Runollinen joulukalenteri 4.12.18

Einolle ja minulle syntyi kaksi poikaa. He ovat omilla teillänsä maailmalla. Tämä paikka metsineen on heille kuitenkin rakas ja sen metsäiset maisemat kutsuvia. Usein he ovat tässä vierailemassa, auttamassa ja nauttimassa luonnosta ympärillä.

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita saapumaan kotiin. Löysin liikuttavan runon, jonka uskallan tuoda esiin vielä näin kaukana joulun tunnelmasta. Tässä runossa on myös kaksi poikaa, veljekset, mutta aivan eri tilanteessa kuin omani aikoinaan. Jospa tämä herättäisi kiitollisuuden mieltä.

Muistoja Bogotásta

Hän on päivän leikeistä väsynyt

Hän päättää ruveta nukkumaan.

Hän painaa pään veljensa reittä vasten

ja veli painaa päänsä hänen reidelleen.

Vain muutama pikkuliikahdus

ja mukavin asento on löytynyt.

Hän vetää päällensä sanomalehden

ja veljensä päälle toisen:

lauantaipäivän El Tiempo -lehden,

paksun ja lämpimän.

Sitten hän sulkee silmänsä,

kuusivuotiaat silmänsä,

tunnustelee vielä, että veli on siinä,

ja veli, viisivuotias, unessa jo,

haparoi pienellä kädellään,

varmistaa vielä että veli on siinä.

Sitten ovat molemmat unessa jo.

Se kaikki kävi heiltä niin tottuneesti.

He nukkuvat keskellä Bogotán katua.

Ei kukaan lue heille iltasatua.

Yö syö heidän äitinsä tuhruiset meikit

sen sivukadun toisessa päässä.

Mutta aamulla jatkuvat kung-fu-leikit

Bogotán sunnuntaisäässä.

Mitä näenkään, 1979

Pentti Saaritsa

Pentti Saaritsa on itse sanonut, että kun rakkaus alkaa ja loppuu, se näkyy runoissa. Ja kun elämään ilmaantuu lapsia, ne ilmaantuvat myös runoihin.

Ja mikä voi olla sen liikuttavampaa! Liikuttavaa on jotenkin myös se, miten täällä lapset selailevat  innolla joulumyyntilehtiä, joissa on esillä mitä ihmeellisimpiä leluja. He kirjoittavat joulupukille pitkiä toivelistoja. Kaikki eivät saa mitä toivovat, tuskin mitään siitä. Suomessakaan.