lauantai 1. joulukuuta 2018

Runollinen joulukalenteri 1.12.18


Viime jouluna tein tätä runollista joulukalenteria, tykkäsin tehdä sitä itsekin ja se oli hyvin luettu. Silloin kirjoitin ystävieni ja etupäässä raahelaisten runoilijoiden runoista.

Nyt keskityn yleensä suomalaisiin runosuosikkeihin ja kerron hieman itse runoilijasta. Runoilijoiden maailma on minulle itsellekin aika vierasta, joten monen muun lukijani kanssa tutustun siihen näin paremmin. Minulla ei montaa runokirjaa ole Eino Leinoa ja muutamaa muuta lukuunottamatta. Mutta käsiini tarttui kerran divarista tällainen Valittujen Palojen kirja "Runon maa - suomalaisten toiverunot" painettu 1994. Sitä olen ilolla nyt lukenut. Kirja on täynnä tunnettuja runoilijoita ja runoja, jotka ovat monelle tuttuja, mutta nyt ne tallentuu blogiini. Niitähän voi käyttää sitten vaikka joululahjoihin tai lukea itselle tai perheelle ääneen kalenteriluukkuna, kun muut nutustelee suklaata.



Suomi on runon maa ja sellaisena haluan sitä tuoda esiin Suomen täytettyä 101 vuotta! Siinä numero 1 edustaa runoilijoitten maata!

Ensimmäinen runoni on hyvin tuttua Eino Leinoa. Usein olen ajatellut elämäni tilanteita, joissa on hyvä kätkeä sellaista, mitä muut ei tarvitse tai ei halua jakaa, mutta mikä itselle on kultaa kalliimpi. Sillä usein käy, että jos sen tuo julkisuuteen, siihen tulee pahan leima. Näin voi käydä lottovoitolle, komelle autolle tai hyvälle ystävälle, jota toiset voivat kadehtia tai muuten näkevät pahana.

LAULU ONNESTA

Kell' onni on, se onnen kätkeköön
kell aarre on, se aarteen peittäköönn,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit' ihmisten.
Kell' onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhän hiljaa, hiljaa vaan 
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Eino Leino
Hiihtäjän virsiä, 1900


Runo on alunperin kirjoitettu vuonna 1898 näytelmään nimeltä Lyydian kuningas. Sitä ovat säveltäneet Armas Maasalo, Väinö Raitio ja Lauri Parviainen.

3 kommenttia:

  1. Mukavaa. Seurasin viime vuonna kalenteriasi ja niin aion tehdä nytkin.
    Teini-iässä tutustuin runoilijoista ensin Eino Leinoon. Siitä se kiinnostus lähti ja nykyisin hyllyssä on runsaasti runokirjoja. Etupäässä suomalaisia, mutta löytyy sieltä merkittäviä ulkomaalaisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuullakin! Toivottavasti osaan valita myös runoja ja runoilijoita, joihin innostuu ja haluaa lukea lisää. En todellakaan ole mikään innoskas runojen lukija, mutta kerran vuodessa on ihanaa niihin syventyä. Jotenkin ne luo kauniimpaa jouluvaloa kuin nuo kaikki sähköiset. Joskus vielä minullakin tulee runojen vuoro!

      Poista
  2. Ihana runollinen kalenteri! HYvää joulunodotusta!t. puutarhurintytär

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!