keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ne Villit Ruusut!


Nyt ovat ruusut minut jotenkin lumonneet! Ihan kuin nyt vasta olisin havahtunut niiden olemassaoloon, sallinut tilaa jollekin uudelle, ja ruusumuistoja tulvii vuolaana virtana mieliini. Näen että ne ovat jotenkin parantavia, lohduttavia virtauksia. Olenko sitten huomannut vain piikkien pistot, ja itse kaunis kukka jäänyt vähemmälle huomiolle? En voi olla niin negatiivinen. Olenhan yltiöpositiivinen, kuten eräs ystävä huomautti.

Ihan tosi. Eilen illalla vuoteessa, kun olin jo lähestymässä untenmaita, tulivat mieleeni nuo villiruusut. Hurja sentään!!!
Minullahan on niitä omalla pihamaalla, voi olla kahdenlaistakin lajia! Piikkisiä otuksia, joita olen vähän kiroillutkin. Vihoitellen olen niitä katkonut pois, mutta aina ne ovat nostaneet jostakin päätänsä.

Kuinka olen voinut ruusuja, niitä aidoimpia kaikista, kohdella noin?!

Tiedän, että toinen niistä on tullut varkaana Ruotsista, Helsinglandin kummuilta, josta kaivoin itselleni kurjenkellon juuria. Kurjenkello ei kasvanut, mutta sen sijaan kasvoi yllätyksekseni loistelias tarha-alpi eli loistoalpi, jonka ensin rikkaruohoksi luullen sallin kasvaa nähdäkseni mikä se on! Ja kasvi kiitti uteliaisuuttani. Ja kuinka se onkaan kasvanut! Siitä rykelmästä olen jakanut moneen pihaan. Ja yllätys yllätys, sieltä nousi myös ruusunvarsi. Paikka josta kurjenkelloa olin kaivamassa, on vanhan talon pihalaitamia, joten kaikki on mahdollista.

Toinen ruusu on ilmestynyt tammen taimenen multanokareessa. Sen sain lahjaksi naapurilta, joka kävi Saarenmaalla ja sieltä toi noita taimia. Olen katkonut sinnikästä 'jänistä' pois useaan kertaan, mutta siitähän se vain innostuu. Joskus ruusu kukki noita hauraita vaaaleanpunaisia kukkiaan, mutta viime vuosina tammen voimakas kasvu on vienyt siltä kukintavoiman.

Hyvänen aika! Jos olisi ollut vähänkään keväisempi ilma, olisin syöksynyt siitä sängystä taskulampun kanssa penkomaan noita pensaita. Hyvä etten lumen alta lähtenyt tonkimaan. Se kasvi, joka lapsena kasvoi arvoituksellisena kukkana päässäni ja jonka vihdoin löysin mummolan kedolta, oli tullut minun tykö omalle pihamaalleni, enkä antanut sille mitään arvoa. Kuinka kiittämätön olenkaan luonnon ihmeille!

Mutta säntäsin yrttikirjojeni pariin tuonne keittiön kaapille ja siinä istuin tovin ja ihastelin.

On ihan pakko kertoa, mitä löysin. Sellainen asiajuttu, vaikka löysin paljon muutakin, ihmeellisiä asioita. Mutta siitä myöhemmin, sillä nämä ruusujutut vain laajenee ja villiintyy.

Niin kutsuttua villiruusua on monta lajia jo yksistään Suomessa. Koiranruusu (Rosa canina), Ruotsissa Nyponros, kasvaa vain Ahvenanmaalla ja Eteläisen Suomen rannikolla. Sitä on kutsuttu myös orjanruusuksi piikkien tähden.  Pohjoisessa metsissä kasvaa nk. villiruusu eli metsäruusu (Rosa majolis) ja itäisessä Suomessa Karjalan ruusu (Rosa acicularis). Näistä lajeista on kehitelty kurttulehtiruusu (Rosa rugosa) joka on villiintynyt teiden varsille, meren rannoille ja puistoihin. Siitä saadut kiulukat ovat meheviä ja hyvin C-vitamiinirikkaita, kun taas muiden kiulukat ovat mitättömiä, pitkulaisia ja ilman mehevää hedelmäkuorta. Vanhana kansanlääkkeenä on käytetty kuitenkin ruusujen nuppuja ja lehtiä lievänä ulostuslääkkeenä.

Siis ensi keväänä minun ensimmäinen ruusutehtäväni on tutkia nuo ruusukuokkavieraat, mitä villiruusuja ne ovat ja etsiä niille aivan oma paikka, hoitaa niitä ja saada ne kukoistamaan omalla villillä tavallaan. Sen lupaan!

Tässä enemmän tietoa koiranruususta, jos joku on kiinnostunut. Ja tässä metsäruusu sekä karjalan ruusu.

Tämä on hauska! Nuo sormet vain ovat liikaa: Villit ruusut humpaten

2 kommenttia:

  1. Ajattelin ihan samaa, että ensi kesänä täytyy se karviaispensaan kimpassa kasvava villi ruusu tunnistaa.

    VastaaPoista
  2. Linnuthan myös levittävät niiden siemeniä. Ja mitä tiedän, niin jotkut seimenet saattavat odottaa mullassa syvälläkin, että kun joku vähän muokkaa, niin pääsen elämään.

    Siksi näitä yllätyksiä voi löytyä sieltäkin, missä muuten ei niitä ole kasvanut.

    VastaaPoista