaamillesi ihmisille eikä sinulle tämän jälkeen ole yhdentekevää mistä keskustelet kulloinkin tapaamasi ihmisen kanssa.

Jotta.....!!!!  Seikkailu jatkunee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kommenteista!