En voi ohittaa runoilijoiden joukossa Aaro Hallaakoskea, joka on tämän seudun runoilijoita, juossut joskus pikkupoikana jopa tuossa naapuritalossa.
On mielenkiintoista lukea kuinka joku runoilija on "se meidän kylän oma poika", kuten eräs blogiystäväni kertoi Einari Vuorelasta. Me omimme kuuluisuuksia, lennämme vähän kuin heidän siivillään ja siitä saamme jopa voimaa ja ylpeää olotilaa.
Hiihtokilpailuja on pidetty. Hiihtolatuja laitettu kuntoon ja useat suomalaiset ovat jo olleet suksien päällä. Minunkin pienellä perukalla oli jo sopivasti luminen ja jäinen tie potkukelkalla potkutteluun, mutta kun etsin sitä, se oli niin hankalasti navetan vintillä, että en hämärissä tohtinut mennä sitä alas nostamaan.
Hellaakoskelta löysin kauniin hiihtorunon, joka tietenkin päättyy romanttisiin tunnelmiin. Aaro nimittäin kirjoitti paljon runoja rakkaimmastaan.
Onko tämän päivän hiihtelyssä romantiikkaa, ihmettelen?
Suksilaulu
Suksien sihinä hangen
rytmissä riemukkaassa
puoleksi ilmassa
puoleksi maassa
käärmeenä lentäin
lintuna matain
tuolle puolen
tuttujen ratain
hankien veistos
marmorimattona mailla
valon ja varjon
herkkyys vertoja vailla
suksi sen tuntee
hangen pintojen sulon
hangen neitseys tuntee
suksimiehen tulon:
liukuva käsi
iholla valkealla
ystäväsi
hengityksen alla
Jääpeili, 1928
Aaro Hellaakoski
Aaro Helaakoski eli vuosina 1893 - 1952. Häntä pidetään Pispalan "runoilijamiehenä". Huomasin erään seikan hänen runossaan. Se kuulostaa aika modernilta. Enpä sitten ihmetellytkään, kun Wikipedia kirjoittaa hänestä, että hän oli aikanaan luomassa modernia runotyyliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!