Joulukalenterin 14.päivä, Jouko ja numero 5

Onnea kaikille  Joukoille! Tunnen heitä aika monta. 

Joukokin on kalevalaisen Joukahaisen peruja, josta muunnoksia Joukavainen, Joukamoinen, Joukonen. Nämä sanat tulkitaan vanhasta suomenkielestä joukea (kookas) tai sanasta jouku, mikä saamen kielessä on lumen ja jään käsite. Kaunein tulkinta nimelle on vanha sana joukkainen joka tarkoittaa ’valkeata joutsenta’. Jouko-nimen runsaus katsotaan myös käsittävän nk. suuren sukupolven (1940-1959) nimistöä.

Nyt kun olemme numeroiden kanssa toisella kierroksella, tuo numero 14 vastaa numeroa 5 merkitykseltään, jossa otin esiin ihmiselle ja vuorovaikutukselle tärkeän ’käden’. Käden kautta eletään paljon tunto-aistin maailmaa. Ja käden jälkeä tässä alhaallakin, edelleen kylän joulumyyjäisistä.

Miten on muut aistit? 

Herääkö ne tässä pimeän ja kylmän aikana herkemmin haistamaan tuoksuja, maistamaan eri makuja, kuulemaan ja katselemaan? Toivottavasti. Minä intän, että vaikka minulla luultavasti on terveet aistit (mistäs minä tiedän esim. maistanko oikein) niin myönnän, etten osaa niitä kaikkia käyttää, ehkä murto-osan. Kun katselen maailmaa, yleensä näen vain minulle tärkeät asiat. 'Vähäpätöiset' ohitan ja, valitettavasti, usein todella tärkeät asiat jää huomioimatta.

Tuota huomioimista ja havaitsemista pitäisi enemmän opetella. Olisimme paljon ymmärtäväisempia ja onnellisempia, jos sen taitaisimme. Näin uskon. 

Psykologia sanoo, että havaitseminen tapahtuu aivoissa, jonne aistielimet lähettävät signaaleja hermoston välityksellä. Entäs jos aistielimet ovat väsyneitä ja turtana kaikelle ylivirikkeelliselle?  Filosofi Immanuel Kant jo kauan sitten huomasi, että tämä vastaanottamamme aistiaines on aika ’raakaa’. Aivot toimivat kulttuurissa opittujen mallien mukaan. Tunnistamme auton neljästä renkaasta ja valoista. Mutta kuinka sen kuvailisikaan alkuasukas, joka ei ole nähnyt sitä koskaan. Hän näkisi paljon enemmän jotain aivan ihmeellistä. Meillä aistimus ympäristöön on aika automaattista. 

Kaunein 'ennustus' jonka kuulin tälle kuululle päivälle 21.12 maailmanloppujen rinnalla on se, että tajunnallisuutemme herää ja näemme herkästi värähtelevätkin asiat, kuten luonnon henget ja vaikkapa ne tontut! Mikäs olisi sen mukavempaa. 

Havainto-sanasta mieleni liikkuu väkisinkin sanaan 'havahtuminen'. Entäs jos yhtäkkiä havahdutaan näkemään jotain enemmän. Olen kerran ajanut autolla, kait jossakin euforisessa tilassa, kun maiseman värit yhtäkkiä olivat niin voimakkaita, että minun piti pysähtyä. Ihmettelin kamalasti sitä syvää vihreää mitä ennen eivät silmäni olleet nähneet. Se kesti vain hetken ja sitten näin taas samaa harmaanvihertävää metsää. Se kuitenkin herätti, että on mahdollista aistia enemmänkin. Jopa värejä.

Muistinpas siis erään hyvän kirjan; Havahtuminen, Anthony de Mellon, intialaisen jesuiitan sanoja. Se avarsi ainakin minun ajattelumaailmaani ja saman tien katselemaan asioita eri tavalla. Hyvä joululahjakirja! Kirja on kirjoitettu hänen pitämistään luennoista New Yorkissa hänen kuolemansa jälkeen v.1987. Kirjasta tuli maailman menestys. Kriitikot nimittävät tätä usein parhaaksi elämäntaito-oppikirjaksi. Ja vaikka se on ’vanha’, se on uusi sitä ensi kertaa lukevalle.

Joulu ainakin havahduttaa tai herättää meitä arjen keskeltä ajattelemaan jotakin muuta.

Rajattomien Joululaulu