Kaunis ja innostunut oli hetki luokassa, kun teimme ikkunaan sademetsän maisemaa. Mikäs sen hauskempaa keskellä kylmintä ja lumisinta talvea! Verhossa keinui ja roikkui eri vihreällä ja harmaalla langalla virkattuja liaaneja. Liaaneissa luikerteli käärmeitä, hämähäkkejä, kameleontteja. Siellä istuskeli värikkäitä lintuja. Apinat roikkuivat pitkillä käsillään, ja siellä täällä oli kauniita kukkia.
Alaosaan ikkunaa tuli vihreä savannialue ja mahdoton määrä savannin eläimiä: kirahveja, leijonia, elefantteja ja vaikka mitä. Myös muutama vesipaikkakin löytyi. Pensaita, puita. Kukkia.
Eräs pieni tyttö toi opettajapöydän viereen savannille lammen rannalle oudon näköisen kasvin.
- Mikä tuo on? kyselin hölmönä.
- Se on ruusu.
- Ruusu!?
- Niin, minä toin sen siihen opettajan viereen ikkunalle, kun pittäähän opettajan tykönä olla ruusu.
- Mistä sinä tiesit, että minä tykkään ruusuista.
- No kyllähän opettaja ruusuista tykkää.
- Sininen ruusu?
- Niin, se on vähän erikoinen ruusu.
Kyllä on erikoinen. Siinä ei ole piikkejä.
Mistä nuo pikkuiset tietävät? Mistä he tiesivät, että tässä kerran suunnittelin 'sateenkaarirakennusta'. Silloin ilmestyi pöydälleni sateenkaaria, yksi on vieläkin tuossa sängyn vieressä. Ennen joulua tuntui että sydän väsyy. Ja pöydälleni alkoi ilmestyä punaisia sydämiä, sinisiä, vaaleanpunaisia sydämiä.
Siis voi ihme, että nuo lapset joskus liikuttavat sydäntäni! Olen välistä sanaton.
Minä uskon myös että Michael Jackson (kuvia ja ruusulaulu) pyyteettömästi rakasti lapsia. Lapsi hän oli itsekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!