Runollinen joulukalenteri 6.12.18

Suomi täyttää nyt 101 vuotta! Paljon onnea toivon sille; sen luonnolle, sen politiikalle, sen uskonnoille, sen kaikille ihmisille kasvaa viisaudessa! Viisaan villiruusun oksan sille kaikelle ojennan.

Mietin pitkään, minkä runon valitsisin tällaiseen juhlaan. On kunnia saada valita! En valitse mitään tavanomaista, en sellaista, jonka joku toinen valitsisi. Löysin tämän runon ja heti tiesin! Tämä on oikea!

Poikani, suomalainen pystykorva

rymistelee vielä sängyssään

ja höystää pihamaan ruusujen juuria.

Mutta uskon hänen tulevaisuuteensa

kuin pihkan tuoksuun männikössä,

kuin veneeseen, joka terhakkaana

nousee vastaan tulevan aallon päälle.

Häntä isänmaa tarvitsee

ja se sana lausutaan silloin hartaammin

                                                           kuin tänään,

silloin kun hänen ajatuksensa ja kätensä

työskentelevät uusissa metsissä,

jotka nyt vielä ovat keskenkasvuisia -

sana lausutaan hartaammin,

avoimemmin

ja se kulkee lapsesta lapseen

niin kuin aurinko kulkee

yli kaikkien järvien.

Valossa näkyy kirjoitus, 1977

Niilo Rauhala

Niilo Rauhala kertoo itse, että ilman sairaalapapin virkaansa ei ehkä tällaiset runot olisi syntyneet. Elämässä on paljon kipua, mutta vastapainona toivo. Kun hän sai Pro Finlandia  -mitallin, hän sanoi: Runo kulkee oman sieluni ja elämänkokemukseni läpi. Runossa on voimaa, vaikka se ei huido eikä huuda. Runon puhetapa on hiljainen, mutta silti se voi olla voimakas ja vangitseva.