Numero 9 jatkaa toisella
kierroksella henkisen kasvun numeromerkitystä. Miksi lapsellisuus tai naivuus sisältyisi
tuohon henkiseen kasvuun? Siinäkin on negatiivinen ja positiivinen äärilaita. Kumpikin kasvattaa; toisessa kompastellen, toisessa iloiten.
Meillä on hyvin paljon erilaisia näkemyksiä
mitä henkinen kasvu on, joten en lähde sitä pohtimaan tässä. Kuitenkin se on
jotakin, mitä tapahtuu meissä itsessä ja välittyy meidän tunteisiin ja
turvallisuuteen.
Mutta mitä on lapsellisuus tai
naivi suhtautuminen? Katselen lapsellisuutta täysin toisesta näkökulmasta kuin esim. ortodoksinen pappi Andrei omassa blogissaan. Hänen mielestään lapsellinen ihminen on kateellinen ihminen. Näin eri tavalla ja eri suunnista voimme nähdä asioita. Lähdin nettiä penkomaan ja löysin sieltä paljon negatiivista huomiota lapsellisuuteen liittyen. Ehkä minä miellän tuota sanaa enemmän 'lapsenomaisen' näkövinkkelistä.
Lapsena mietin tuota sanaa, sillä minua
’haukuttiin’ lapselliseksi. Se oli siksi, että leikin usein pienten lasten
kanssa. Se nähtiin lapsellisuutena. Olin (ja vieläkin) mielikuvitusrikas ja keksin
leikkejä ja rooleja. Ja tottakai pienemmätkin lapset hyörivät ympärilläni mielellään.
Minun ympäristövirikkeisiini kuuluivat luonto ja mielikuvat. Ja kuinka kaunista
ja rikasta se oli!
Tänään lapset istuvat paljon koneiden
ääressä. Kukaan ei sitä sano lapselliseksi hommaksi. Kun taas mielikuvat ja mielikuvituksekas touhu usein tulkitaan lapselliseksi. Mutta mistä tulee aito ilo? Koneistako? Katsopa lasta, joka
leikkii omassa mielikuvamaailmassaan äitiä tai lääkäriä silmät loistaen. Tai poliiisia tai Zorroa. Hän
luo silloin omaa maailmaansa, harjoittelee olemaan elämänsä pieni sankari. Onko
se lapsellisuutta?
Usein lapsellisuus liittyy myös
tunteiden herkkyyteen. On lapsellista loukkaantua toisen mielestä pikkujuttuun
tai on lapsellista lähteä suremaan jotain merkityksetöntä seikkaa. Ja
unohdetaan, että jokainen elää omalla tarvitsemalla tasollaan, käy läpi
tunteita, jotka usein tulevat syvempää ja kauempaa kuin tiedämme. Usein niihin
liittyy jokin assosiaatio, jokin muisto vanhasta kärsimyksestä. Tunteella voi olla pitkä historia.
Lapsellisuus tai lapsenmielisyys
hyväksytään jouluna ainakin. Näpertelemme kaikkea hassua, koristelemme kotia aivan samoin kuin lapsena metsässä sammalkotia. Jouluna annamme luvan itselle leikkiä, pelata pelejä, tehdä
jotain tarkoituksetonta. Tarkoitus onkin ’relata’, antaa pienen
lapsen sisällä nauttia elämästä. Olla muutama päivä kuin huoleton lapsi. Kuinka terveellistä se on meille kaikille. Tunnemme rauhaa ja
onnea. Joulu suo sen meille! Suothan sen itsellesi.
Onkohan nk. lapsellisuus
kuitenkin jotakin perin totta itsessämme? Sitä aidointa? Muu on vain rooleissa
hiostamista.
Miten uskon, että
tämän päivän nuoret ’uskaltavat’ olla enemmän ’lapsellisia’ sillä positiivisella tavalla. Miksi ei myös nagatiivisella tavalla. Se on yksi
selviytymiskeino. Aito oleminen.
Nyt onnitellaan Aapoa ja Ramia (lyhennös Raimosta)! Niin erilaisia kuin nimet ovatkin, tulkitaan ne olevan lähtöisin samasta nimestä Abraham. Se on hepreankieltä ja taipuu suomeksi 'isä rakastaa' tai 'kansan paljouden isä'. Aapo on tuttu nimi myös Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, se viisas Aapo.
Johanna Kurkela ja Joululaulu, josta löydät myös joululaululistan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!