Tämä runo on omistettu mummoudelle. Sekin on jotakin hyvin jouluista.
Kun lapsenlapset syntyvät
sinkoutuvat mummot viimeinkin syrjään
äitiyden pyörremyrskystä
ja ovat vapaita rakastamaan häikäilemättömästi
niinkuin ei koskaan aikaisemmin .
Viimeinkin he näkevät lapsen
oikean välimatkan päästä.
Lapsi ei ole osa heistä,
he ovat osa lasta,
maailmaa, jonka luulivat kadonneen,
ja siinä se avaa ja sulkee silmiään
kuin jokin muinaisaikojen eläin,
äkkiarvaamatta syvänteistä löytynyt,
pieni sipuli joka meissä yhä kätkee kukan
ja kasvun mahdollisuuden.
Niin mummotkin itävät
ja heidän aavikkonsa puhkeaa villiin kukkaan
kun lapsenlapset ratsastavat yli
kuusijalkaisilla hevosilla hiukset hulmuten,
ohjaksitta, valjaitta.
Runojen kapseessa ei yksikään kukka taitu.
Animalia, 1987
Eeva Kilpi
Tässä kokoelmassaan Animalia Kilpi etsii mummoustunteita huumori silmäkulmassa. Yhdyn tähän;
"Eeva Kilvellä on lempeästi laulava maammonääni."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!