maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulukalenterin 18.päivä, Aapo ja Rami sekä numero 9



Numero 9 jatkaa toisella kierroksella henkisen kasvun numeromerkitystä. Miksi lapsellisuus tai naivuus sisältyisi tuohon henkiseen kasvuun? Siinäkin on negatiivinen ja positiivinen äärilaita. Kumpikin kasvattaa; toisessa kompastellen, toisessa iloiten.

Meillä on hyvin paljon erilaisia näkemyksiä mitä henkinen kasvu on, joten en lähde sitä pohtimaan tässä. Kuitenkin se on jotakin, mitä tapahtuu meissä itsessä ja välittyy meidän tunteisiin ja turvallisuuteen.

Mutta mitä on lapsellisuus tai naivi suhtautuminen? Katselen lapsellisuutta täysin toisesta näkökulmasta kuin esim. ortodoksinen pappi Andrei omassa blogissaan. Hänen mielestään lapsellinen ihminen on kateellinen ihminen. Näin eri tavalla ja eri suunnista voimme nähdä asioita. Lähdin nettiä penkomaan ja löysin sieltä paljon negatiivista huomiota lapsellisuuteen liittyen. Ehkä minä miellän tuota sanaa enemmän 'lapsenomaisen' näkövinkkelistä.

Lapsena mietin tuota sanaa, sillä minua ’haukuttiin’ lapselliseksi. Se oli siksi, että leikin usein pienten lasten kanssa. Se nähtiin  lapsellisuutena. Olin  (ja vieläkin) mielikuvitusrikas ja keksin leikkejä ja rooleja. Ja tottakai pienemmätkin lapset hyörivät ympärilläni mielellään. Minun ympäristövirikkeisiini kuuluivat luonto ja mielikuvat. Ja kuinka kaunista ja rikasta se oli!

Tänään lapset istuvat paljon koneiden ääressä. Kukaan ei sitä sano lapselliseksi hommaksi. Kun taas mielikuvat  ja mielikuvituksekas touhu usein tulkitaan lapselliseksi. Mutta mistä tulee aito ilo? Koneistako? Katsopa lasta, joka leikkii omassa mielikuvamaailmassaan äitiä tai lääkäriä silmät loistaen. Tai poliiisia tai Zorroa. Hän luo silloin omaa maailmaansa, harjoittelee olemaan elämänsä pieni sankari. Onko se lapsellisuutta?

Usein lapsellisuus liittyy myös tunteiden herkkyyteen. On lapsellista loukkaantua toisen mielestä pikkujuttuun tai on lapsellista lähteä suremaan jotain merkityksetöntä seikkaa. Ja unohdetaan, että jokainen elää omalla tarvitsemalla tasollaan, käy läpi tunteita, jotka usein tulevat syvempää ja kauempaa kuin tiedämme. Usein niihin liittyy jokin assosiaatio, jokin muisto vanhasta kärsimyksestä. Tunteella voi olla pitkä historia.

Lapsellisuus tai lapsenmielisyys hyväksytään jouluna ainakin. Näpertelemme kaikkea hassua, koristelemme kotia aivan samoin kuin lapsena  metsässä sammalkotia. Jouluna annamme luvan itselle leikkiä, pelata pelejä, tehdä jotain tarkoituksetonta. Tarkoitus onkin ’relata’, antaa pienen lapsen sisällä nauttia elämästä. Olla muutama päivä kuin huoleton lapsi. Kuinka terveellistä se on meille kaikille. Tunnemme rauhaa ja onnea. Joulu suo sen meille! Suothan sen itsellesi.

Onkohan nk. lapsellisuus kuitenkin jotakin perin totta itsessämme? Sitä aidointa? Muu on vain rooleissa hiostamista.

Miten uskon, että tämän päivän nuoret ’uskaltavat’ olla enemmän ’lapsellisia’ sillä positiivisella tavalla. Miksi ei myös nagatiivisella tavalla. Se on yksi selviytymiskeino. Aito oleminen.

Nyt onnitellaan Aapoa ja Ramia (lyhennös Raimosta)! Niin erilaisia kuin nimet ovatkin, tulkitaan ne olevan lähtöisin samasta nimestä Abraham. Se on hepreankieltä ja taipuu suomeksi 'isä rakastaa' tai 'kansan paljouden isä'. Aapo on tuttu nimi myös Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, se viisas Aapo. 

 Johanna Kurkela ja Joululaulu, josta löydät myös joululaululistan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti