keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukalenterin 12. päivä, Tuovi ja numero 12



Numero 12 on hyvin merkittävä numero monelta alueelta. 


Ei nyt ihan tässä, mutta hauskat nämä olivat, farkut tuunattuna uusiokäyttöön. 12 taskua löysin. (Käsityötä kyläni joulumyyjäisistä.) Tuollaiset pussukathan toimivat joulukalenterinakin.

Ajallisesti, kosmisen rytmin muodostamana Aurinkokunnassamme nuo tärkeät luvut, 1 (vuosi), 7 (vuorokautta) ja 12 (kuun kierrot) edustavat elämänmenomme lukuja. Nyt tosin on merkittäväksi noussut myös 26.000 vuotta (Linnunradan kierto), joka ei mahdu meidän elämämme kiertoon, mutta joka oli mayoille selvää. Miten ihmeessä he pystyivät laskemaan tuon?!

Mutta jotakin pysähtyy kello 12 yöllä, kun alkaa uusi vuorokausi. Jotakin pysähtyy, kun alkaa uusi vuosi ja siirrytään uudelle vuodelle 12 kuukauden jälkeen. Vuorokausi jakautuu kahteen 12 tuntiin.

Sen verran tähtitaivaasta, että horoskooppimerkkejä sekä läntisessä että kiinalaisessa astrologiassa on 12.
Paljon pyörii mielessä tuon luvun ympärille, paljon myös esoteerista ja matemaattista tietoa, mistä olen lukenut, mutta pysytään maanläheisimmissä symboleissa.

Joulukalenterin se ainakin jakaa; 12 päivän jälkeen toiset 12 päivää! Ollaan keskellä jotakin! Ja lopussa, kun on 12. kuukausi. Luin lehdestä, että monet ovat järjestäneet hääseremoniansa täksi päiväksi. Se on niin helppo muistaa: 12.12.12. Ei unohdu hääpäivä! 

Yksi plus kaksi on kuitenkin kolme. Numerologisesti mennään kolmen vivahteessa. Yhteisöllisesti ja yhteishengessä. Toivottavasti joka kodissa löytyy nyt sellaista joulusiivojen ja –valmistelun parissa. Silloin viimeistään alkaa tuntua oikeasti se joulu. Korttienkin kirjoitteleminen sujuu mukavammin, kun yksi kirjoittaa, toinen lajittelee ja kolmas liimaa postimerkkejä, neljäs voi luetella osoitteita. Yhtäkkiä siinä ovat läsnä kaikki ystävät ja sukulaisetkin henkisesti.

Muutamia poimintoja tuolle luvulle 12:

Magnesiumin järjestysluku alkuaineissa on 12. Muistathan ottaa. Mummulle tai papalle hyvä joululahja!
Joulu on kristillinen juhla. Siksi tuli mieleen Jeesuksen 12 opetuslasta. Vai oliko niitä todellisuudessa 12? Raamatusta löytyy paljon muutakin 12.

Tuovi on mielestäni kaunis nimi. Ja on sillä kaunis taustakin. Se tulee skandinaavisesta nimestä Tove, joka nimi taas tulee ukkosenjumala Torista. Tove-nimen arvellaan tulevat myös sanasta Due, joka tarkoittaa kyyhkynen.  Tuovi-nimestä on taivutettu myös nimi Tuovikki.
Hyvää nimipäiväjuhlaa Tuoveille! Ja Toveille! 

La Paloma espanjaksi, Connie Francis


2 kommenttia:

  1. Ihanat nuo farkkutaskut kalenterina. Joulukorttien lähetyspäivä tuli liian aikaisin ;-) Hyvää joulun odotusta sinulle. Remontissa on meinannut tulla ressi päälle, onneksi on nyt hiukka taukoa. Aamulla kuuden jälkeen remppamies on aina tullut ;-)

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!