torstai 27. tammikuuta 2011

Tuohiruusu ja lasiruusu, tarina rakkaudesta

Sain aika samoihin aikoihin viime vuonna kaksi ruusua lahjaksi, toinen tuohinen, toinen lasinen. Tuohinen ruusu symbolisoi hyvin ystävääni; pehmeä, naisellinen, käsityöt ja luonto arvossa. Lasinen ruusu myös kertoo omaansa; vähän särmikkäästä, maskuliinisesta ja arvosta tekniikkaan. Tuohiruusu kertoo myös vaatimattomuudesta, lasiruusu näyttävyydestä. Eikö vain? 




Nämä ruusujen antajat ovat ystäviäni ja elivät monta vuotta parisuhteessa, nainen ja mies. Varmaan se piikki löytyi arvomaailmasta, kun huomattiin, etteivät ne olekaan samanlaiset. Alkoi piikittely, iva, haukkumiset, paha mieli ja ahdistus. Eli ’minuako ei pidetäkään arvossa’. Tuli sänkyero. Tuli rahaero. Tuli matkaero. Tuli yhteistyöero. Kahden vuoden ajan he valmistautuivat pikku hiljaa eroon, viimein myyden yhteisen asuntonsa.

Ehkä se oli oikea ratkaisu. Sillä kumpikin tahollaan tutustuivat toisenlaiseen itseen, toisenlaiseen näkökulmaan, jonka aina toinen ihminen jollakin tavalla toiselle peilaa. Eihän se aina ole näin suoraviivaista. Karrikoin vähän tätä tarinaa. Mutta jostakin oli löytynyt myös ne yhteisetkin arvot. Sillä nimittäin, kun kumpikin lähtivät taholleen, pitivät he yhteyttä ystävinä.

Nyt he asuvat jopa  samassa kaupungissa. He kutsuvat toisiaan syömään. He pyytävät toisiltaan apua. Toinen voi auttaa omalla tavallaan, ehkä sillä pehmeämmällä. Toinen auttaa siinä teknisessä.

Pari vuotta on mennyt heillä hyvin, ystävinä. Ja viime vuonna he molemmat toisistaan tietämättä ojensivat minulle ruusun. Ruusuihmisiä, molemmat tähtimerkiltään neitsyitä.

He molemmat arvostavat tanssia, yksi niistä yhteisistä arvoista. Joten tämän sävelmän myötä kiitän heitä ystävyydestä minulle, myös siitä, että jakoivat elämäänsä minulle. Jokaisen tarina opettaa, kaikkea ei tarvitse elää itse läpi. Musiikin sanoilla toivotan heidän ystävyydelleen myös hyvää jatkoa!
Toivottavasti saan ojentaa heille jonakin päivänä tuoreita ruusuja…
 
Novgorodin ruusu, josta annan kolme versiota. Ensimmäinen, Kaija Pohjolan laulama tango, Toinen, Elko&Hartikaisen foxtrot ja kolmas, Seija Kartiomaan hidas eli slowfox. Mielenkiintoiset kuunnella joskus eri sovituksia. Vanhinta sovitusta joskus 50-luvulta en löytänyt youtubesta.

1 kommentti:

  1. Kun tuossa kuuntelin tuota kaunista laulua, huomasin, että kotiseudullani on vuosikymmeniä kiistelty juuri tuosta rajasta kahden joen suhteen. Kumpi on se oikea rajajoki, joka päätettiin Pähkinäsaaren rauhassa. Itä eli Novgorod ja länsi eli Ruotsi. Suomea ei vielä ollut olemassakaan.

    Hassu yhteys, raja kahdenlaisen ruusun välillä ja suhteessa tarinassani ja raja kahden valtakunnan välillä. Joskus elämä vain on sellaista. Raja pitää johonkin vetää.

    VastaaPoista