Runollinen joulukalenteri 15.12.18

Tulee niin paha mieli, kun kuuntelee uutisia terrorismista ja ilmaston muutoksista. Monta läheistä suru-uutistakin olen kuullut viime päivinä.

Tarvitsen jotakin ylevää tähän kalenteriin lisää, jotain mieltä nostattavaa. Niin paljon meillä on hyvää ja kaunista, surussakin.

Siksi hakemalla oikein löysin Aleksis Kiven runon Kaukametsä. Nimestä tuli mieleen pikkusiskokin ja hänen lukemattomat konserttinsa Kajaanin Kaukametsän salissa. En tiedä, onko tällä salilla ja Aleksis Kiven runolla mitään yhteistä, mutta kauniin nimen he ovat konserttisalille löytäneet!

Kaukametsä

Alas kalliolta lapsi riensi,

Äitins luoksi riensi hän,

Lausui loistavalla katsannolla:

Nähnyt olen taivaan maan.

" Mitä haastelet, mun pienoiseni,

Mitä taivaan kaukamaast'?

Missä näit sä autuaitten maailman?

Sano, kultaomenain."

Vuoren harjanteella kauan seisoin,

Katsahdellen koilliseen,

Siellä näin mä nummen sinertävän,

Honkametsän kaukaisen.

Puitten kärjill' näin mä kunnaan kauniin,

Armas päivä paistoi siell',

Ylös kunnaan kiirehelle juoksi

Kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämeni riutui,

Kyynel juoksi poskellein,

Enkä ymmärtänyt miksi itkin,

Mutta näinhän taivaan maan.

"Ei mun lapsein; sineydess' ylhääll'

Taivaan korkee sali on,

Siellä lamput, kultakruunut loistaa,

Siell' on istuin Jumalan."

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall'

Kaukametsä haamottaa,

Siellä ompi onnellisten maailma,

Siellä autuaitten maa.

Kirjallinen kuukauslehti, 1866

Aleksis Kivi

Tätä runoa voi tulkita itse kukin omalla tavallaan. Minne siirtyvätkään rinnaltamme rakkaat ihmiset?
Missä on Maan taivas? Tai taivaan Maa?