Runollinen joulukalenteri 11.12.18

Suomalaisten yksi rakastetuimmista runoista on Aale Tynnin Kaarisilta. Tunnetko muita hänen runojaan? Minun täytyy myöntää, että itse en juuri ollenkaan. Raotan vasta unesta rähmäisiä silmiä niille.

Nyt korjaan tämän seikan. Valitsin hänen runoistaan erään runon, jota en ymmärrä kuin hiukkasen. Mutta sitä lukiessa tulee vahva tunne jostakin salatusta, toivosta, surusta ja rakkaudesta. Kuten ei musiikkiakaan, ei runojakaan tarvitse ymmärtää. Vain kuunnella, lukea ja antaa sen kaiken koskettaa jotakin sisimmässä...

Linnut

Älä luule, etten tiedä, älä luule, etten näe,

kuinka tahtomattaan kääntyy rakas, itsevarma pää,

kuinka koko sydämesi täyttää liike levoton,

hiusten verkkoon pyrkimässä katseen kaikki linnut on.

Sidon paulan, panen ansan, panen ansaa tuhannen,

joilla teidät, lintu raukat, kipeämmin kahlitsen.

Koko olentos on kohta pelkkää suurta ikävää,

kohta tuska salpaa suusi, tuskin jaksat hengittää.

Älä luule, etten tiedä! Tiedän kaiken mitä teet,

tunnen rakkaat rauhattomat, lähestyvät askeleet.

Niinkuin kerjäläinen saavut kohta leipää anomaan,

ja kun olet kaikkein köyhin, sinusta teen kuninkaan.

Soiva metsä, 1947

Aale Tynni

Toimittaja Satu Koskimies on runokokoelmakirjaan kirjoittanut ylös Aale Tynnin sanoin runon syntymisen ihmeestä näin: "Kaikki mitä näemme, koemme, kuulemme ja luemme, uurtaa alitajuntaamme jälkiä ja jättää meille alitajuista materiaalia. Mutta sen runoiksi muodostuminen on arvaamatonta. Elämämme merkitsevimmätkään tapahtumat eivät välttämättä kehkeydy runoiksi, eivät suinkaan: runoilija ei useinkaan ollenkaan runoile siitä, mistä sivullinen luulisi. Hän tekee maailmanympärimatkan eikä kenties saa tästä komeasta aineksesta säettäkään runoon. Kävellessään puuliiteriinsä hän jonakin päivänä huomaa tiellä oksan varjon, sata kertaa nähdyn: tänä erityisenä päivänä siinä on runon alku."